Etsin kirjaa. Kyseessä on jokin vanha fantasiakirja. Muistaakseni oli jo vanha 15 vuotta sitten kuin luin sen pienen paikkakunnan kirjastossa. Muistaakseni useampi osa, eka kirja keltavihreä kansi, lohikäärme kannessa? Kovakantisia.
Päähenkilö nuori nainen, kylässä joka sijaitsi jonkinlaisissa aavikkoluolissa? Tärkeänä teemana lohikäärmeratsastajat. Ekassa kirjassa isona teemana oli lohikäärmemunien kuoriutuminen. Lohikäärmeiden kuoriutumiseen liittyi tapahtuma, jossa kylän nuoriso yritti sitoutua johonkin kuoriutuneeseen lohikäärmeeseen. Heikot syötiin. Päähenkilö kaikkia odotuksia vastaan onnistui sitoutumaan johonkin harvinaisen väriseen lohikäärmeseen jota kaikki havittelivat. Lohikäärmeet olivat enemmänkin petoja kuin maagisia eläimiä, Jonkinlaista sotaa ja taisteluakin käytiin.
Vastaus
Saimme lukijalta kommentin: Minusta kysymyksen kuvaus kuulostaa Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -sarjalta. Ensimmäinen osa Lohikäärmeen lento. Vain kolme kirjaa suomennettiin, mutta englanniksi löytyy paljon lisää osia. Ehkä tuo on etsimäsi kirjasarja.
Olisikohan mahdollista, että muistikuvissa kaksi erillistä lohikäärmeaiheista fantasiakirjasarjaa on sekoittunut yhdeksi? Osa vihjeistä nimittäin näyttäisi viittaavan yhteen, osa toiseen suuntaan.
Luolat ja nuori nainen päähenkilönä johdattelevat ajattelemaan Patricia C. Wreden Lumotun metsän kronikat -sarjaa (Lohikäärmeen prinsessa, Lohikäärmeen etsintä, Lohikäärmeen retkikunta, Lohikäärmeen kummilapsi; suomennokset julkaistu vuosina 2001–03). Päähenkilö on prinsessa Cimorene. Tämä luopuu vanhempiensa hänelle kaavailemasta turvatusta elämästä ja lähtee lohikäärmeiden pariin. Lohikäärmeet elävät luolien muodostamassa taidokkaassa tunneliverkostossa, joka muistuttaa maanalaista kaupunkia.
Harvinaisen lohikäärmeen muna, sen kuoriutuminen ja lohikäärmeratsastajat taas viittaavat pikemminkin Naomi Novikin Temeraire-sarjan suuntaan (Kuninkaan lohikäärme, Jadevaltaistuin ; suomennokset julkaistu 2008). Sen päähenkilö on Britannian laivaston kapteeni Will Laurence. On tärkeää saada vastakuoriutunut lohikäärme kiinnostumaan jostakusta ihmisestä, muuten se jää villiksi eikä sitä ole mahdollista hallita kasvatustarhan ulkopuolella.
Lohikäärmeen prinsessa | Kirjasampo
Lohikäärmeen etsintä | Kirjasampo
Lohikäärmeen retkikunta | Kirjasampo
Lohikäärmeen kummilapsi | Kirjasampo
Kuninkaan lohikäärme | Kirjasampo
Jadevaltaistuin | Kirjasampo
Kommentit
Minusta kysymyksen kuvaus kuulostaa Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -sarjalta. Ensimmäinen osa Lohikäärmeen lento. Vain kolme kirjaa suomennettiin, mutta englanniksi löytyy paljon lisää osia.
Kiitos! Pernin lohikäärmeritarit ja Lohikäärmeen lento kuulostaa lukemani juonitiivistelmän mukaan oikealta. Ja löytyi vihreä kansikin.
Kommentoi vastausta