tiedonhaku

172 osumaa haulle. Näytetään tulokset 81–100.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Google löytää mielekkäitä vastauksia kunhan hakusanat ovat vähänkin sinnepäin. Oletteko tietoisia siitä, että Pikin hakusysteemi edellyttää merkilleen oikeaa… 1379 Olette aivan oikeassa: PIKI-verkkokirjaston haku ei toimi Googlen tapaan, ja toki mekin olemme siitä tietoisia. Googlen ominaisuuksiin kuuluu, että se hakee annettujen hakusanojen lisäksi automaattisesti myös tietyllä valikoimalla sanan synonyymejä ja erilaisia muotoja (esim. palauttamalla monikolliset sanat yksikkömuotoon). Tällainen hakutapa yksinään laajentaisi hakutulosten määrää valtavasti ja tuottaisi paljon asiaankuulumattomia tuloksia käyttäjän selattavaksi. Googlessa se kuitenkin toimii, koska hakutulokseen vaikuttavat samaan aikaan myös muut Googlen ominaisuudet, erityisesti periaate, jolla se pyrkii järjestämään tuloksen niin, että hyödyllisimmät ja keskeisimmät sivut nousevat listan kärkeen. Nämä ns. hakualgoritmit eli haussa...
Miltä teistä tuntuu kirjoittaa vastauksia satojen ihmisten (välillä outoihinkin) kysymyksiin? Alkoi tässä hirveästi mietityttää kun katseli noita luetuimpia… 1520 Tämä on varsin usein palkitsevaa työtä, mutta pakko myöntää, että myös hankalia hetkiä tulee vastaan. Joskus joutuu tekemään todella paljon töitä jonkin kysymyksen eteen. Palkitsevaa on se, kun löytää hyvän vastauksen (tai ylipäätään vastauksen) vaikeaan tai hankalaan kysymykseen. On myös palkitsevaa auttaa ihmisiä, olipa itse kysymys millainen tahansa. Monesti kysyjät lähettävät vielä ylimääräiset kiitokset vaivannäöstä. Se tuntuu tietenkin mukavalta. Ongelmanratkaisutaidot ja tiedonhakutaidot tässä totisesti kehittyvät, eikä se ole mikään huono juttu. Oudot kysymykset saattavat aluksi hämmentää, mutta tähänkin työhön kehittyy lopulta rutiini, jonka avulla pystyy laatimaan vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Meitä on iso...
Tehdäänkö yleisissä kirjastoissa maksullista tiedonhakua kuten esim. Helsingin yliopiston kirjastossa? En siis tarkoita kirjastoammattilaisen antamaa ohjausta… 835 Yleisissä kirjastoissa (kaupungin- ja kunnankirjastot) tiedonhaku ei yleensä maksa erikseen, se kuuluu kirjaston tarjoamiin peruspalveluihin. Vaasan kaupunginkirjastossa voit tulla mille tahansa tietopalvelutiskille esittämään tietopalvelukysymyksiä. Jos kysymys on hyvin laaja tai vie ajallisesti pidemmän ajan, otamme kysymyksen vastaan tiedonhaku-lomakkeella, jossa esitetään tarkentavia kysymyksiä (millä kielellä, materiaalityyppi, aikarajaus ym) ja sen käsittelyyn varaamme 2-3 päivää. Yliopiston kirjastot puolestaan hinnoittelevat palveluitaan eri tavalla kuin yleiset kirjastot. Helsingin Yliopiston kotisivulla kerrotaan, että tietopalvelu hinnoitellaan: Tiedonhaku / aihe / tunti 40,00 ja tietopankkikulut (henkilökunta ja opiskelijat) ja...
