rahat

212 osumaa haulle. Näytetään tulokset 201–212.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minkä arvoisia vanhat 50 p ja markan hopeakolikot vuosilta 1865 - 1915. 1949 Vanhojen kolikoiden arvo vaihtelee hyvinkin paljon riippuen esimerkiksi kolikon ilmestymisvuodesta ja kunnosta. Mainittujen kolikoiden hintahaarukka voi ulottua yhdestä eurosta aina satoihin euroihin asti. Kannattaa tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, hyvä opas on esimerkiksi Suomen rahat arvohintoineen 2005: keräilijän opas. Tätä teosta on Kirkes-kirjastoissa useampi lainakappale, ja se löytyy myös Tuusulan pääkirjaston käsikirjastosta.
Minkä arvoinen on 10 pennin kolikko vuodelta 1865? Se on kuparin värinen, noin 3 mm halkaisijaltaan isompi kuin kahden euron kolikko ja suhteellisen… 4061 Rahojen keräilyarvoja voi katsoa kirjastossa Suomen rahat arviohintoineen -julkaisusta. Hinta riippuu suuresti kunnosta, jonka alan asiantuntija osaa arvioida parhaiten. Suomen numismaatikkoliiton sivuilla www.numismaatikko.fi on tietoa rahoista ja niiden keräilystä. Nettihuutokauppojen tarjouksista voi saada myös jonkinlaista osviittaa, katso esim. www.huuto.net (osastosta keräily).
Mikähän mahtaa olla Ruotsalaisen kolikon arvo ? Se on hopeaa ja vuodelta 1776. etupuolella on lettipäinen heppu sekä kirjoitus gustavus III .d .g .rex sveciae… 2814 Suoria hintatiedusteluja voit tehdä näyttämällä kolikkoa alan asiantuntijoille. Netissä asiasta voit keskustella Suomen numismaatikko ry:n keskustelupalstalla http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/ Suomen numismaatikot julkaisevat oppaita Suomen rahoihin arviohintoineen ja näitä on saatavissa kirjastoista, mutta selasin oppaita OUTI-kirjastojen järjestelmästä http://www.outikirjastot.fi/ ja painetut oppaat ulottuvat 1800-luvun alkuun.
1 markka 1915 sarja a kunto loisto arvo 1 markka 1918 kunto loisto 2529 Saadaksesi asianmukaisen arvion rahoistasi, sinun kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään numismaatikkoyhdistykseen tai seurata antiikki- ja keräilytapahtumia. Näissä tapahtumissa usein joku asiantuntija arvioi postimerkkejä, rahoja yms. Sinua lähinnä olevan numismaatikkoyhdistyksen yhetystiedot löytyivät osoitteesta http://www.numismaatikko.fi/: ETELÄ-KYMENLAAKSON NUMISMAATIKOT RY Pj, puh. 05 - 2688 960 Vpj, puh. 050 - 5261 597 Siht, puh. 0400 - 754 206. Soittamalla heille saat varmaankin tietää, mihin aikaan yhdistys pitää kokouksiaan tai voivatko he auttaa sinua muulla tavoin. Osoitteesta http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/ löytyy Numismaatikkoliiton ja jäsenyhdistysten yhteinen keskustelualue. Kaikki voivat lukea aiheita, mutta vain...
Minulla on hopean värisiä kolikoita , vanhin vuodelta 1875 25penniä. Onko niitten arvo mikä ? 1010 Kysymykseesi on melkeinpä mahdotonta vastata kolikkoja näkemättä. Kolikkojen kunto ja mahdolliset lyöntivirheet vaikuttavat ratkaisevasti niitten arvoon. Hintatietoja löytyy esim. kirjasta "Suomen rahat arviohintoineen". Seuraavissa teoksissa ilmoitetaan arviohinnat kuntoluokituksen mukaan: "Suomen rahat arviohintoineen 1812-1998" tai "Suomi : rahat ja setelit 1811-1999 arviohintoineen" . Teosten saatavuustiedot voitte tarkistaa lähimmästä kirjastostanne tai aineistotietokannasta, joka löytyy osoitteesta http://mainio.kirjastot.fi/listaa_kaikki.asp . Kokkolan kaupunginkirjastossa kirjat löytyvät luokasta 90.5.
