Etsin äidin kuolinilmoituskeen runoa, jossa on värssy: "Mitä annoit käsin avoimin ja sydämin nuorin ja lämpöisin, mitä ruokit rakkaudellas, mitä kielsit omasta…

Kyseessä on Lauri Pohjanpään Ihmisen runo.
Kokonaisuudessaan runo menee seuraavasti:

Ei korkeinta elossa ihmisen
ole onni ja kaipaus onnehen,
sadun lintu on onni - se luonas on,
taas loitolla kuin säde kuutamon,
se katoo käsin koskettain,
se elää unessa vain.

Ei kunnia ole määränpää -
pian laakerit aika himmentää,
ei valta kohtalo korkein lie -
on kyynelin kylvetty vallan tie,
min miekka nosti, sen miekka kaas
alas huipulta kuiluun taas.

On korkeinta elossa ihmisen
työ keväimen, työ luomisen:
unet kutsua parhaat elämään
niille antaen hengen hengestään,
se on korkeinta, mitä uutta loit,
mitä elohon uutta toit!

Mitä annoit käsin avoimin
ja sydämin nuorin ja lämpöisin,
mitä ruokit rakkaudellas,
mitä kielsit omasta onnestas -
sen mukaan vuotes mitataan
kun Kirjat avataan!

On kaunein silloin ihminen
kun käydä voi kuolon etehen
hän lausuin: >> Valtahas alistun,
mut valtas ei yllä työhöni mun:
yhä uusien keväitten saatto on
yli hautani kuolematon!

Sadun lintu lensi ohitsein.
Ma sydämeni uhriks vein
vuoks ihmisyyden tulevan,
ajan suuremman, ajan armaamman,
sen onni on myös onni mun -
kun itse ma unhotun!>>

Runo löytyy esim. Pohjanpään runojen kokoelmateoksesta Hiljene, maa: uskonnollisia runoja. Teoksen runot on valinnut kirjailijan tytär Helena Anhava.