Takuueläkkeen eläketuloraja

Kysytty

Eläketurvakeskuksen sivuilla lukee: "takuueläkkeen eläketuloraja on 837,59 euroa". Tarkoittaako se, että nyt täyseläkeelle jäävä saa työhistoriastaan riippumatta vähintään tuon verran eläkettä?

Vastaus

Vastattu

837,59 euroa kuukaudessa on tämänhetkinen vähimmäiseläkkeen suuruus eli vähintään tuon verran rahaa eläkkeelle jäävä saa. Takuueläke on pienten eläketulojen saajille tarkoitettu Kelan eläke-etuus, jonka tarkoitus on turvata vähimmäiseläkkeen suuruinen eläketurva niille, joiden eläke muutoin jäisi tätä pienemmäksi.

Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen (837,59 e/kk), jos kaikki hänen eläkkeensä ennen verotusta ovat yhteensä enintään 830,82 e/kk. Tuloraja ja vähimmäiseläke jäävät kuitenkin tätä pienemmäksi, jos henkilö on varhennetulla vanhuuseläkkeellä.

Takuueläkettä pienentävät kaikki muut eläkkeet Suomesta ja ulkomailta. Ne vähennetään takuueläkkeen täydestä määrästä täysimääräisinä. Laissa on tarkka luettelo takuueläkkeestä vähennettävistä eläkkeistä. Niihin kuuluvat esimerkiksi työeläke, kansaneläke, leskeneläkkeet ja tapaturmaeläkkeet.

Jos esimerkiksi henkilö saa kansaneläkettä 618,41 e/kk ja työeläkettä 150,00 e/kk (yhteensä 768,41 e/kk), hän saa takuueläkettä 69,18 e/kk, jolloin eläkesumma kokonaisuudessaan on 837,59 e/kk eli vähimmäiseläkkeen suuruinen.

Täyden takuueläkkeen saa henkilö, jolla ei ole mitään muita eläkkeitä. Jos takuueläkkeen määrä jää pienemmäksi kuin 6,77 e/kk, sitä ei makseta. Takuueläkkeen eläketuloraja on siis tarkalleen ottaen edellä mainittu 830,82 e/kk.

https://www.kela.fi/takuuelake
https://www.kela.fi/takuuelake-maara-ja-maksaminen
https://www.tyoelake.fi/mika-tyoelake-on/kansanelake-ja-takuuelake-taydentavat/
Suvi Ritola & Samuli Tuominen, Kokonaiseläke 2021 : katsaus työeläkkeen, kansaneläkkeen ja verotuksen määräytymiseen

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.