oliivipuu

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä juontaa alkunsa oliivipuun lehden tai oksan käyttö rauhan symbolina?Samaten kyyhky on sellainen. 95 Oliivipuun vertauskuvallisuus juontaa juurensa sekä antiikkiin että juutalaiseen perinteeseen. Muinaisen Kreikan mytologiassa öljypuu eli oliivipuu oli yksi Olympoksen jumalille omistetuista kasveista. Jumalien kuvat veistettiin oliivipuusta ja Olympian kisojen voittajille ojennettiin oliivipuun oksia voiton.  Olympialaisethan olivat julistettu rauhan ajaksi.  Muinaisessa Roomassa oliivipuu oli omistettu rauhanjumala Paxille.  Ristiriitaisuutta osoitti se, että myös sotilaat kantoivat oliivipuun oksia voitonmerkkeinä.  Vanhan Testamentin vedenpaisumuskertomuksessa kyyhkynen toi nokassaan oliivipuuoksan merkiksi vedenpaisumuksen päättymisestä. Tapahtuma symboloi rauhaa, jonka Jumala solmi ihmiskunnan kanssa. Näin sekä kyyhkystä että...
Miksi oliivipuuistutuksia rinteissä rajataan kivimuurein? 218 Etelä-Euroopan oliivinviljelijöillä oli jo antiikin aikaan monta syytä kivimuurien rakentamiseen. Muureilla eroteltiin eri perheille tai suvuille kuuluvat puut toisistaan, ja samalla määriteltiin mitkä puut vanhemmat tulisivat luovuttamaan lapsilleen näiden aikuistuttua. Lisäksi muurit suojasivat puita vähentämällä eroosiota eli etupäässä sateiden aiheuttamaa maan kulumista. Tämän ohella muurit estävät liekkien leviämistä tulipalon syttyessä. Alueella laiduntava karja ei myöskään pääse muurien rajaamalle alueelle. Nykyään vanhat kivimuurit ovat usein osa suojeltua perinnemaisemaa. Niiden monituhatvuotinen käyttö on luonut alueiden kasveille ja eläimille omanlaisensa elinympäristön, jota suojellaan myös biodiversiteetin takia. Lähteet:...