Haen nuorten seikkailukirjaa.
Kirjassa joka oli minulla joskus 1970 luvulla , puuttui alusta sivuja joten nimestä ei tietoa. Kirjassa nuori poika kavereineen lensi välillä saarelta johonkin kaupunkiin , sitten kalliossa oli jotain tunneleita ja luolia. Ja siellä liikuttiin jollain kapselilla. Kirja voi olla aika vanhakin koska eoäilen kirjaa nuorimman setäni kirjaksija hän syntynyt 1936
Vastaus
Olisikohan kyseessä ehkä Kaarlo Nuorvalan nimimerkillä Reino Arras kirjoittama Seikkailu meren pohjalla (Kansankirja, 1948)?
"Minkälaista on elämä maapallollamme sadan vuoden jälkeen? Miten pitkälle on ihmiskunta kehittänyt teknilliset tiedoitus-, kulku- ym. välineensä 2000-luvun alussa?
Reino Arras on antanut mielikuvituksensa lentää seuraavalle vuosisadalle ja kertoo tässä kirjassa 'tutkimusmatkansa' mielenkiintoisia tuloksia. 'Seikkailu meren pohjalla' on henkeäsalpaavan jännittävä kertomus kahden suomalaista syntyperää olevan amerikkalaisen koulupojan, Johnin ja Charlesin, omalaatuisista seikkailuista aikana, jolloin televisio on yhtä yleinen kuin radio nykyään ja lentokoneet ovat tavallisimmat kulkuvälineet. Tuhansien mailien päässä olevan Charles saattaa kuvalähettimen peilin avulla vilkaista ulos Johnin ikkunasta, istahtaa lentokoneeseensa ja olla tuossa tuokiossa ystävänsä juuri lahjaksi saamalla pienellä saarella, missä on mitä nerokkaimpia kojeita.
Ennen pitkää pojat joutuivatkin kokemaan monia jännittäviä tapahtumia, ja heidän seikkailujensa sarjan kruunaa viimein käynti ihmeellisessä meren alaisessa valtakunnassa.
Vertaansa vailla oleva poikien seikkailukirja!"
Kommentoi vastausta