Demokratiaa puolustetaan useinmiten sillä argumentilla, että se on vähiten huono olemassaolevista yhteiskuntamalleista - ei siis hyvä, vaan vähiten huono…

Kysymys on äärimmäisen vaikea vastattava, koska "hyvä" ja "huono" ovat poliittisista järjestelmistä puhuttaessa aina kovin suhteellisiä käsitteitä ja mistä tahansa järjestelmästä voidaan olla täysin päinvastaista mieltä sen mukaan, mikä oma yhteiskunnallinen asema on. Eihän esimerkiksi yksinvaltius ole yksinvaltiaan itsensä kannalta lainkaan huono ratkaisu.

Jos rajataan käsite "demokratia" tarkoittamaan mitä tahansa järjestelmää, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä on tasavertainen oikeus ja mahdollisuus osallistua yhteisistä asioista päättämiseen (välillisesti tai suoraan), lienee teoriassakin hankala keksiä yksilön näkökulmasta tasa-arvoisempaa päätöksenteon mallia. Kokonaan eri asia on, kuinka hyvin omassa maassa sovellettava demokratian malli toimii yksilön näkökulmasta. Kaikki kun tuppaavat olemaan jollain lailla vajavaisia.

Myös käsite "parempia päätöksiä" on niin tulkitsijasta riippuvainen, ettei sitä voi pitää objektiivisena mittarina hallintajärjestelmien demokraattisuuden määrän mittarina. Mikä tahansa päätös voi olla yksien näkökulmasta "hyvä" ja samaan aikaan toisten kannalta "huono". Näinhän asia hyvin usein onkin, kun demokraattisia päätöksiä tehdään asioista, joissa ei voida saavuttaa kaikkia tyydyttävää ratkaisua.

Internetin olemassaolon ajan on pohdiskeltu paljonkin sellaista mahdollisuutta, että lainsäädännön tuottamisen kannalta usein varsin hidas ja kankea (mutta suhteellisen vakaa) edustuksellinen demokratia korvattaisiin nettiäänestyksiin perustuvalla "ateenalaisella" demokratialla, jolloin mahdollisimman moni asia alistettaisiin nopeaan suoran demokratian mallin mukaiseen ratkaisuun. Tällainen malli ei ole varsinaisesti edennyt, vaikka sähköistä äänestämistä on kokeiltu. Todennäköisesti perinteiset puolueet vastustavat itsekkäistäkin syistä mitä tahansa mallia, joka ohittaa puolueitten vallan.

Kun kysyjä haluaa unohtaa "kommunismit" yhteiskunnallisten teorioiden joukosta (sillä suunnalla voisi olla moniakin kysymyksen kannalta mielenkiintoisia ajatussuuntia), jäljelle jäänee vain pyrkimys lisätä suoran demokratian menetelmien osuutta päätöksenteossa. Esimerkiksi Sveitsissä on perinteisesti käytetty kansanäänestystä sellaisissa kysymyksissä, joista päättäjät eivät halua ainakaan yksin ottaa vastuuta. Kansanäänestys on lähellä suoraa demokratiaa, mutta koska siinäkin aina joku muotoilee valittavat vaihtoehdot, en itse pitäisi sitä varsinaisesti vaihtoehtona edustukselliselle demokratialle. Suomessa useimmat perinteiset puolueet suhtautuvat nihkeästi kansanäänestyksiin. Perusteluna käytetään usein sitä, ettei "kansalla" ole päätöksenteossa tarvittavia tietoja. Todennäköisesti kyse on kuitenkin samasta oman vallan kaventumisen pelosta, joka puolueissa tahtoo olla enemmistönä.

Antiikin Kreikassa suora demokratia oli vain vapaitten miesten oikeus. Myös myöhemmin on yleinen ongelma ollut se, että demokraattinen päätöksenteko mielellään rajoitetaan vain sellaisille ihmisille, jotka edustavat rajoittajan omia näkemyksiä. Naiset saivat äänioikeuden vasta 1900-luvun alussa, vääränväriset ihmiset ovat monissa näennäisesti demokraattisissa maissa joutuneet odottamaan äänioikeutta pitkälle 1900-luvulle. Monissa maissa - mm. Yhdysvalloissa - äänioikeutettujen täytyy erikseen rekisteröityä voidakseen käyttää äänioikeutta.

Monenlaiset "demokratiat" ovat siis edelleen arkipäivää ympäri maailmaa, joten ehkä se demokratia 2.0 olisi ensi sijassa alkuperäisen demokratian ihanteen toteuttamista ilman rajoituksia. Sellaista ei välttämättä löydy mistään maailman valtiosta. Jos ei muuten, päätösvaltaa rajoitetaan ainakin iän perusteella.

Heikki Poroila
Tikkurilan kirjasto