Etsin tietoa eräästä professorista? Hänen mielestä ihminen olisi elänyt parhaimmat aikansa jo esihistoriassa. Silloin oli ihmisillä riitävästi liikuntaa,…

Kysytty

Etsin tietoa eräästä professorista? Hänen mielestä ihminen olisi elänyt parhaimmat aikansa jo esihistoriassa. Silloin oli ihmisillä riitävästi liikuntaa, monipuolista ruokaa, yms. Muistan hänen julkistaneen ajatuksensa n. 2000-luvulta eteenpäin. Hän on suomalainen mies ja hänestä kai uutisointiin.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Olisiko kyseessä farmakologian professori Heikki Karppanen. Hänet tunnetaan maailmanlaajuisesti Pansuolan ja MultiBenen kehittäjänä. Karppanen on verenpainetautien huippuasiantuntija. Hän on puhunut ja kirjoittanut aiheesta runsaasti myös julkisuudessa.

Löysimme artikkelin Helsingin Sanomista (4.5.2001), jossa hän ylistää kivikauden ihmisten ruokavaliota seuraavasti: "Kun ruoka kerättiin luonnosta, se sisälsi runsaasti hedelmiä, vihanneksia ja juureksia. Lisäksi syötiin kalaa ja villieläimiä , jonka liha oli ihan erilaista kuin kasvatettujen eläinten. Kivikauden ruoka ei ollut puhdistettua eikä siihen lisätty mitään haitallista. Edes suolaa ei ollut."

Lisätietoa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Karppanen

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.