Etsin An der schönen blauen Donau -kappaleesta sellaista äänitettä, jonka esitys olisi tallennettu ennen vuotta 1964. ELi CD voi siis toki olla julkaistu tämän… |
812 |
|
|
|
Tavoitteena lienee siis löytää Straussin tekijänoikeudellisesti vapaasta sävellyksestä esitys, joka on myös ehtinyt tekijänoikeudellisesti vapaaksi. Lakihan muuttui marraskuussa siten, että entinen 50 vuotta pidentyi 70 vuodeksi. Sitä ei kuitenkaan sovelleta taannehtivasti, joten vuotta 1964 vanhemmat äänitykset ovat tältä osin vapaita.
Syynä siihen, ettei kirjastojen tietokannoissakaan yleensä ole alkuperäistä levytysvuotta, on yksinkertaisesti tiedon puute. Monen vanhemman levytyksen kohdalla tämä tieto on pysyvästi kadonnut ja vielä useamman kohdalla julkaisija ei ole tietoa vaivautunut levyn tietoihin lisäämään. Siksi vain osa levytyksistä pystytään kohtuullisella vaivalla täsmentämään ajallisesti.
HelMet-tietokannassa on kaksi keinoa... |