Etsin kirjaa joka kertoo tarinaa eri ihmisistä slummimaisessa kaupungissa. Tarinan henkilöt eivät tunteneet toisiaan, mutta asuvat samalla alueella. Tarinassa…

Kysytty

Etsin kirjaa joka kertoo tarinaa eri ihmisistä slummimaisessa kaupungissa. Tarinan henkilöt eivät tunteneet toisiaan, mutta asuvat samalla alueella. Tarinassa oli mies, joka piti kahvilaa kun pyrki olemaan irti alkoholista, mutta lopulta alkoi taas juomaan. Toinen tarinan henkilö oli nuori tyttö joka seurasi vierestä äitinsä hämäriä touhuja (myi itseään, saadakseen rahaa pärjätäkseen lapsensa kanssa). Kolmas hahmo oli huumeisiin koukkuun jäänyt nuori nainen, joka kirjan lopussa joutui ongelmiin isompien rikollistahojen kanssa ja lopulta pääsi karkuun ja karkasi kaupungista/kaupunginosasta. Nainen oli muistaakseen ns. pääosassa kirjassa. Kirjassa oli myös vanha koditon nainen, jota ei saanut päästää kerrostalojen porttien sisäpuolelle hänen taustansa takia, vaikka hän kovaan yritti päästä porttien läpi. Muistan hämärästi lukevani tämän kirjan mutta en löydä mistään kirjan nimeä, tai mitään edes sen kaltaista. Muistan ainoastaan kirjailijan olevan nainen.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kyse saattaa olla Hanna-Riikka Kuisman kirjasta Kerrostalo (Like, 2019). 

Kirjan näkökulma on yhteisöllinen. Se  kertoo kuvitteellisestä lähiöstä, joka Kekkosen aikana rakennettiin mallilähiöksi. 2000-luvun alkuun mennessä alue oli rapistunut slummimaiseksi alueeksi, jonka asukkaat ovat pääosin työttömiä tai eri-ikäisiä eläkeläisiä ja joiden elämän täyttävät alkoholi, huumeet ja erilainen rikollissävyinen toiminta sekä seksi. Kirja muodostuu lyhyistä kohtauksista, joiden tapahtumapaikkoina ovat lähiön ison kerrostalon asunnot ja rappukäytävät sekä lähiön kapakat, pihat ja pelottava parakkikylä. 

Yksi talon alkuperäisistä asukkaista oli nainen, joka oli häädetty talosta ja joutunut asunnottomaksi. Hän liikuskeli usein kärryjensä kanssa talon lukittujen porttien lähellä. 

Kirja oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2019.

Lähteitä:

Kirjasampo

Yle
 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.