Miten tämän systeemin saa toimimaan siten, että se löytäisi etsimäni kirjan, jonka tiedän olevan olemassa ja jonka elävä kirjastovirkailija löysi tällä samalla… 1112 Teosta kannattaa etsiä Vaski-verkkopalvelusta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1208850732&ulang=… joko teoksen nimen tai kirjoittajan nimellä. Teoksen nimellä haettaessa hakutulos on usein kaikkein tarkin. Hakukenttään "teoksen nimi" kirjoitetaan nimi ja painetaan ruutua jossa lukee "hae". Tekijän nimellä haettaessa hakukenttään "tekijä" kirjoitetaan ensin tekijän sukunimi, sitten pilkku, sitten välilyönti ja sitten etunimi (esim. Meikäläinen, Matti). Sen jälkeen painetaan ruutua "hae". Painettuasi ruutua "hae" kone etsii Vaski-kirjastoista löytyvät, hakua vastaavat teokset. Ensimmäisestä sarakkeesta löytyvät tiedot löytyneistä teoksista, toisesta teoksen saatavuustiedot, kolmannesta teoksen julkaisuvuosi,...
Teen gradua rekrytoinnista, miten käyttää hakua ja mitä löytyy englannin kielellä? 926 Voit hakea Vaasan kaupunginkirjaston aineistoa Venny-verkkokirjastossa http://verkkokirjasto.vaasa.fi/Vaasa?formid=find2&ulang=fin Kun sinulla ei ole tarkkaa tietoa kirjan tai tekijän nimestä, voit käyttää asiasanahakua. Kirjastossa kaikki aineisto asiasanoitetaan hakua silmälläpitäen. Asiasanalista on verkossa osoitteessa http://vesa.lib.helsinki.fi/ysa/index.html Tässä hakutehtävässä voit laittaa asiasana-laatikkoon sanan rekrytointi. Voit rajata hakua ruksimalla lisärajaus-laatikoita (esim. haetaan vain kirjoja). Voit valita myös minkä kielisiä kirjoja haluat. Kun olet käynnistänyt haun ja saanut löytyneet teokset listan, näet saatavuus kohdasta, onko kirja tällä hetkellä paikalla Vaasan kaupunginkirjastossa. Jos klikkaat kohtaa "...
Etsin Claes Anderssonin runon suomennosta. Runo on ruotsinkielisestä Under (1984) -kokoelmasta ja menee näin: "Andersson pitää pirunmoista meteliä / Andersson… 4815 Hei, runo on julkaistu suomeksi ainakin seuraavissa kokoelmissa: TÄMÄN runon haluaisin kuulla / toim. Satu Marttila, Juha Virkkunen, Mirjam Polkunen, osa 2, Tammi, 1988 RUNO on vapaa : radiokuuntelijoiden suosikkirunot / toimittaneet Satu Koskimies ja Juha Virkkunen, Otava, 1996 ANDERSSON, Claes : Runoja meren pohjalta : runoja vuosilta 1962-1993 / Claes Andersson ; suomentanut Pentti Saaritsa, WSOY, 1996 ANDERSSON, Claes : Vuoden viimeinen kesä : runoja vuosilta 1962-84 / Claes Andersson ; suom. Pentti Saaritsa, WSOY, 1985 Mikäli muistat runon alun tai nimen, kannattaa kokeilla Vaski-kirjastojen tietokannasta hakemista nimekehaulla. Aivan kaikki runot eivät vielä näin löydy, mutta varsinkin kysytyimmistä tällaiset tiedot on tietokantaan...
Mistä johtuu se, että Googlen hakuosumat heittelee voimakkaasti niin määrältään kuin sisällöltään riippuen hakeeko kotikoneella, koulussa, kirjastossa, eri… 1481 Hakupalveluiden eri hakutulokset ovat Johanna Korhosen mukaan (Iloa internetistä, 2003, s.57) seurausta siitä, että alati muuttuvan, nopeasti kasvavan sivumäärän hakemisessa todella voidaan saada eri hetkinä eri tuloksia. Virallista tietoa Googlen eri hakutuloksista ei ole, koska Googlen hakualgoritmi on salaisuus. Hakualgoritmia parannetaan jatkuvasti, mikä vaikuttaa hakutuloksiin. Atk-kirjailija Sami Köykän mukaan Googlen hakutulokseen vaikuttavia tekijöitä saattavat olla mm. aiempi hakuhistoria, Googlen käyttämä hakutietokanta, käyttäjän sijainti ja Googlen käyttöliittymän kieli http://www.pinseri.com/2008/11/22/googlen-erilaiset-hakutulokset/ Googlen omilta sivuilta löytyy lisätietoa hakutulosten määräytymisestä http://www.google.com/...
