nuortenkirjallisuus

836 osumaa haulle. Näytetään tulokset 441–460.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko Myyttihovi-sarja sopiva 8-vuotiaalle lukemisesta innostuneelle pojalle Entä Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus? 2181 Mielestämme "Ruben ja rouva Mallamudin tapaus" sopii hyvin tuon ikäisen pojan luettavaksi. Kirja on hauska ja hieman nurinkurinenkin, uudentyyppinen lastenkirja, jota parodiassaan voisi verrata Kapteeni Kalsariin. Tämä kirja on myös suhteellisen helppolukuinen hauskoine kappaleen aloituskuvineen. Myyttihovi on vähän samantyylinen kuin uusimmat (loppupään) Harry Potterit eli jännitystä, vauhtia ja taikuutta, mutta myös vakavampia teemoja. Lisäksi kirjat ovat noin 300-sivuisia, joten aika paljon luettavaa 8-vuotiaalle. Jollekin tuon ikäiselle voisi kyseinen sarja sopia, mutta parempi ikäryhmä olisi ehkä 12-vuotiaasta ylöspäin. Tuon ikäiselle pojalle voisi sopia paremmin esim. Riordanin Percy Jacksonit, joissa on seikkailua ja elokuvamaista...
Kuinka monta suomalaista lasten- ja nuortenkirjaa ilmestyy vuodessa keskimäärin? 1248 Suomen Kustannusyhdistys ry:n nettisivuilta löytyy tieto, että vuonna 2010 julkaistiin 1071 lasten- ja nuortenkirjaa Suomessa. Ohessa linkki kyseisille nettisivuille: http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?reportNam… Tilastotiedot on kerätty yhdistyksen jäseniltä. Kaikki kustantamot eivät kuulu yhdistykseen, mutta jäsenkustantamot vastaavat noin 80 %:sta maan kaupallisesti kustannetuista kirjanimikkeistä. Sikäli luku antaa varmasti hyvin suuntaa.
Tiedätkö milloin Cassandra Claren Varjojen Kaupungit-sarjan 4. kirja julkaistaan suomeksi? 1986 Cassandra Claren Varjojen kaupungit-sarjaa on julkaissut suomeksi Otava. Otavan sivuilta ei kuitenkaan löydy tietoa siitä, milloin sarjan neljäs osa, City of fallen Angels, suomennettaisiin ja julkaistaisiin. Lisää tietoa sarjasta on Otavan sivuilla: http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2011/fi_FI/lasikaupunki/ josta myös neljännen osan julkaisuajankohtaa kannattaa käydä seuraamassa.
Teen näytelmää Anni Polvasta kouluun pitäisi näihin kysymyksiin tietää juttuja. Milloin Anni on syntynyt ja milloin kuollut? Mistä maasta Anni on kotoisin?… 1550 Anni Polva syntyi 6.1.1915 Pietarissa. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Tampereella, ja sittemmin hän asui Turussa. Hän kuoli 23.7.2003. Parhaiten Anni Polva tunnetaan Tiina-sarjasta, ja sen lisäksi hän on kirjoittanut monia muita lasten- ja nuortenkirjoja sekä kymmeniä romanttisia viihderomaaneja aikuisille. Luettelon kaikista Anni Polvan julkaisemista kirjoista sekä tietoja hänen elämästään löydät esim. kustantaja Kariston sivuilta osoitteessa http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjailijat/?aid=41&a… ja kirjasta Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita (Kirjastopalvelu oy 1995). Anni Polva on kirjoittanut myös muistelmateoksia, joissa hän kertoo elämästään: Kun olin pieni (1986), Hyvästi lapsuus (1987) ja...
Saisinko kysyä montako Yön taloon - sarjaan kuuluvia kirjoja on tulossa? Kirjailia on P.C Cast. voisitko sanoa myös kaikkien nimet suomeksi ? (mitä on tulossa… 1918 Yön talo –sarjassa on ilmestynyt suomeksi tähän mennessä kolme kirjaa. Nimet ovat Merkitty, Petetty ja Valittu. Syksyllä ilmestyy neljäs osa Piinattu. Alkukielellä englanniksi sarjassa on ilmestynyt näiden lisäksi neljä muuta ja ilmeisesti loppuvuodesta ilmestyy seuraava. Vain kirjailija itse voi tietää varmasti, montako osaa sarjassa kaikkiaan lopulta ilmestyy. Suomennosten nimiä en voi kertoa, koska kirjoja ei luultavasti vielä ole käännetty. Sarjan osien englanninkieliset nimet ovat Marked, Betrayed, Chosen, Untamed, Hunted, Nurned, Awakened ja Destined (ilmestyy ilmeisesti syksyllä).
