Onko tullut vastaan Tanhuanpää-sukunimen syntysijoja, tai muuta merkitystä? esimerkiksi käännöstä jostain toisesta sukunimestä. |
998 |
|
|
|
Useissa suomen murteissa tanhua tarkoittaa molemmin puolin aidattua tietä, karjakujaa, tannerta tai karjapihaa. Aidatun kujanteen perällä olevaa taloa on kutsuttu mm. Tanhuanpääksi. Tätä kautta talonnimestä on tullut myös sukunimi. 1900-luvun alussa myös muutama ruotsinkielinen Siren ja Malin on vaihtanut nimensä Tanhuanpääksi.
Sekä talon- että sukunimenä nimi on yleinen varsinkin Satakunnassa mutta myös Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. (Lähde: Mikkonen ja Paikkala, Sukunimet, 2000)
|