En nähnyt kottaraisia Kiteen Kesälahden seudulla vuosikymmeniin, (viimeksi joskus 1970-luvulla) joten viime vuonna oli pitkästä aikaa ilo havaita niitä…

Kysytty

Hei! En nähnyt kottaraisia Kiteen Kesälahden seudulla vuosikymmeniin, (viimeksi joskus 1970-luvulla) joten viime vuonna oli pitkästä aikaa ilo havaita niitä useampiakin, kuten myös nyt alkavana keväänä on kottaraisen laulua kuulunut lähimetsästä. Löytyykö tälle asialle jokin selitys, sillä karjan laiduntamisen lisääntyminen ei varmaankaan tule kysymyksen ja ole selitys.

Vastaus

Vastattu

Hei,

Tämä onkin laajempi kysymys. Täytyi hyödyntää Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen jäsenen tietämystä. Hänen tuumailunsa oli seuraavanlainen:

Kysymys,  johon ei ole yksiselitteistä vastausta. 70-luvun romahduksen syiksi on esitetty laiduntavan karjan vähentymistä ja yksipuolisen viljanviljelyn lisääntymistä etenkin Etelä-Suomessa. Samaan aikaan villi hyönteis- ja rikkaruohomyrkkyjen käyttö ( DDT) sekä pesimä- että talvehtimisalueilla. Viiniviljelyksillä tuhoa aiheuttaneiden parvien hävittäminen talvialueilla etenkin Ranskassa. Uudelleen runsastuminen on tosiasia ja sitä monin paikoin rajoittaa pesäpaikkapula. Pönttöjä pitäisi laittaa ja peltojen läheisiä lehtimetsiä säästää (tikankolot). Myrkkyjen käytön vähentyminen pelloilla (luomu) on auttanut. Ilmeisesti myös tappaminen talvehtimisalueilla on nyt vähempää. Voi olla myös niin, että eloon jäänyt kannanosa talvehtii aiempaa enemmän Britteinsaarilla Ranskan sijaan. Laiduntavia eläimiä on paikoin tiloilla aiempaa enemmän. Karjanpito on keskittyneempää isoihin yksiköihin. Hyvä puoli se, että isoilla emolehmätiloilla on laajojakin laitumia. Samoin jos maitotilalla nuorkarja laiduntaa. Näiden parhaiden alueiden poikastuotto voi levittäytyä alueille, joissa karjaa ei ole. Myös lisääntyneellä harrastushevosten pidolla voi olla paikallista merkitystä.

Tietolähteet: Muuttuva pesimälinnusto (Väisänen ym. 1998). Suomen rengastusatlas (Valkama ym. 2014) sekä oma tieto.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.