Ei minun, mutta kysymys eräästä facebookryhmästä, jossa tätä on yritetty ratkoa jo muutaman viikon ajan:"Kuka levyttänyt,esittänyt?
sanat menevät näin :
"kerran kun lähdin päätin tehdä pienen matkan,täällä mä samaa matkaa jatkan tuskimpa kotimaata nään"
"vuodet on menneet mutta nuoruus muistot säilyy, haaveissa kotimaa ja järvet häilyy..."
Jotenkin näin,Muistelen Tapsa Rautavaaran laulaneen,en ole kylläkään varma." ja hieman lisätietoa:"Laulu on sarjasta ,Ameriikankiertue ,Helismaa ,Rautavaara . Tekivät lauluja siirtolaisille.Näin kertoi Esa Niemitalo kun häneltä kysyin."
Vastaus
Vaikea kysymys. Tapio Rautavaaran levytyksistä ei tunnu löytyvän tätä laulua vaikka vastaavan tyyppisiä maankiertolaisuutta käsitteleviä kappaleita onkin. Rautavaara teki Amerikan kiertueet vuosina 1959, 1960 ja 1972, mutta niistä kertovaa ohjelmaa en ole kyennyt paikalistamaan.
Kysymys on esitetty myös Youtube-kommentissa. Kysyjän mukaan etsitty kappale olisi samalla albumilla kuin kappale Astridin valssi.
Tuula Liuski ja Leena Viiri levyttivät 1972 albumin Kansanomaisesti. Astridin valssin lisäksi se sisälsi mm. perinnesävelmät Euran kirkkomaalla, Husaaripolkka, Muistelo ja Kauppias Intiasta. Valitettavasti levyä ei näytä olevan saatavissa mistään, joten niitä ei voi tarkkistaa. Astridin valssi on julkaistu lisäksi muutamalla kokoelma-LP:llä, mutta niiden kappaleluettelo ei näytä muiden laulujen osalta ollenkaan lupaavalta.
Kommentit
Kysisen laulun noilla sanoilla on esittänyt Eino Kröön 70 luvulla
Sori: Nimi tuli tietenkin väärin. Pitää olla Eino Gröön lauloi tämän noilla sanoilla 70 luvulla.
Kommentoi vastausta