Forum 8 -oppikirjassa kerrottiin, että Urho Kekkonen pikkupoikana hävisi "kumpi pissaa korkeammalle seinähirteen" -kilpailussa. Kysymys on: Kenelle Kekkonen…

Kysytty

Forum 8 -oppikirjassa kerrottiin, että Urho Kekkonen pikkupoikana hävisi "kumpi pissaa korkeammalle seinähirteen" -kilpailussa.

Kysymys on: Kenelle Kekkonen hävisi?

Vastaus

Vastattu

Nuoren Kekkosen kanssa korkeuspissinnässä kilpaili Kalle Kuosmanen. "Kalle-setä" oli yksi Lepikon torpassa asuneista Urhon isän Juho Kekkosen työtovereista. "Kalle-setä oli aivan erityisesti ottanut tehtäväkseen minun opettamiseni elämän suurta ja vaikeaa koulua varten. Hän oli minulle kuin isä ja vanhempi veli." -- "Yksi omalla tavallaan murheellinen tapahtuma on jäänyt minulle mieleen. Meillä oli Kalle-sedän kanssa rituaalina, että joka ilta ennen vuoteeseen menoa kävimme yhdessä pissillä talon seinustalla. Meillä oli joka kerta myös kilpailu siitä, kumpi pissii korkeammalle seinähirsiin. Minä voitin aina ja iloni ynnä ylpeyteni oli suuri. Kerran kävi sitten niin, että Kalle-setä voitti minut korkeuspissinnässä. Purskahdin itkuun pettymyksestä. Ja Kalle-setä sai aiheen monena päivänä minulle selittää, että elämässä ei ole vain voiton päiviä, ja että tappiot, kuinka yllättäviä ne saattavat ollakin, on otettava miehuullisesti vastaan." (Urho Kekkonen, Vuosisatani. 1)

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.