rasismi

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Suur-Suomi-aatteen kytkökset Saksaan ja Alldeutscher Verband -järjestöön 191 Alldeutscher Verband -järjestöstä ei valitettavasti vaikuttaisi löytyvän kirjallisuutta suomeksi. Myös Saksan 1800-luvun aatehistoriasta on julkaistu valitettavan vähän suomenkielistä kirjallisuutta. Finna-tiedonhakupalvelusta löytyy jonkin verran Alldeutscher Verband -järjestöä käsittelevää kirjallisuutta, mutta se on pääasiassa saksaksi ja englanniksi. Valtaosa teoksista vaikuttaisi sijaitsevan ainoastaan Kansalliskirjastossa. Suur-Suomi-aatetta käsittelevää suomenkielistä kirjallisuutta löytyy melko paljon. Sari Näreen ja Jenni Kirveksen toimittama Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus (Johnny Kniga, 2016) on Suur-Suomi-aatteen eri puolia käsittelevä artikkelikokoelma, jonka kattavasta lähdeluettelosta löytyy myös lisää...
Kirjapiirimme seuraavana teemana on kirja, jonka aihepiiri on oman arvomaailman vastainen. Löytyykö kirjaa, joka olisi selkeästi rasistinen tai jossa muuten… 259 Kysymyksestä ei käy ilmi, etsitäänkö kaunokirjallisia vai tietoteoksia. Mietimme kollegan kanssa molempia. Avoimen rasistista romaania on ehkä vaikea löytää, mutta rasismin kuvauksia kaunokirjallisuudesta löytyy paljon ja sen myötä niissä esiintyy myös rasistisia romaanihenkilöitä. Kaunokirjallisuus on kirjastojen aineistoluetteloissa nykyään hyvin asiasanoitettu, joten rasismin eri ilmenemismuotoja käsittelevää kaunokirjallisuutta voi helposti etsiä. Hakusanoina voi käyttää rasismi, rotusyrjintä, orjuus, muukalaisviha, antisemitismi jne. Yksi tuoreimpia esillä olleita romaaneja on Angie Thomaksen Viha, jota kylvät. Se on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta kirja-arviot suosittelevat sitä yhtä hyvin aikuisille. Tässä yksi arvio kirjasta...
Miksi Tuulen viemää -romaaneja ei siirretä hyllyistä varadtoon? Kirjan rasistisuus on kuitenkin kansainvälisesti tunnustettu. Tummat kuvataan kirjassa… 387 Kirjastotyön eettiset periaatteet (Kirjastoalan etiikkatyöryhmä, 2009) velvoittavat kehittämään kirjaston kokoelmia ammatillisin perustein. Suomen kirjastoissa lähdetään hyvin harvoin kokonaan poistamaan teosta kokoelmista sen vuoksi, että sen maailmankuva ei ole kestänyt aikaa. Teos päätyy avohyllyistä varastoon yleensä silloin kun sen lainauskysyntä vähenee. Tuulen viemää -romaanille näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan sen romanttinen draama vetoaa yhä moniin lukijoihin, vaikka arvomaailman kyseenalaisuus onkin tiedossa. Kirjastot voivat kuitenkin herätellä keskustelua kirjallisuuden ihmis- ja maailmankuvista vaikkapa teosesittelyillä. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginkirjastossa on käytössä ”Tästä kirjasta keskustellaan” -laput, joita...
Etsin kauno- ja tietokirjallisuutta, joka käsittelee vähemmistöstressiä ja huijarisyndroomaa. Erityisesti minua kiinnostaa vammaisuuteen, etnisyyteen ja… 241 Tässä muutamia ehdotuksia. Tarkempia suosituksia varten suosittelen Helmet-kirjastojen Lukuvalmentaja-palvelua: https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit/Kirjaston_Lukuvalmentaja   Tietokirjoja ja esseitä vähemmistöstressistä, syrjinnästä ja huijarisyndroomasta:   Janne Ahjopalo & al.: Rakastan ihmistä – Keskusteluja biseksuaalisuudesta (2020) Petteri Eerola & al.: Perhe ja tunteet (2018) Elina Ekholm ja Antti Teittinen: Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus – Osallistumisen esteitä ja edellytyksiä (2014) Anna Elomäki & al.: Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksia – talouskriisistä tasa-arvon kriiseihin (2020) Koko Hubara: Ruskeat tytöt (2017) Jenni Janakka: Röyhkeyskoulu (2019) Tina Mattsson:...