Miten minä pääsen tietokantoihin? 1029 AMK-opiskelijana saat opastusta tietokantoihin oman oppilaitoksen kirjaston henkilökunnalta ja kirjaston nettisivulta. Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun sivuilta saat lisätietoa http://www.kyamk.fi/Palvelut/Kirjasto-%20ja%20tietopalvelut/Tiedonhaku
Voiko kirjastoista lainata pc-ohjelmia kielten opiskeluun? 926 Kirjastoissa on paljon lainattavia kielikursseja, paitsi äänitteitä ja kirjoja myös tietokoneohjelmia. Valikoima vaihtelee kirjastoittain. Tietokoneohjelmat ovat useimmiten CD-ROM-tallenteita. Kielikurssien laina-aika on pääkaupunkiseudun HelMet-alueen kirjastoissa yleensä normaali neljä viikkoa. CD-ROM -muotoisia kielikursseja voi hakea HelMet-kirjastojen aineistotietokannasta ( http://helmet.fi ) kirjoittamalla hakukenttään hakutermi kielikurssit, toiseksi hakutermiksi kieli, jonka oppimateriaaleja halutaan hakea (esim: "ruotsin kieli") sekä valitsemalla aineistovalikosta aineistotyypiksi CD-ROM. Edellinen esimerkkihaku löytäisi HelMet-kirjastojen kokoelmista 28 CD-ROM -muotoista ruotsin kielen kurssia.
Tarvitsisin apua opinnäytetyöhöni. Teen lehdistö/nettilehdestä tutkimusta ja kohteeni on China Daily. Yliopistolta en saanut tarpeeksi apuja tiedonetsintään… 661 Sinun on syytä tulla käymään kirjaston jotta voisit yhdessä kirjastonhoitajan kanssa tehdä tiedonhakuja. On syytä muista että tiedonhakuja joutuu tekemään monta kertaa. Voit varata pitemmän ajan kirjastonhoitajan kanssa, katso lisää http://www.lib.hel.fi/Page/ae65596d-d6f4-42b4-971e-edca26dcf0b2.aspx
Onko kirjastossa lainattavana Play Station 2 pelejä ? 1416 Löydät HelMet-kirjastojen PlayStation 2 -pelit kirjoittamalla hakusanaksi "PlayStation 2" HelMetin hakukenttään ja rajaamalla aineistotyypin "Tarkenna hakua" painikkeen alta konsolipeleihin. Sijaintitiedot näet klikkaamalla nimikettä. Voit tehdä varauksia "Varaa"-painikkeesta. Varaamiseen tarvitset kirjastokortin numeron ja tunnusluvun. HelMet-verkkokirjaston sivu http://www.helmet.fi/
Olen tekemässä opinnäytetyötä siitä, kuinka verkkopankki pyrkii vastaamaan asiakkaiden näkemyksiin laadukkaasta palvelukokemuksesta. Olisiko sinulla tietoa… 921 Tutkimuskysymyksesi selvittämiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä valitsemiisi pankkeihin. Lisäksi voit käyttää tiedonhaussa esimerkiksi seuraavia tietokantoja ja arkistoja: Eduskunnan kirjaston kokoelma http://lib.eduskunta.fi/Resource.phx/kirjasto/index.htx Makupalat - Hämeenlinnan kaupunginkirjaston linkkikirjasto http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=76d76d5a-843e-4b19-bedd… Kirjastot.fi - kirjastosi verkossa http://www.kirjastot.fi/ Liiketalouden ja hallinnon tiedonlähteitä http://www.jamk.fi/kirjasto/tiedonhaku/ammatillisen_tiedon_lahteet_liik… http://www.metropolia.fi/palvelut/kirjasto/ Vastaavasta aiheesta on tehty jo joitain opinnäytetöitä, tässä esimerkkejä: https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1764/...