P.C.Castin Yön talo-sarjan neljäs osa Piinattu ilmestyy myöhemmin tänä vuonna ja tilataan kustantajan syksyn ennakkolistalta. Saisinko tietää suomenkieleksi… 1388 Ainakaan meillä kirjastossa ei tiedetä, että sarjan seuraavia osia olisi jo suomennettu, eikä siksi nimistäkään ole tietoa. Sarjaa kustantaa Otava, ehkäpä kustantamossa tiedettäisiin enemmään. Otavan yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.otava.fi/otayhteytta/yhteystiedot/fi_FI/yritys/
Mistä Annika Thorin kirja Totuus vai tehtävä kertoo? 2960 Kirja kertoo mm. koulukiusaamisesta ja vastuun ottamisesta. Päähenkilö on 12-vuotias Nora. Kirjaa esitellään vaikkapa Seinäjoen kirjaston lukuvinkeissä: http://web.seinajoki.fi/kirjasto/new_lasten/lu_thor.htm
Tietoo maaali! kirjasta 1267 Cras, Bengt-Åke: Maaali! Kirja on ensimmäinen osa PK Panttereista kertovassa kirjasarjassa ja se ilmestyi suomeksi 1998. Markus kavereineen saa ainutlaatuisen mahdollisuuden pelata jalkapalloa huippuvalmentaja johdolla ja vielä lehdistön salamavalojen loisteessa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin. Sarjan muut osat ovat ilmestymisjärjestyksessä: Verkko heilahtaa, Viime minuutilla, Aikalisä, Revanssi, Punainen kortti, Paitsio, Kovaa peliä.
Mistä kirjastosta löytyisi eniten nuorten kirjoja norjaksi? 1242 Espoon norjankielinen kokoelma on sijoitettu kirjastoauton kokoelmiin. Kirjoja ei ikävä kyllä pääse paikanpäälle tutkimaan, mutta ne ovat varattavissa http://helmet.fi/search~S9*fin/. Käytä perinteistä aineistohakua. Saadaksesi hakutulokseen vain nuorten kirjoja, kirjoita hakukenttään nuortenkirjallisuus, rajaa alasvetovalikoista aineistolajiksi kirja ja kieleksi norja (tuloksia 47). Jos haluat nähdä kaikki norjankieliset lasten- ja nuorten kirjat, käytä perinteistä hakua, kirjoita hakukenttään kaksi tähteä (**),rajaa haku lastenaineistoon. Alasvetovalikoista valitse aineistolajiksi kirja ja kieleksi norja (tuloksia 284). Norjankielisiä lasten- ja nuortenkirjoja on myös Kirjasto Omenan, Sellon, Pasilan ja Lumon kirjastoissa.
Löytyisiköhän poikia kiinnostavia Suomen 1500-1700-luvun historiasta kertovia kirjoja? Aikamatkojen vinkkaukset on enemmän suunnattu tytöille... 1847 Pojille suunnattua kotimaista historiallista kaunokirjallisuutta ilmestyy todella harvakseltaan, ja useimmat teokset sijoittuvat keskiaikaan. Tässä muutama 1500-1700-luvuille sijoittuva nuortenkirja, osa faktiota l. faktaa fiktion muodossa: Hollmén, Roope: Hakkapeliitat: Suomen historiaa lapsille. Kohonen, Laila: Hakkapeliitan poika. (1600-luku) Kuisma, Juha: Suomen lasten historia. Moilanen, Paula: Herttuan hovissa: elämää 1500-luvun Turussa. Wilkuna, Kyösti: Tapani Löfvingin seikkailut isonvihan aikaan. (klassikko)
Mitä osaat kertoa Adamin isästä Måns Gahrtonin kirjoissa? 785 Kirjoista tai nettilähteistä ei löytynyt tietoa Adamin isästä. Kannattaa lukea Måns Gahrtonin kirjoja ja etsiä niistä kohtia, joissa isää kuvataan.
Milloin Darren Shanin 11. osa ilmestyy suomeksi? 3443 Kustantamosta kerrottiin, että Darren Shan kirjasarjan osien 11 ("Lord of the Shadows") ja osan 12 ( "Sons of Destiny" ) suomennosten pitäisi ilmestyä vuoden 2012 aikana. Kirjojen tarkat ilmestymisajankohdat eivät ole vielä selvillä, mutta "Lord of the Shadows" -kirja julkaistaan todennäköisesti kevään 2012 aikana. Darren Shan -kirjoja kustantaa Suomessa Tammi. Palautelomake löytyy täältä: http://www.tammi.fi/sivut/3.
Luin joskus 90-luvun lopussa novellikirjaa (luultavasti nuorille suunnattua) jossa oli novelli tytöstä, joka muistutti tavaratalon mallinukkeja. Loppujen… 1031 Novelli on nimeltään "Marian maailma", ja se sisältyy Ritva Toivolan novellikokoelmaan Vampyyrimuoti: Fantastisia kertomuksia (Karisto 1996).
