Elokuva Dirty dancing - kuuma tanssi on suosikkielokuvani ketkä näyttelevät pääosassa? - minkä ikäisiä näyttelijät ovat nyt? - Minkä nimisiä kappaleita… |
3694 |
|
|
|
Kuuman tanssin rakastavaisia näyttelevät Patrick Swayze ja Jennifer Grey. Swayze on syntynyt 18.8.1952, Houstonissa, Yhdysvalloissa. Hän on siis äskettäin täyttänyt 56 vuotta. Niin ikään amerikkalainen Grey on parkaissut maailmaan 26.3.1960.
Tähän hätään en saanut käsiini itse elokuvaa niin, että olisin voinut lopputeksteistä tarkastaa, mitä kaikkia kappaleita siihen sisältyykään. Leffasta on kuitenkin julkaistu kaksi soundtrackia. Tässä äänitteet ja niiden kappalelistat:
Dirty Dancing (cd-levy, 1987)
- You don’t own me, esittäjä [The] Blow Monkeys
- Hungry eyes, esitt. Eric Carmen
- Hey Baby, esitt. Bruce Channel
- Yes, esitt. Mary Clayton
- In the still of the night, esitt. [The] Five Satins
- Where are you tonight, esitt. Tom Johnston... |
Mikä on kirjan nimi ja tekijä, jonka olen Kemijärven kirjastosta joskus aikaisemmin lainannut ja jossa on radio- (ehkä myös tv) persoonallisuuksien haastateltu… |
1351 |
|
|
|
Todennäköisesti muistelet Seppo Kahilan teosta "Suhteeni kieleen" (Hämeenlinna: Karisto, 1990). Siinä haastatellaan tunnettuja sanankäyttäjiä, muun muassa Hannu Taanilaa. Aiheena on kieli moninaisine mahdollisuuksineen ja merkityksineen.
|
Onko Anna-leena härkösellä lapsia?milloin syntyneet? onko hän vielä avioliitossa Ollin kanssa? |
2665 |
|
|
|
Anna-Leena Härkösellä on yksi lapsi Olli Turusen kanssa. Anna-Leena ja Olli ovat eronneet vuonna 2006.
Anna-Leena Härkösestä on kysytty usein Kysy kirjastonhoitaja -palvelussa. Löydät tietoa arkistostamme (http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx)kirjoittamalla hakusanoiksi anna-leena härkönen.
Myös Wikipediasta löytyy tietoa Härkösestä:
http://fi.wikipedia.org/wiki
|
Kysyisin Sirkka Sipilän kuolinsyytä. |
14334 |
|
|
|
Sipilä, Sirkka s. 1.5.1920 Jurvassa ; k. 29.12.1964. Imatralla. Puoliso: Niilo Mineur 1943-49. SF:n Filmikoulu. Vuosina 1939-1950 esiintyi tärkeissä tehtävissä noin 20 elokuvassa. Naispääosia 10.
Vuodesta 1963 oli näyttelijänä Imatralla.
Lähde: Mitä missä milloin elokuvakirja. (Otava 1972) sekä
www.elonet.fi
Annamaija Katajan päiväämättömän Apu-lehden artikkelin mukaan
hänellä oli tytär ja hän oli välillä ns. porvarillisessa ammatissa Helsingissä.
Lähde: Suomen elokuva-arkiston leikearkisto.
Kuolinsyy ei ole tiedossa.
|
Missä osoitteessa voi lähettää Harry potter- näyttelijöille fanipostia? |
1358 |
|
|
|
Harry Potter –elokuvien näyttelijöille voi varmaankin parhaiten lähettää fanipostia heidän omien nettisivujensa kautta. Daniel Radcliffellä, Emma Watsonilla ja Rupert Grintillä on omat fanisivunsa Internetissä. Sivuilta löytynee osoitteita, joihin voi lähettää terveisiä.
