Askarruttaa ruotsalaiskirjailija Harry Martinsonin romaanin nimi Nässlorna blomma, tai pikemminkin tuo infinitiivissä oleva verbi. Miksei se ole preesensissä eli muotoa blommar, onko mahdollisesti kyseessä jokin tyylikeino? Suomeksi kyseisen teoksen nimi kuitenkin on Nokkoset kukkivat.
Vastaus
Vanhassa ruotsin kielessä, erityisesti kirjakielessä, noin 1950-luvulle asti verbin indikatiivin preesensmuodot olivat monikossa infinitiivin kaltaisia (paitsi verbillä vara). Runollisessa tai juhlallisessa ilmaisussa tätä tapaa on tietysti voitu käyttää myöhemminkin.
Wikipediasta:
I äldre svenska, fram till omkring 1950 (mot slutet främst i skriftspråket), liksom i många andra språk, påverkades verbens finita former av numerus. Dessa former var beroende av numeruset hos satsens subjekt. I presens plural sammanföll formerna med infinitiv för alla verb utom vara. Andra person plural är ett undantagsfall. Den gamla formen I användes länge (med ändelsen -en (I hoppen, I kunnen, I ären osv.), men när det talspråkligare ni infördes i skriften följde den talspråkliga singularisformen med, fastän ni är en pluralform. För övriga numerus böjdes verben som följande:
jag/du/han/hon hoppar - vi/de hoppa jag/du/han/hon kan - vi/de kunna jag/du/han/hon är - vi/de äro jag/du/han/hon skall - vi/de skola
Kommentit
Hyvä kysymys ja hyvä vastaus. Lisäksi:
Vielä 1960-luvun lopulla opimme suomenkielisen keskikoulun yläluokkien ruotsinkirjasta lukemaan sellaisiakin tekstejä, joissa käytettiin verbien monikkomuotoja. Niitä ei opeteltu käyttämään, mutta kylläkin ymmärtämään.
Voisi mainita senkin, että teos ilmestyi jo vuonna 1935 ja sen nimi "Nässlorna blomma" on sitaatti aikaisemmin kirjoitetusta runosta.
Kirjan tekstissäkin on monikollisia verbimuotoja, esim. (taskupainoksen sivulla 16) Röster ropa och leka i trädgården. Systrarna ropa efter honom. Fjäril och barn skynda förbi och komma ned till grinden. Fingrarna spänna och darra.
Nuo olivat preesensiä, monikon kolmas persoona. Pääosin teksti on imperfektissä, niinpä vanhoja monikollisia imperfektejä on heti ensimmäisellä sivulla: Och sedan kommo alla hågkomster. De togo - - smärtorna blevo. (nykykielisinä: kom, tog, blev)
1930-luku oli kaunokirjallisuudessa siirtymäaikaa perinteisistä kirjakielen muodoista puhekieltä läheneviin ilmaisuihin. Riikinruotsalaisten lähteiden mukaan Martinson suosi verbien monikkomuotoja pitempään kuin monet aikalaisensa, koska ne kuuluivat hänen kotimurteeseensa; joskus hän käytti vaihdellen "vanhoja" ja "uusia" verbimuotoja - ilmeisesti tyylikeinona, kuten kysyjä taisikin arvella.
Ruotsalainen lehti Språktidningen julkaisi vuonna 2020 pitkän, asianharrastajille mielenkiintoisen, kirjoituksen verbien monikkomuotojen vähittäisestä "kuolemasta", 1800-luvun uudistuspyrkimyksistä alkaen.
https://spraktidningen.se/artiklar/sa-dogo-svenskans-pluralformer/
Lyhyemmin suomenruotsalaisessa Språkbruk-verkkojulkaisussa, maaliskuu 2023
https://www.sprakbruk.fi/-/f%C3%B6rsvunna-spr%C3%A5kliga-f%C3%B6reteels…
Kommentoi vastausta