Facebook-ryhmässä on leimahtanut tunneperäinen keskustelu sanasta esikoinen, jota käytetään ensimmäisestä lapsesta. Aloittaja pohti, miksi hänelle tulee sanasta sukupuolittunut, poikaan viittaava mielikuva. Vaikka sanaa nykyään käytetään lapsen sukupuolesta riippumatta, esimerkiksi Raamatussa sillä on käsittääkseni tarkoitettu nimenomaan poikia, ja sellaiseksi osa vanhemmasta polvesta on sen alunperin mieltänyt. Nyt mietin onko sana esimerkiksi laadittu vartavasten Raamattua varten, vai onko se jo aikaisemmin ollut suomen kielessä. Jos on, niin miten sitä on käytetty? Onko esikoinen aina tarkoittanut suomen kielessä vanhinta lasta sukupuolesta riippumatta? Jos ei, niin milloin sana on muuttunut sukupuolineutraaliksi? Netistä ei löydy tarpeeksi tietoa juupas - eipäs -keskustelun ratkaisemiseksi, joten kokeilen saisiko täältä apua.
Vastaus
Kaikkien tarkistamieni sanakirjojen (Suomen etymologinen sanakirja, Suomen murteiden sanakirja, Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja) perusteella esikoinen tarkoittaa lähinnä perheen vanhinta lasta. Muita merkityksiä ovat mm. kevään ensimmäiset eläimet tai kasvit, kirjailijan ensimmäinen teos tms.
Tarkkaa tietoa sanan ensiesiintymisestä kirjallisuudessa ei löytynyt, mutta sana on esiintynyt ainakin jo 1500-luvulla.
Raamatussa sana "esikoinen" tosiaan viittaa esikoispoikiin, mutta Raamatun ajan patriarkaalisessa kulttuurissa ei muutenkaan kirjattu ylös tyttärien nimiä, joten sanan merkitystä ei mielestäni voi päätellä pelkästään Raamatun tekstin perusteella.
Vanhojen sanomalehtien perusteella sanaa "esikoinen" on käytetty tytöistäkin ainakin 1800-luvulla, ks. esim. Rauman lehti ja Suomenlehti. Lisäksi sanaa on käytetty mistä tahansa kategoriansa ensimmäisestä asiasta ja sanan tällainen käyttö tuntuu olleen jopa yleisempää kuin nykyään.
Mikään ei siis varsinaisesti viittaa siihen, että sanan merkitys olisi yleisesti ollut nimenomaan "perheen ensimmäinen poika", vaikka sitä onkin Raamatussa käytetty juuri tässä merkityksessä.
Kommentoi vastausta