Suomalainen fanisivusto löytyy osoitteesta http://www.hpfanit.vuotis.net/
Sivuilla on keskustelufoorumi, johon liittymällä luultavasti saa vastauksen mihin tahansa Harry Potteria koskevaan kysymykseen.
|
Onko kirjoja, missä kerrottaisiin entisistä Kansallisteatterin näyttelijöistä, esim. matrikkelia, jossa olisi henkilötietoja ja näytelmiä, joissa ovat… |
1249 |
|
|
|
Kalle Rounista löytyy matrikkelitiedot kirjasta Teatterin maailma / toim. Verneri Veistäjä, 1950, s. 222. Siinä on lueteltu kiinnitykset ja joitakin roolisuorituksia. Matrikkelitietojen mukaan Rouni on toiminut useita vuosia Helsingin Kansanteatterissa. Helsingin Kansanteatterista on Pirkko Kosken laatima kaksiosainen historiikki "Kansanteatteri 1-2", jonka hakemistossa Kalle Rouni mainitaan useita kertoja. Suomen kansallisteatterin historiasta sen sijaan ei löytynyt mainintoja Rounista, eikä matrikkelitiedoissa ilmennyt, että hän olisi ollut sinne kiinnitetty. Tosin tiedot loppuvat vuoteen 1950.
|
Milloin näyttelijä Heidi Blåfield erosi miehestään Jaakko Korhosesta? |
2697 |
|
|
|
En löytänyt mistään lähteestä mainintaa, että Heidi Blåfieldin ja Jaakko Korhosen erosta. Heidi Blåfield kuoli 31-vuotiaana vuonna 1931. Seuran artikkelissa (http://www.seura.fi/?id=6965 ) Marja Korhonen, Heidi Blåfieldin tytär, kertoo perheestään ja vanhempiensa varhaisesta kuolemasta.
Lähteet:
- Bagh, Peter von: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja, Otava: Suomen elokuva-arkisto, 2005
- FACTA 2001 : 9, 1984)
|
Kuka esitti elokuvassa Kaasua, komisario Palmu pimua, joka sanoi: -Hei inspehtori, saaks tääl röökaa? |
2935 |
|
|
|
Tämän unohtumattoman näyttelijäsuorituksen teki Sointu Angervo. Elokuva tosin ei ollut Kaasua, komisario Palmu vaan Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).
Tieto on löydettävissä Suomen elokuva-arkiston ja Valtion elokuvatarkastamon ylläpitämästä Elonet-tietokannasta, joka löytyy osoitteesta www.elonet.fi
|
Onko John Irvingin kirja: Until we see again saatavissa kirjastossa? |
1284 |
|
|
|
Tarkoitatkohan John Irvingin kirjaa Until I Find You (2005)?
Romaania löytyy HelMetistä sekä englanniksi että suomeksi. Teos on ilmestynyt suomeksi Kristiina Rikmanin käännöksenä nimellä Kunnes löydän sinut (Tammi 2006).
|
Olisi kiva tietää Mary-Kate ja Ashley Olsenista synt.aika ynnä muuta tietoa. Voisitko helpata |
957 |
|
|
|
Mary-Kate ja Ashley Fuller Olsen ovat identtiset kaksoset jotka ovat syntyneet 13.6.1986 Sherman Oaksissa. Näistä näyttelevistä amerikkalaisista kaksosista löytyy hyvä katsaus mm. Wikipediasta osoitteesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mary-Kate_ja_Ashley_Olsen, sekä Internet Movie Databasesta osoitteesta: http://finnish.imbd.com/name/nm001580 sekä http://finnish.imbd.com/name/nm001581.
|
Kysyisin, mihin kuoli kansallisteatterimme loistava näyttelijä Rauli Tuomi (s. 1919). Oliko kysymyksessä kenties menehtyminen sodassa? |
16625 |
|
|
|
Rauli Tuomi (15.7.1919 - 2.2.1949) kuoli oman käden kautta.
