Haluaisin löytää lapsena 2000-luvun alussa lukemani kirjan. Kirja on suomalaisen mieshenkilön kirjoittama ja muistaakseni voittanut jonkin palkinnon. Kannessa…

Kysytty

Hei,

haluaisin löytää lapsena 2000-luvun alussa lukemani kirjan. Kirja on suomalaisen mieshenkilön kirjoittama ja muistaakseni voittanut jonkin palkinnon. Kannessa oli muistaakseni susi/suden pää. Kirja kertoi muistaakseni miehestä joka muuttuu lopussa sudeksi tai koiraksi. Kirjassa saattoi olla rakkaustarina päähenkilön ja jonkun toisen, naisen tai naarassuden, kesken. Kirja saattoi myös loppua päähenkilön kuolemaan, mutta tästä en ole ihan varma sillä kirjan lukemisesta on jo niin paljon aikaa. Kirja on voitu julkaista ennen 2000-lukua, sillä se löytyi koulun kirjastosta. Mistäköhän kirjasta on kyse? Olen yrittänyt etsiä kaikkialta. Kiitos jo etuköteen. :)

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Tässä kaksi ehdotusta, joista kumpikaan ei kyllä täysin vastaa kuvaustasi:

- Susi ja surupukuinen nainen / Tuula Rotko

- Sudenmorsian / Aino Kallas

Kirjallisuuden verkkopalvelu Kirjasammon sivustolla on kansikuvahaku, josta voi hakea vaikkapa kirjoja, joiden kannessa on susi (kuvana, nimenä tai tekijänä). Aika monen kirjan kannessa se esiintyykin, alla linkki susi-haun tulokseen:

https://www.kirjasampo.fi/fi/coversearch?s=susi&o=title_asc  

   

                

                             

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.