Eräs edesmennyt tuttavani oli kerran koonnut paperille Paavo Väyrysen poliittisen uran huvittavimpia tapauksia. Yksi niistä oli tällainen, että vuonna 1991…

Kysytty

Eräs edesmennyt tuttavani oli kerran koonnut paperille Paavo Väyrysen poliittisen uran huvittavimpia tapauksia. Yksi niistä oli tällainen, että vuonna 1991 Väyrynen olisi sanonut, että Suomella ei ole mitään edellytyksiä tunnustaa Baltian maiden itsenäisyyttä ja Suomi tunnusti ne seuraavana päivänä ja että samaan aikaan Väyrynen olisi ollut lähdössä Neuvostoliittoon jatkamaan YYA-sopimusta, mutta viikon kuluttua Väyryselle piti kertoa, ettei Neuvostoliittoa ole edes olemassa. Eikös se ollut niin, että Suomi ei varsinaisesti tunnustanut koskaan Baltian maiden uudelleen itsenäistymistä, koska oli tunnustanut ne jo silloin, kun ne itsenäistyivät ensimmäisen kerran? Entä mikä juttu tuo on, että Väyryselle olisi pitänyt kertoa, ettei Neuvostoliittoa enää ole?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Suomi on tunnustanut Baltian maiden itsenäisyyden vuonna 1919/1920.  Uudelleen itsenäistymisen yhteydessä Suomi ei tunnustanut valtioita uudestaan koska katsotaan, että aikaisempi tunnustaminen on edelleen voimassa. Diplomaattiset suhteet Baltian maiden kanssa solmittiin uudelleen 29.8.1991. Alla linkit ulkoministeriön maasivuille, joista löydät maiden osalta tarkemmat päivämäärät itsenäistymisestä.

 

Viro:

http://um.fi/Public/default.aspx?nodeid=17365&culture=fi-FI&contentlan=1

Latvia:

http://um.fi/Public/default.aspx?nodeid=17231&culture=fi-FI&contentlan=1

Liettua:

http://um.fi/Public/default.aspx?nodeid=17233&culture=fi-FI&contentlan=1

 

Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä neuvoteltiin siitä, että YYA-sopimuksen korvaava sopimus solmittaisiin Neuvostoliiton/Venäjän federaation kanssa. Paavo Väyrynen oli näihin aikoihin ulkoministeri ja mukana näissä neuvotteluissa. Keskustelua YYA-sopimuksen korvaamisesta on käyty eduskunnassa. Katso esim. Väyrysen puheenvuoro 19.9.1991: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Documents/ptk_53+1991.pdf#search=V%C3%A4yrynen%20AND%20YYA%2A (sitaatti myös seuraavalla sivulla: http://www.eilen.fi/fi/3001/)

 

Vuoden 1992 alkupuolella solmittiin Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen SOPIMUS suhteiden perusteista. Löydät sopimustekstin Finlex-tietopankista: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063 .

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Väyrynen oli kylläkin ulkoministeri tuolloin. Pääministeri hän ei ole ollut koskaan.

Kiitos, korjasin vastausta. Toimitus

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.