Tehtävät:
nayttelijä (Miehiä Karrin tuvassa) Nummisuutarit 1938
nayttelijä (Häävieraita) Laulu tulipunaisesta kukasta 1938
nayttelijä (auskultantti ) Jumalan tuomio 1939
nayttelijä (aktivisti) Helmikuun manifesti 1939
nayttelijä (Heikki) Aktivistit 1939
nayttelijä (työmiehiä) Halveksittu 1939
nayttelijä (Miehiä uimarannalla) Kyökin puolella 1940
nayttelijä (Ylioppilas) Runon kuningas ja muuttolintu 1940
nayttelijä (Mies kioskilla) SF-Paraati 1940
nayttelijä (ylioppilas) Yövartija vain... 1940
nayttelijä (mies tanssiaisissa) Kaivopuiston kaunis Regina 1941
nayttelijä (Vesa Kamppi) Synnin puumerkki 1942
esiintyjä Tarzan, apinain kuningas (käsikirjoituksesta otettu nimi)... |
Onko olemassa suomen- tai ryotsinkielisenä kirjaa näyttelijä Satu Silvon elämästä? |
1021 |
|
|
|
Kokonaista kirjaa Satu Silvosta ei ole kirjoitettu. Jarmo Niemisen, Sanna Pietiläisen ja Vesa Ruuskan kirjassa Tenavasta tähdeksi äidit kertovat lapsistaan. Siinä myös Satu Silvon äiti kertoo tyttärestään.
Lehtiartikkeleita ja haastatteluja hänestä on runsaasti. Tässä muutamia:
-Satu Silvo elää unelmaansa (Anna 2005, 43, s. 10-13)
-Satu Silvo uskoo kasvissyönnin edistävän terveyttä ja auttavan jaksamaan (Animalia 2005, 3, s. 12)
-Pimeän läpi kulkenut Satu Silvo: "Ihminen luo itse kohtalonsa (Eeva, 2005, 5, s. 22-26)
-Luistelutunti Satu Silvon kanssa : piruetteja ja rakkausneuvoja (Anna, 2004 11, s. 34-38)
Artikkelitiedot löytyvät lehtiartikkelitietokanta Aleksista, jota voit käyttää kirjastossa tai pyytää kirjaston henkilökuntaa tekemään... |
Haluaisin tietoja kirjailija Jacqueline Carrolista, joka on kirjoittanut kirjan So Little Time eli Vain meidän kesken. Esim. tiedot, milloin syntynyt,… |
1295 |
|
|
|
So little- time kirjasarja perustuu tv-sarjaan. Tähtinä tuossa sarjassa ovat kaksoset Mary-Kate Olsen ja Ashley Fuller Olsen. Kirjasarja perustuu Michael Baserin ja Frank Duganin tv-sarjan käsikirjoitukseen. Ilmeisesti sarjan kirjoilla on kaikilla eri kirjoittaja. Sinun lienee parasta ottaa yhteyttä kirjasarjan kustantajaan Otavaan: www.otava.fi tai jos tiedät millä kanavalla sarjaa on esitetty Suomessa, jos sitä on esitetty. Televisioyhtiöillä on omat yhteystietonsa nettisivuillaan. Kirjallista aineistoa ei löydy.
|
Löytyykö elämänkerrallista tietoa Spede Pasasesta? |
1240 |
|
|
|
Tommi Aitio on kirjoittanut Pertti "Spede" Pasasesta elämäkerrallisen teoksen Spede : Pertti Pasasen elämä. Tammi, 2002.
Tietoa löytyy myös kirjasta Kansallisgalleria, Suuret suomalaiset, osa 5 Moderni Suomi. WSOY 1997. siv. 148-151.