Milloin tulee väristyksen jatko osa linger kirjoittajalta maggie stiefvater suomen kielinen versio ?? 1919 Väristys on kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa ilmestyi alkukielisenä viime kesänä ja kolmannen pitäisi ilmestyä tämän vuoden kesällä. Käännöksen julkaisemisesta tietänee vain kustantaja, joka on WSOY. Ehkäpä heiltä saisi lisätietoa: http://wsoy.fi/yk/contact/feedback
En muista kirjan nimeä jonka olen joskus lukenut ja nyt haluaisin sen taas saada käsiini, joten, kirja on suomalainen ja siinä on aivan normaali perhe, mutta… 1467 Etsitty kirja saattaisi olla Marja-Leena Tiaisen Poistui kotoaan (Tammi, 2005). "Mikon katoaminen on suuri isku Hiltusen perheelle, ja isosisko Hannankin elämä järkkyy pahasti. Koulutyö kärsii, vanhat kaverit kaikkoavat ja suhde poikaystävään Ilariin on koetuksella. Poliisin tehdessä omaa työtään Hanna alkaa selvittää veljen katoamista. Hukkumisonnettomuus tuntuu todennäköiseltä, mutta silti pikkuveljen katoamiseen liittyy paljon käsittämätöntä. Mikko oli hiljainen tyyppi, jolla ei pitänyt olla mitään salaisuuksia, mutta oliko sittenkin?"
Milloin P. C. Cast & Kristin Castin kirjasarjan kolmas osa valittu ilmestyy Vihdin kunnankirjastoon? 883 P. C. Castin Valittu-kirjan (Yön talo -sarja nro 3) pitäisi ilmestyä 15.3.2011. Kirja on jo tilattu Vihtiin, joten jos haluat varata kirjan, ota yhteyttä suoraan kirjastoon.
Milloin ilmestyy varjojen kaupungin osa 3, lasikaupunki suomeksi? 1584 Cassandra Claren Varjojen kaupungit-sarjaa julkaisee suomeksi Otava. Kolmas osa ei ole vielä tänä keväänä tulossa. Syksyllä ilmestyvistä kirjoista saamme tiedon loppukeväästä. Kysele kirjaa uudestaan toukokuussa. Sarjan kolmas osa kyllä hankitaan Vihdin kunnankirjastoon heti kun ilmestyy suomeksi.
Kun olin kansakoulun 3. tai 4. luokalla eli vuonna 1967-1968, opettajamme luki meille kirjaa, jonka nimeksi muistan "Ritva matkustaa Islantiin". Tuolla nimellä… 982 Muistamasi kirja voisi olla Salme Setälän nuortenkirja Ritva kirjoittaa Islannista. Kirja on ilmestynyt vuonna 1953. Kirjassa Ritva kirjoittaa kirjeitä Islannin matkaltaan ystävälleen Liisalle. Kirja löytyy vielä monesta kirjastosta, mm. Piki-kirjastoista, tilaamalla: http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/welcome
Onko Tesoman kirjastossa (Tampere) Twilight-sarjaan kuuluvia ihan mitä tahansa kirjoja? Vähän mutkikas kysymys mutta toivottavasti ymmärsit...? 1160 Tesoman kirjaston kokoelmiin kuuluuvat Stephenie Meyerin Twilight-sarjan kaikki suomennetut teokset (Houkutus, Uusikuu, Epäilys ja Aamunkoi sekä sarjan tapahtumiin liittyvä kirja Bree Tannerin lyhyt elämä). Neljä ensimainittua on mahdollista lainata myös äänikirjana. Lisäksi Tesomalta löytyvät em. kirjat englanninkielisinä sekä Houkutus myös sarjakuvaversiona. Kesällä 2011 ilmestyy suomeksi sarjasta kertova kirja Houkutus : kuvitettu opas vampyyrisaagaan, ja sekin hankitaan Tesomalle. (Lisätietoa kirjasta esim. Risingshadow.net-sivustolta, http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_library&Itemid=67&actio….) Kirjat ovat hyvin kysyttyjä ja usein lainassa, mutta halutessasi voit tehdä niihin varauksia joko paikan päällä...
Löytyykö Sellaista kirjaa kuin Yön talo 2? 815 Kokkolan kirjastossa on 2 kpl kirjaa nimeltä Petetty, tekijöinä P. C. ja Kristin Cast. Se on toinen osa Yön Talo -sarjaa. Molemmat ovat tällä hetkellä lainassa. Voit jättää varauksen kirjasta joko käymällä kirjastossa tai internetissä Anders-verkkokirjastossa. Samalla saat selville kirjojen eräpäivät.