väestötilastot

58 osumaa haulle. Näytetään tulokset 41–58.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä on Suomen satavuotiaiden lukumäärä vuosiluokittain ja sukupuolittain? 488 Suomeen väestöön kuuluvien sata vuotta täyttäneiden määrät saa poimittua iän ja sukupuolen mukaan Tilastokeskuksen väestörakennetilaston tietokantataulusta 11ry -- Siviilisääty iän (1-v.)a sukupuolen mukaan, 1990-2019. Tässä valmis poiminta: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/sq/faa8451b-f746-4e4e-aff8-282c8549107d. Poiminta kuvaa tilannetta ajankohtana 31.12.2019. Ikä tarkoittaa henkilön ikää kokonaisina vuosina vuoden viimeisenä päivänä. Esimerkiksi 101-vuotiaat ovat siis niitä henkilöitä, jotka ovat täyttäneet 101 vuotta vuoden 2019 aikana.
Kuinka moni Suomeen muuttanut on palannut takaisin kotimaahansa? 164 Tilastokeskuksen muuttoliiketilastosta saa tietoa maastamuutosta Suomesta monelta eri kantilta. Tästä voi poimia tietoja maastamuutosta muuttomaan ja muuttajan syntymävaltion mukaan: Maahan- ja maastamuutto muuttomaan, sukupuolen ja syntymävaltion mukaan, 1990-2018 Esimerkiksi Kreikkaan muutti Suomesta vuonna 2018 yhteensä 172 Kreikassa syntynyttä henkilöä: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/sq/70e128c9-8734-4015-ae94-ffae5cfe9730.
50-luvulla syntyneiden lukumäärä (elossa olevat). 273 http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rc.px/ Tilastokeskus tarjoaa väestöä koskevaa tietoa. Ylläolevasta Tilastokeskuksen tietokannasta ei ole mahdollista valita tietoja syntymävuoden perusteella, mutta voit valita vuoden 2019 sekä ikäluokat 60-64 ja 65-69. Tietokannan mukaan 60-69 -vuotiaita eli 50-luvulla syntyneitä henkilöitä oli vuoden 2019 lopussa 716 579‬.
Suuret ikäluokat Suomessa: kuinka monta henkeä on elossa vuosina 1945-1950 syntyneistä? Kuinka monta prosenttia heistä on eläkkeellä? siis viimeisimpien… 1803 Oheisesta Tilastokeskuksen laatimasta  artikkelista löytyy tietoa suurista ikäluokista . https://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_001.html?s=0 Aiheesta löytyy lisää tietoa Tilastokeskuksesta, josta yksilöidympiä tilastoja voi kysellä https://www.stat.fi/index.html   Yleisradion syntymävuosikoneesta voi tarkistaa vuosina  1940–1998 syntyneiden työssäkäyntiä, koulutustaustaa, siviilisäätyä jne. https://yle.fi/uutiset/3-9335315
Paljonko Suomessa on tällä hetkellä elossa ihmisiä, jotka ovat syntyneet ennen Karjalan luovuttamista Neuvostoliitolle? 862 Väestötilastojen mukaan suomalaisia, jotka ovat syntyneet ennen Karjalan luovuttamista Neuvostoliitolle vuonna 1940, on elossa noin 350 000. Ennen vuonna 1944 tapahtunutta Karjalan luovuttamista syntyneitä suomalaisia on noin 200 000 enemmän. Päivän tarkkuudella täsmällistä lukua on mahdotonta selvittää, mutta suuntaa-antavia numerotietoja saadaan sangen helposti. Esimerkiksi Tilastokeskuksen Väestörakenne-tilastotaulukko Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan, 1970-2018 (https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rd.px/table/tableViewLayout1/) kertoo, että vuoden 2018 lopussa 79-vuotiaita tai sitä vanhempia (eli ennen vuotta 1940 syntyneitä) oli 341 765 ja 78-vuotiaita tai sitä vanhempia (...
Kuinka paljon Suomen väkiluvun on ennustettu laskevan nykyisestä ja milloin tämän arvellaan toteutuvan? 226 Tilastokeskuksen marraskuussa 2018 julkistaman vuosille 2020-2070 laaditun väestöennusteen mukaan Suomen väkiluvun ennustetaan kääntyvän laskuun vuonna 2035. Syntyneiden määrä jatkaa ennusteen mukaan laskuaan ja kuolleiden määrä nousee eliniän pidentymisestä huolimatta. Ennusteen mukaan nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua vuoteen 2035 saakka, jolloin maamme väkiluku olisi 5,62 miljoonaa henkilöä. Tämän jälkeen väkiluku kääntyisi laskuun ja 2050-luvulla maamme väkiluku olisi ennusteen mukaan jo nykyistä pienempi. 2070-luvulle tultaessa suomalaisia olisi 5,37 miljoonaa. https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.htmlhttp://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tau_001_fi.html
Mikä on suurin kaupunki, joka on jollain suomalaisella kaupungilla ystävyyskaupunkina? 1010 Ystävyyskaupungeista ei ole ilmeisesti olemassa kovin kattavaa listaa, mutta jos asiassa turvaudutaan englanninkielisen Wikipedian suomalaisten kaupunkien ystävyyskaupunkien listaan osoitteessa https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_twin_towns_and_sister_cities_in_F…, hyvä ehdokas suomalaisen kaupungin väkiluvultaan suurimmaksi ystävyyskaupungiksi voisi olla Espoon ystävyyskaupunki Shanghai. Tämä tieto löytyy myös osoitteesta https://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Tietoa_Espoosta/Kansainvalin…. Shanghai on useilla mittareilla katsottuna yksi maailman suurimmista kaupungeista, eikä muita suurimpien tittelistä kilvoittelevia kaupunkeja näyttäisi olevan mainitussa listassa. Kaupunkien suuruuden määrittely on kuitenkin hiukan haastavaa,...
