Etsimäni suomalaisen kirjoittama kirja julkaistiin 1990-luvun loppupuolella. Se kertoo rajan taakse kuolettavasti haavoittuneina jääneistä kaukopartiomiehistä…

Kysytty

Etsimäni suomalaisen kirjoittama kirja julkaistiin 1990-luvun loppupuolella. Se kertoo rajan taakse kuolettavasti haavoittuneina jääneistä kaukopartiomiehistä viime sotien aikana, heidän tunnoistaan, eli on siltä osin fiktiivinen.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kyseessä voisi olla joku Pentti H. Tikkasen Päämajan kaukopartioista kertovista kirjoista. Teossarjaan kuuluvat: Marskin kaukopartioritarit (1995), Päämajan sissit (1996), Sissit erikoistehtävissä (1997) sekä Sissejä ja partisaaneja (1998). Näissä teoksissa on sekä tietokirjan että romaanin piirteitä. Joissakin kirjastoissa ne on sijoitettu kaunokirjallisuuteen, useimmissa kuitenkin tietokirjoihin. Myös Tikkasen kirjassa Kohtaloita sodissamme (2000) kerrotaan mm. kaukopartiomiesten kohtaloista.
Muita kaukopartioaiheisia teoksia 1990-luvun loppupuolelta ovat mm. Reino Lehväslaihon Koukkaus itään (1999), Onni Palasten Sissi rajan takaa (1997) sekä Urpo Korhosen kirjat Ritaripartio : 14. divisioonan kaukopartio (1997) ja Sissiosasto : partiotoimintaa Rukajärvellä (1995).

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.