Etsin vanhaa nuortenkirjaa, mahdollisesti 1930 luvulta, mutta en ole varma. En muista oliko kirja ruotsalaisen vai suomalaisen kirjoittama. Kirja käsitteli…

Kysytty

Etsin vanhaa nuortenkirjaa, mahdollisesti 1930 luvulta, mutta en ole varma. En muista oliko kirja ruotsalaisen vai suomalaisen kirjoittama. Kirja käsitteli sota-ajan sisaruksia jotka jäivät orvoiksi. Sisaruksia oli monta. Lapset huutokaupattiin, mutta heitä ei kukaan huolinut. Joten lapset lähtivät kiertämään ja etsimään kotia. Heillä ei ollut vaatteita, ei ruokaa, ei mitään ja kylmä talvi. Ja lopulta he löysivät yksitellen kodin.Tietääkö joku kirjaa?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kirja voisi olla tämä: Laura Fitinghoff: Hallatunturin lapset. Siinä seitsemän sisarusta jää orvoiksi Ruotsissa 1860-luvun katovuosina. Heidän äitinsä pelkää kuolinvuoteellaan sitä, että lapset huutokaupataan. Näin ei kuitenkaan käy, koska lapset pakenevat ja lähtevät vaeltamaan ennen huutokauppaa. Vuohen he ottavat mukaansa.
On talvi ja kaikialla on ankeat ajat. Myös lapset näkevät nälkää. Yksi kerrallaan he kuitenkin löytävät uuden kodin.

Kirja ilmestyi alun perin ruotsiksi vuonna 1907. Se suomennettiin vuonna 1911, ja siitä on ilmestynyt useita eri painoksia, useilla erilaisilla kansikuvilla. Suomeksi se on ilmestynyt mm. Nuorten toivekirjasto -sarjassa WSOY:n kustantamana.

Tässä kirjan esittely Kirjasammossa:

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auafd25ec6-8f14-4ce5-8643-6f…

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.