Kuinka monta prosenttia Suomen aikuisväestöstä on naimisissa? 1083 Tilastokeskuksen tuoreimmat tiedot asiasta ovat vuodelta 2017. Osoitteesta http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/ löytyvän StatFin-tietokannan Väestö 31.12. muuttujina Vuosi, Ikä, Siviilisääty ja Sukupuoli -taulukko kertoo, että 18 vuotta täyttänyttä väestöä oli 4 446 869 henkilöä ja heistä naimisissa 1 987 495. Naimisissa olevien prosenttiosuudeksi tulisi siten noin 44,7 % väestöstä. Lukuun eivät luonnollisestikaan sisälly eronneet, lasket tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevat.
Montako suomalaista naista syntyi vuonna 1903? Entä miehiä samana vuonna? 944 Suomen tilastollisen vuosikirjan 1905 mukaan vuonna 1903 syntyi elävinä 43 763 miestä ja 41 357 naista, yhteensä 85 120
Haussa on tietoa Suomen väestönluvun perusteltuja arvioita ajalta ennen vuotta 1571. Ei siis pelkkiä lukuja vaan artikkeli/kirja, jossa selitetään mihin arviot… 780 Teos Suomen taloushistoria. 1 : Agraarinen Suomi käsittelee väestön ja asutuksen levinneisyyttä 1500-luvulla ja sitä ennen. Kannattaa tutustua myös teoksiin: Pohjoinen suurvalta : Ruotsi ja Suomi 1521-1809 / Petri Karonen Suomen maatalouden historia 1 : Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle. Kirjassa on luku Palkolliset ja tilaton väestö / Jorma Wilmi s. 223-238, joka on asiasanoitettu: väestörakenne--Suomi--1500-luku--1600-luku väestöhistoria--Suomi--1500-luku--1600-luku Kaikki kolme kirjaa löytyy Helmet-hausta.
Kysyisin montako 16-20 vuotiasta on Suomessa? Ja vielä, saisiko jostain selville saman tiedon kunnittain ja/tai maakunnittain. 1503 Tilastot laahaavat aina hiukan järjessä, joten tuoreimmat tiedot Suomen väestön määristä ovat vuodelta 2009. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli 16–20-vuotiaita 334 196, heistä 170 538 miehiä ja 163 658 naisia. Tarkemmin ikäryhmittäin jakauma menee näin: 16-vuotiaita 65 965, 17-vuotiaita 68 049, 18-vuotiaita 66 980, 19-vuotiaita 67 523 ja 20-vuotiaita 65 679. Osoitteesta http://pxweb2.stat.fi/Dialog/varval.asp?ma=050_vaerak_tau_104_fi&ti=V%E… löytyy tietokanta, jossa ikäjakaumaa voi tarkastella myös kunnittain. Maakunnat saat näkyviin, kun vaihdat ensimmäisen valintataulukon yläpuolella olevasta valikosta kohdan ”Maakunnat 2010”.
Vuonna 2003 olette vastanneet kysymykseen: "Suomen yli satavuotiaiden lukumäärä vuosiluokittain ja miehet ja naiset erikseen?" Voisitteko nyt vastata samaan… 1232 Vuonna 2008 satavuotiaita tai sitä vanhempia oli yhteensä 514 (77 miestä, 437 naista). Kuluvan vuoden osalta tilastoja ei ole vielä saatavissa. 100-vuotiaita oli yhteensä 242 (miehiä 35, naisia 207), 101-vuotiaita 137 (miehiä 25, naisia 112), 102-vuotiaita 74 (miehiä 11, naisia 63), 103-vuotiaita 28 (miehiä 2, naisia 26), 104-vuotiaita 12 (miehiä 1, naisia 11), 105-vuotiaita 10 (kaikki naisia), 106-vuotiaita 7 (kaikki naisia), 107-vuotiaita 3 (2 miestä, 1 nainen) sekä yksi 111-vuotias mies. Lähde: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/vrm/vaerak/vaerak_fi.asp
Kuinka paljon Afrikassa on väestöä ja kuinka moni heistä on hiv-positiivinen? Kuinka monta prosenttia väestöstä. 1502 Väestötiedot vaihtelevan jonkin verran lähteiden mukaan. World atlas (http://www.worldatlas.com/aatlas/infopage/contnent.htm) antaa Afrikan väkiluvuksi 877 500 000 ja The World Almanac and Book of Facts 2007 kertoo väkiluvuksi 915 722 298. YK:n arvion mukaan väkiluku vuonna 2005 olisi ollut 847 114 000 (lähde: Tilastokeskus http://www.tilastokeskus.fi/tup/maanum/03_pinta-ala_vakiluku_ja_paakaup…). Kaikki luvut ovat arvioita, sillä Afrikan väestönkasvu on melko nopeaa, eikä luotettavia väestölaskentatietoja ole saatavilla. Tilastokeskuksen mukaan HIV-positiivisia oli vuonna 2005 n. 23 876 000 (http://www.tilastokeskus.fi/tup/maanum/24_terveys_ja_ravinto.xls), eli samaan tilastoon verrattaessa koko mantereen väestöstä n. 2,8 % olisi HIV-...