Minulla on mysteeri ratkottavana ja vihjeessä sanottiin, että dekkarin henkilö olisi asunut Turussa, pääkirjaston osoitteessa. Osaatteko sanoa, voisiko näin… 1326 Visainen kysymys. Näin pieneen yksityiskohtaan kirjan sisällöstä ei pääse kiinni oikein minkään tietokannan kautta, tiedon löytyminen on lähinnä kirjan lukeneiden muistin varassa. Nyt kävi valitettavasti niin, että kukaan ei muistanut. Vastaavanlaisiin tilanteisiin saattaisi apua tarjota Ritva Hapulin, Tuuli Åkermanin ja Leena Päivölän toimittama kirja Turku, kirjailijan kaupunki. Kirjassa kerrotaan nimenomaan niistä teoksista, joissa Turku on tapahtumapaikkana. Reijo Mäen Vares-dekkareista vastaavaa tietoa on koonnut Markku Haapio teokseen Vareksen Turku. Kirjaston tietokannan kautta saa tietoa vuoden 2000 jälkeen julkaistun kaunokirjallisuuden tapahtumapaikoista, vaikkei aivan osoitetasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voit...
Mitkä ovat täsmätietokantoja sosiaalialan kirjallisuushakuja ajatellen? Tehtävänäni on tehdä systemoitua kirjallisuuskatsausta koti- ja ulkomaisista… 768 Kotikoneella pääsee esim. Seinäjoen kaupunginkirjaston sivuilta Frank -monihakuun osoitteesta http://www.seinajoki.fi/kirjasto/tyokalupakki.html ja sieltä voi valita mm. Ammattikorkeakoulukirjastot ja valikosta edelleen ”kaikki” tai kirjaston kerrallaan. Sosiaalialan ammattikorkeakoulujen tiedostoista löytää hakemastasi aiheesta tietoa. Samoin voi etsiä tietoja julkaisuista Terveystieteiden keskuskirjastosta osoitteesta http://www.terkko.helsinki.fi ja terveysalan tiedostosta http://www.scirus.com.
Miten löydän pro gradu -tutkielmia perehdyttämisestä? Ja onko niitä myös verkkomateriaalina ettei tarvitse tilata työtä? 3393 Tietoja opinnäytteistä löydät näppärästi yliopistokirjastojen yhteisestä tietokannasta Lindasta: http://linda.linneanet.fi/F/?func=find-b-0&con_lng=fin&local_base=fin01 Omaan aiheeseesi sopivia hakusanoja ovat esimerkiksi nämä: hoitotyö, terveydenhuolto, terveydenhuoltohenkilöstö, perehdyttäminen, työpaikkakoulutus, opinnäytteet ja pro gradu -työ. Voit etsiä aineistoa näillä hakusanoilla ihan Lindan perushaun kautta. Sanojen katkaiseminen kuitenkin kannattaa! Kirjoita hakusana(t)-kenttään vaikkapa näin: terveydenhuol? pereh? pro gradu? ja napsauta hae-nappulaa. Kokeile myös hakua: hoito? perehdyt? pro gradu? Näin löytyy äskeistä hakua enemmän aineistoa. Mukana on esimerkiksi Tuula Lahden opinnäyte ”Sairaanhoitajien työhön...
