Kysyisin eräästä elokuvasta. Muistaakseni elokuva kertoi kiinalaisista siskoksista, joista toinen asui Amerikassa ja toinen Kiinassa. Heidät oli kai erotettu… |
992 |
|
|
|
Ihan kuvaukseesi sopivaa elokuvaa ei ole löytynyt. Voisiko muistamasi olla Amy Tanin romaaniin perustuva, Wayne Wangin ohjaama Ilon ja onnen tarinat (The joy luck club) vuodelta 1993? Helsingin Sanomien arkiston mukaan ”kiinalaissyntyisen mutta Yhdysvalloissa uransa luoneen Wayne Wangin ohjaama Ilon ja onnen tarinat on elokuva äideistä ja tyttäristä, miesvallan murenemisesta sekä siirtolaisuudesta ja kulttuurien yhteentörmäyksistä. Kaksi ja puolituntisen kestonsa aikana se kertoo peräti kahdeksan ihmisen - neljän äidin ja heidän tyttäriensä - monivaiheiset elämäntarinat.” Elokuvassa sen päähenkilö amerikkalainen June, saa kuulla, että hänellä on kaksi siskopuolta Kiinassa, ja hän hän suunnittelee matkustavansa tapaamaan heitä.... |