Ihmiskunnan lisääntyminen: Milloin tuli täytöön 1 miljardi, sekä seuraava aina tähänpäivään asti..? 1875 Suomen tilastollisessa vuosikirjassa 2007 (s. 621) on graafinen taulukko Maailman väestön kehitys 1750-2050. Tästä voi silmämääräisesti päätellä, että maailman väkiluku ylitti 1 mrd n.1800, 2 mrd n.1930, 3 mrd n.1960, 4 mrd n. 1970, 5 mrd n. 1985 ja 6 mrd n. 2000. Tilaston lähde on United Nations Population Division (http://www.un.org/esa/population/unpop.htm) Lisätietoja mm. seuraavien linkkien takana: http://en.wikipedia.org/wiki/World_population#Number_of_humans_that_hav… ja http://www.ibiblio.org/lunarbin/worldpop sekä http://www.census.gov/ipc/www/idb/
Montako ihmistä on koko maapallolla???? 3815 Tällä hetkellä maapallon väkiluku on 6,2 miljardia. Tänään 9.1.08 maapallon arvioitu väkiluku on 6,642,889,812. Päivän väkilukuarvion voi katsoa U.S. Census Bureaun osoitteesta http://www.census.gov/ipc/www/popclockworld.html Lähde: Tilastokeskuksen oppimateriaali Johdatus väestötieteen perusteisiin osoitteessa http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/vt/13/01/index.html;
Miten löydän Raahen kaupungin muuttoliikkeen tilastoja (lähtömuutto ja paluumuutto) pitkänaikavälin tilastona. Voisitteko neuvoa. 1023 Vuosittaiset muuttoliikkeen tilastot löytyvät Väestönmuutokset kunnittain –julkaisusta, joka on ilmestynyt vuodesta 1976 lähtien. Voit tiedustella julkaisun saatavuutta lähikirjastostasi. Internetissä Raahen kaupungin muuttoliikkeen tilastot ovat nähtävissä vuodesta 1980 alkaen Tilastokeskuksen tilastopalvelun kautta osoitteessa http://statfin.stat.fi Tässä ohje kuinka löydät tarvitsemasi tiedot: Valitse vasemmalta aihealue Väestö, valitse esiin tulevasta listasta Väestötilastoja alueittain 1980->. Klikkaa linkistä Valitse muuttujat. Valitse Väestötieto-välilehdeltä kohdat Kuntien välinen tulomuutto, Kuntien välinen lähtömuutto ja Kuntien välinen nettomuutto. Voit valita samanaikaisesti useita eri vaihtoehtoja pitämällä...
Tilastokysymys: Miten paljon on noin 18-50 vuotiaita naisia Euroopassa ja USA:ssa? 991 Taulukkoa, jossa naispuolinen väestö olisi jaoteltu ikäryhmään 18-50 vuotta, ei näytä löytyvän. Yleensä väestötaulukot ovat jaoteltu, joko suppeammin tai laajemmin ikäryhmittäin. Sivulla http://www.census.gov/ipc/prod/wp02/tabA-08a.pdf on taulukko, jossa näkyy naispuolinen väestö jakautuneena maanosien ja maiden mukaan, mutta ikäryhmät ovat mm. 15-19 vuotta, 20-44 vuotta ja 45-64 vuotta.
Etsin kotitalouksien lukumäärää seuraavista maista: suomi, ruotsi norja tanska viro latvia liettua puola. Mistäpäin aloittaisin? 962 Kotitalouksien määrän Suomessa näet Suomen tilastollisesta vuosikirjasta, joka on jokaisen yleisen kirjaston käsikirjastossa. Muiden luettelemiesi maiden ja miksei myös Suomen tietoja voit etsiä netistä. Eräs tapa on mennä United Nations Population Information Networkin (POPIN) sivuille osoitteeseen http://www.undp.org/popin/other4.htm#europe , josta on linkit kansallisten tilastokeskusten sivuille. Esim. Eestin omat tilastosivut ovat osoitteessa http://www.stat.ee/wwwstat/eng_stat/index.html . Sieltä sitten linkin Population Census alla on Preliminary results of the 2000 Population and Housing Census by counties and county centres (osoite on http://www.stat.ee/wwwstat/eng_stat/census_fr.html ). Voipi olla, että jonkin verran saa...