Minun pitäisi saada käsiini muutama Rahmaninovin liedi. Säveltäjän nimellä saan n. 650 hakutulosta, mutta en pysty siitä enää karsimaan. Millaisilla hau'uilla… 1137 Oletan, että etsit lauluja nuotteina? Jos käytät HelMet-verkkokirjastoa, valitse etusivulta kohta "Tarkenna hakua". Valitse pudotusvalikosta aineistolajiksi Nuotti ja kirjoita hakukenttään haluamasi hakusanat, esim. Rahmaninov op4. Opusnumeroitahan voi mainiosti käyttää hakutermeinä, kunhan huomaa sen, että luetteloinnissa käytetään kirjoitustapaa "op4", siis ilman pistettä ja ilman välilyöntiä. Kaikki mainitsemasi opukset näyttävät löytyvän esim. seuraavasta nuottijulkaisusta: http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xrahmaninov+op4&searchscope=9&m=7&l…
Kenen kirjoittama on runo joka alkaa : "mitä näistä sanoista" Runon jatkossa toukka kirjoitti omat sanansa lehdelle ja perhonen ilmaan angervoniityn yllä. Runo… 6072 Valitettavasti mekään emme löytäneet kysymääsi runoa. Tarkistin muutamista netissä olevista tietokannoista ja laitoin kysymyksesi listalle, jota lukevat kirjastonhoitajat ympäri Suomen, mutta kukaan ei tunnistanut runoa! Säkeen tyylin perusteella tarkistimme Risto Rasan ja Jukka Parkkisen runokirjoja, mutta ei osunut. Runotietokantoja ja -sivustoja on netissä paljon, valitettavasti mikään niistä ei ole kovin kattava. Käännösrunoja voi etsiä Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämästä runotietokannasta Linkki maailman runouteen. Sivut ovat osoitteessa http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/. Runohaun lisäksi sivusto sisältää osan Linkit, jossa esitellään melkoinen määrä muita runosivustoja ja hakemistoja. Toinen paljon käytetty...
Miten saisi näppärimmin poimittua kaunokirjallisuuden, jonka alkukieli on viro ja käännöskieli suomi? 1437 Mitään kovin näppärää tapaa siihen ei valitettavasti taida olla olemassakaan. HelMet-verkkokirjastossahan ei ole mahdollista käyttää alkukieltä hakuteminä, joten haku täytyy tehdä Kansallisbibliografia Fennicasta ( https://fennica.linneanet.fi/ ). Sielläkään se ei käy aivan helposti. Kaiken vironkielestä suomennetun aineiston kyllä saa esille yksinkertaisesti. Valitse Fennican etusivulta Tarkennettu haku ja siellä hakutyypin pudotusvalikosta kohta Alkup.kieli. Kirjoita hakukenttään est ja napsauta Hae. (Kielikoodit löytyvät täältä: https://fennica.linneanet.fi/help/Finnish/language.htm ). Kaunokirjallisuuden suodattaminen erilleen tästä hausta ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä onnistu, koska Linnea-tietokantojen luettelointiformaatti...
Olen hankkinut Blue-Ray -soittimen. Onko jollakin hakusanalla tai muulla keinoin nähtävissä Helmet-tietokannassa, mitä DVD-levyjä kirjastosta löytyy blue-ray… 1333 Blu-ray -levyjä on HelMet-kirjastojen kokoelmissa toistaiseksi varsin vähän. Saat ne esille HelMet-verkkokirjastosta kirjoittamalla vapaassa sanahaussa hakusanaksi joko Blu-ray tai bdlevy (huom. jälkimmäinen yhteen kirjoitettuna, ilman yhdysmerkkiä). Lähitulevaisuudessa BD-levy otettaneen omaksi aineistolajikseen myös pudotusvalikoihin, mutta sitä odotellessa kannattaa siis käyttää vapaata sanahakua.
Olen tekemässä gradua ja tarvitsisin aineiston esittely -lukuun "perustietoa" erillaisten kirjallisten aineistojen ominaisuuksista: onko esim. kirjoitettu… 1195 Kannattaa katsoa ja kysyä esimerkiksi Eduskunnan kirjastosta:http://lib.eduskunta.fi/Resource.phx/kirjasto/index.htx Nelli-tiedonhakuportaalista puolestaan pääsee tutkimaan eri kirjastojen tarjontaa ja viitetietokantoja. Portaaliin pääsee esimerkiksi Helsingin yliopiston sivujen kautta:http://www.nelliportaali.fi/V?institute=HY&portal=HY&new_lng=fin Tai suoraan täältä: http://www.nelliportaali.fi Helka-haku Helsingin yliopistojen kirjastoihin sanahaulla "lehdistö" tuottaa ainakin runsaasti viitteitä, mutta niiden relevanttiutta on tietenkin hankala arvioida opinnäytesuunnitelmaa sen tarkemmin tuntematta: https://helka.linneanet.fi Ainakin Helsingin yliopiston kirjastoissa tehdään ennakkotilauksesta myös laajoja tiedonhakuja, tosin...