Hyvä rasisiminvastainen ruono? Mieluusti nykyruno, tai ei ainakaan mitallinen tai loppusointuinen. 534 Tänä vuonna (2019) suomeksi ilmestynyttä Elizabeth Acevedon runoromaania Runoilija X kuvataan näin: "Harlemin kaduille sijoittuva Runoilija X on suorasukainen ja uskalias säeromaani oman äänen löytämisestä ja omien mielipiteiden puolustamisesta. Sävähdyttävä New York Times -bestseller nostaa esiin ajankohtaisia teemoja, kuten rasismin, feminismin ja uskonnon."  Löytyisikö tästä kirjasta sopiva runo? Alla linkki Kirjasammon esittelyyn: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_6921399 Muita sopivia voisi löytyä näistä: - Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama: http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789513199159&qtype=b - Yahya Hassan : runot http://armas.btj....
Olen lukenut liki kaikki Toni Morrisonin romaanit samoin kuin Faulknerinkin. Tyyli, ihmiskuvaukset ja yhteiskunnan kuvaaminen niissä kiehtovat. Etelävaltioiden… 223 Vaski-kirjastoista löytyvää, rotusyrjintää käsittelevää kirjallisuutta saa haettua Finnasta erilaisilla hakusanayhdistelmillä. Sanayhdistelmät rotusyrjintä ja Yhdysvallat sekä rasismi ja Yhdysvallat tuovat esiin kaiken aiheeseen liittyvän aineiston. Aineistotyypiksi valitaan tässä tapauksessa kirja ja päägenreksi kaunokirjallisuus. Sanalla rotusyrjintä saadut tulokset näet tästä linkistä, sanalla rasismi saadut tulokset näet tästä linkistä. Tuloksista löytyvät ainakin esimerkiksi seuraavat kirjat: Juuret (Alex Haley, 1977) Matkalla kotiin (Yaa Gyasi, 2017) Kaikki taivaan linnut (Harper Lee, 2016) Vihan kadut (Ryan Gattis, 2015) Häivähdys purppuraa (Alice Walker, 1986) Viha jonka kylvät (Angie Thomas, 2017) Kaukaiset seudut (Tom Spanbauer...
Onko rasismi kielletty kirjastossa 323 Rasismi on kielletty kirjastossa. Suomessa perustuslaki turvaa jokaisen oikeuden tulla kohdelluksi samanarvoisena ja syrjintä rodun tai etnisen taustan perusteella on rikos.
Tahtoisin tietää henkilöstä de Gobineau, jonka sanotaan pitäneen suomalaisia "rumina ja laiskoina, puhtaaseen keltaiseen rotuun kuuluvina”, ”pohjoisen… 744 Kreivi Arthur (oik. Joseph Arthur) de Gobineau (1816-1882) oli ranskalainen aristokraatti, diplomaatti, kirjailija ja filosofi. Essai sur l’inégalité des races humaines (Essay on the inequality of races) 1853-1855 on de Gobineaun pääteos, jossa hän esitti ajatuksensa valkoisen rodun ylemmyydestä ja otti käyttöön termin ”arjalainen” tarkoittaen germaanisia kansoja. Houston Stewart Chamberlain (1855-1927) oli englantilainen kirjailija, jonka alaa olivat filosofia, luonnontieteet ja Wagner-tutkimus. Chamberlainin teos Die Grundlagen des Neunzehnten Jahrhunderts (Foundations of the nineteenth century) vuodelta 1899 on yksi kansallissosialistisen rotuideologian perusteoksista ja vaikutti vahvasti Hitlerin ja kansallissosialistisen liikkeen...