Minkä arvoinen lienee hopeinen Suomen markka vuodelta 1864? 1628 Kysymykseesi on melkeinpä mahdotonta vastata kyseistä kolikkoa näkemättä. Kolikon kunto ja mahdolliset lyöntivirheet vaikuttavat ratkaisevasti sen arvoon. 'Suomen rahat arviohintoineen 2000 : keräilijän opas' määrittelee kolikon tavallisimmaksi myyntihinnaksi n. 22€ (130 mk) Jos haluat tarkemman arvion, näytä kolikkoasi jollekin asiantuntijalle. Helsingissä rahoja arvioi maksutta mm. Numiscard Hietalahden antiikki- ja taidehallissa.
Haluaisin tietää vanhan kolikkoni arvon: 5-pennisen vuodelta 1866, jossa A2 (Aleksanteri toinen) painettu toiselle puolen kolikkoa? 1016 Teoksessa Suomen rahat arviohintoineen vuodelta 2002, joka on sarjan uusin osa, vuoden 1866 kuparisen viiden pennin rahan hinnaksi on mainittu 0,50€. Kolikossa on Aleksanteri II painettuna toiselle puolelle. - Alhainen arvo johtunee siitä, että rahaa on runsaasti liikkeellä. - Asia varmistuu edellisen vuoden luettelosta, jossa hinta on kolme markkaa.
Onko euro-kolikoista ilmestynyt suomenkielistä opasta (samantyylistä kuin on esim. markoista luokassa 90.52)? 1555 Euroopan keskuspankki ja Suomen pankki ovat tehneet päätöksen, jonka mukaan erillistä esim. numismaattista opasta ei eurokolikoista ole tehty. Sen sijaan EU-tiedotuspisteet jakavat esitteitä, joissa kerrotaan seitsemän eurosetelin ja kahdeksan eurokolikon ulkoasusta ja aitoustekijöistä. Kolikkomallit löytyvät esimerkiksi osoitteesta: http://www.vm.fi/vm/liston/euro.lsp?r=17614&1=fi. Osoite vie valtiovarainministeriön Eurotietopankki -sivuille. Lisätietoja osoitteesta: http://europa.eu.int/eur-lex/pri/fi/oj/dat/2001/c_373/c_37320011228fi00… . Täältä löytyy tietoa eurokolikoista PDF-tiedostona.
Minkä maan kansallisessa 50 tai 500 setelissä on ruskea kotkan tai haukan kuva ? Mistä internetissä löydän eri maiden valuutoista kuvat ? Myös ennen euroaikaa… 1263 Lintuaiheita seteleissä on kerätty esimerkiksi tälle sivustolle: http://members.hometown.aol.com/_ht_a/giervalk/birdsbanknotes.htm Eurosetelit ovat samanlaisia kaikkialla Euroopassa. Euroseteleiden kuva-aiheina on ikkunoita, kaaria, porttikäytäviä ja siltoja sekä Euroopan kartta ja lippu. Kolikoissa on toinen puoli kaikkialla sama, toinen puoli on kansallinen. Esimerkiksi Saksan 1 ja 2 euron kolikoissa on kuva-aiheena perinteinen Saksan valtion symboli, kotka. http://www.euro.ecb.int/fi/section.html http://www.eurocoins.co.uk/ Maiden entisiä seteleitä voi kätevästi selata vaikkapa täältä: http://aes.iupui.edu/rwise/notedir/
Mistä löytäisin tietoa Suomen juhlarahoista ja vanhoista rahoista ja nykyistä myynti arvoa? 1900 Suomen rahoista ja niiden hinnoista on kirjoitettu paljonkin kirjoja. Uusimpia on Tuukka Talvion Suomen rahat (3.laajennettu painos 2003). Internetistäkin hintoja voi katsella. Hakukone Google antaa asiasanalla juhlarahat monta linkkisivua.
Suomen vanhat kolikot 4568 Tietoa löytyy esim. kirjasta Suomen rahat arviointihintoineen, joka ilmestyy joka toinen vuosi. Viimeisin painos on vuodelta 2002.
Suomalaiset vanhat rahat ja niiden arvot nykymarkoissa ! 7165 Esim. seuraavissa teoksissa ilmoitetaan arviohinnat kuntoluokituksen mukaan: "Suomen rahat arviohintoineen 1812-1998" (Suomen numismaattinen yhdistys 1999) tai "Suomi : rahat ja setelit 1811-1999 arviohintoineen" (Rahaliike Holmasto 1999). Teosten saatavuustiedot voitte tarkistaa lähimmästä kirjastostanne tai aineistotietokannasta, joka löytyy osoitteesta http://mainio.kirjastot.fi/listaa_kaikki.asp. Tekemällä tiedonhaun asiasanalla rahat, saatte viitteitä rahoja käsittelevistä teoksista.