Ensimmäisen kerran Viivi ja Wagner ilmestyi Postipankin lastenkerhon Kultapossu-lehdessä 1992. Haluaisin tietää, missä numerossa ja mistä kyseisen lehden voisi…

Kysytty

Ensimmäisen kerran Viivi ja Wagner ilmestyi Postipankin lastenkerhon Kultapossu-lehdessä 1992. Haluaisin tietää, missä numerossa ja mistä kyseisen lehden voisi löytää?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Juban Viivin ja Wagnerin Juhlakirja kertoo että parin ensiesiintyminen tapahtui Postipankin Kultis-lehdessä, aiemmalta nimeltään Kultapossu. Lehdessä ilmestyi kaksi kokosivun värisarjakuvaa tummahiuksisesta tytöstä ja siasta.

Juhlakirjassa on tieto, että sarjakuva ilmestyi Kultis-lehdessä viisi vuotta aiemmin kuin ensimmäinen varsinainen Viivi ja Wagner-strippi Helsingin Sanomissa 6.10.1997. Ylen sivuilla on tieto että ilmestymisvuosi olisi ollut 1993.
http://yle.fi/uutiset/viivi_ja_wagner_saivat_oman_lehden/5833847
Eli ristiriitaisia tietoja ilmestymisvuodesta on liikkeellä, todennäköisesti vuosi on ollut 1992 tai 1993.

Kultis-lehteä ei Lahden kirjastossa ole. Siitä näyttää olevan joissakin yliopistokirjastoissa ei-lainattavia lukusalikappaleita. Monista yliopistokirjastoista näyttää lisäksi vuosikerta 1992 mystisesti kadonneen - vuotta 1993 näyttäisi ainakin rekisterien mukaan olevan vielä tallella. Kopioitakaan ei välttämättä saa, jos ei pystytä tarkemmin yksilöimään lehteä ja sivua. Voimme kysyä, ovatko kirjastot ovat valmiita etsimään nämä kyseiset sarjakuvat lehdistään.

Juban kotisivuilla on arkisto, jossa on sarjakuva mustahiuksisesta tytöstä ja siasta. Se näyttäisi vastaavan kuvausta Juhlakirjassa mainitusta Kultiksen sarjakuvasta.
http://www.viivijawagner.net/

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.