Olen 16-vuotias, entinen koulukiusattu. Minulle luettiin pienenä koulussa kirjaa, joka kertoi Sri Lankasta kotoisin olevasta pojasta, jota kiusattiin hänen… 928 Hakemasi kirja on todennäköisesti UllaMari Kellomäen Aurinkopoika (1986), jonka päähenkilö on pieni Suomeen adoptoitu Marius SriLankasta.
En löydä etsimääni sivustoa. Kyseessä on Allianssin sivu Kaikki erilaisia kaikki samanlaisia Sivuilta pitäisi löytää tietoa erilaisuudesta, rasismista,… 1165 Tarkoittanet Allianssin globaalikasvatuksen menetelmäsivustoa osoitteessa http://www.keks.fi/ . Sisäasiainministeriön Yhdenvertaisuus sivustolla on myös materiaalia aiheesta http://www.yhdenvertaisuus.fi
Mistä suomenkielisistä teoksista saisin tietoa Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelusta? 1293 Yhdysvaltojen historiasta on useita yleisesityksiä. Ainakin uusimmissa on käsitelty kansalaisoikeusliikettä, esim. Henriksson, Markku Siirtokunnista kansakunnaksi : johdatus Yhdysvaltain historiaan. - Helsinki, 1990. Kero, Reino...et al. Uuden maailman jättiläinen : Yhdysvaltain historia. - Helsinki, 1991. McInerney, Daniel J. Matkaopas historiaan : Yhdysvallat. - Kuopio, 2005. Useissa maailmanhistorian yleisesityksissä on myös käsitelty USA:n sisäisiä jännitteitä, laajimmin ehkä kirjassa Bjøl, Erling Kansojen historia 23 : Rikas länsi. - Porvoo, 1985. Seuraavassa puheenvuoroja, esseitä, muistelmia, elämäkertoja ja raportteja aiheesta: Bonsdorff, Johan af Black Power : mustan USA:n nousu. - Helsinki, 1968. Davis, Angela Sydämeni halusi...
Löytyisikö romaaneja, jotka kertovat eri kulttuureihin (esim. Afrikka, Kiina) kuuluvista nuorista ja kirjoittajana olisi nuori itse (ei eurooppalainen,… 723 Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti Tampereella on usein pystynyt vastaamaan tämän tyyppisiin kysymyksiin, joten kannattaisi ottaa yhteyttä sinne. Nettiosoite on: http://www.tampere.fi/kirjasto/sni/
Löytyykö aiheista suvaitsevaisuus, suvaitsemattomuus, erilaisuus, maahanmuuttaja,rasismi kirjallisuutta, runoja, musiikkia? 3763 Kysymyksesi on erittäin laaja ja aiheesta löytyy paljon aineistoa, tässä joitakin: Tietokirjallisuus: (luokassa 32.2, 30.12) Söderling, Ismo: Perheitä meiltä ja muualta Antikainen, Ari: Kasvatus, elämänkulku ja yhteiskunta Elävänä Euroopassa Erkkilä, Jaana: Kaukana kotona Isaksson, Pekka: Kallonmittaajia ja skinejä Jaakkola, Magdalena: Maahanmuutto ja etniset asenteet Jelloun, Tahar Ben: Isä, mitä on rasismi? Karemaa, Outi: Vihollisia, vainoojia, syöpäläisiä Kekäläinen, Annu: Erikoisaurinko 60. leveyspiirillä Lindqvist, Sven: Rasismin vastustajia Maahanmuuttajat : kulttuurien kohtaaminen Suomessa Nimeni ei ole pakolainen Näkökulmia monikulttuuriseen Suomeen Ollikainen, Marketta: Vankkurikansan perilliset Rinkinen, Terhi: Egomatka Wahlström...