Lisäksi Spedestä löytyy tietoa Internetistä osoitteista: http://www.sea.fi/lahikuvassa/inmemoriam/spede.html
http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=323
http://www.spede.fi/
|
Löytyykö elämänkerrallisia tietoja Vesa-Matti Loirista? |
1859 |
|
|
|
Näyttelijä ja muusikko Vesa-Matti Loiri on syntynyt 4.1.1945 Helsingissä. Hän on opiskellut Suomen teatterikoulussa 1963-1966 ja toiminut näyttelijänä sekä Helsingin että Turun kaupunginteattereissa. Hän on tunnettu näyttelijänä ja muusikkona, nykyään hän toimii freelancerina.
Ylen www-palvelussa Sininen laulu - Suomen taiteiden tarina kerrotaan Vesa-Matti Loirin elämästä ja urasta http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=324
Lisätietoja löytyy myös kirjoista ja artikkeleista:
Elokuvakirja. Mitä-missä-milloin -sarja. Helsinki : Otava, 1972.
Kansallisgalleria. Suuret suomalaiset. Osa 5. Porvoo: WSOY; 1997. S. 150.
Suomen kansallisfilmografia 7, 1962-1970. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto, 1998. S. 160-162.
Uuno Turhapuro... |
Kuka näytteli elokuvassa Onnellinen mies rehtori Rummukaista? Oliko Oiva Lohtander? |
1545 |
|
|
|
Olet oikeassa! Oiva Lohtander esitti todellakin Rehtori Rummukaista Hannu Kahakorven erinomaisessa televisiota varten tehdyssä minisarjassa. Sarja valmistui vuonna 1979 ja sitä on esitetty Suomen televisiokanavilla useampaan otteeseen sen jälkeenkin. Varsinaista teatterilevitykseen tarkoitettua elokuvaa ei siis ole tehty tästä Arto Paasilinnan kirjoittamasta kirjasta. Lisätietoja minisarjasta, näyttelijöistä ja ohjaajista löytyy mm. seuraavasta linkistä:
http://www.imdb.com/title/tt0079670/
Sivut ovat englanninkieliset.
|
Haluaisin tietoa ja kuvia näyttelijästä nimeltä Richard Sun. |
916 |
|
|
|
Kuvia ja lyhyt artikkeli näyttelijästä löytyy tästä linkistä
http://www.geocities.com/Hollywood/Boulevard/9612/chinhan/richard.htm. Sunin tähdittämät elokuvat löytyvät täältä
http://uk.imdb.com/name/nm0838978/.
|
Mistä löytyisi Danny Kayesta kertovaa kirjallisuutta (elämänkertoja tms.)ja hänen elokuviaan? |
1020 |
|
|
|
Suomenkielistä mainitsemisen arvoista aineistoa en löytänyt. (Tarkistettu Fennica CD-ROM sekä artikkelitietokannat ARTO, Aleksi CD-ROM ja Kati CD-ROM.)
Joissakin englanninkielisissä elokuva-alan hakuteoksissa mainitaan Danny Kaye, ja hänestä on muutaman palstasenttimetrin verran tietoja. Esim. Varkauden kaupunginkirjaston käsikirjastossa Halliwell's Who's Who in the Movies (2001), lainauspuolella The Movie Stars Story / ed. by Robyn Karney (1984). Varsinaisia elämäertateoksia on Suomen kirjastoissa vain kaksi: The secret life of Danny Kaye / Michael Freedland (1985) Porvoon kaupunginkirjastossa ja The Danny Kaye story / Kurt Singer (1958) Hels. yliopiston humanistisen tiedekunnan kirjastossa. Dick Richardsin ja Martin Gottfriedin... |
Iida Aalbergin isän nimi oli Ahlberg. Oliko Aalberg virallisesti muutettu (milloin?) vai epävirallinen taitelijanimi? Kotipaikka oli Leppäkoski. Onko nimien… |
3676 |
|
|
|
Ritva Heikkilän laajassa Ida Aalberg elämäkerrassa Ida Aalberg : näyttelijä Jumalan armosta (WSOY 1998) kerrotaan nimen vaihdosta sivulla 62.
Verevästä ja pyöreäposkisesta maalaistytöstä Ida Ahlbergista sukeutui hoikka, kevyesti liikkuva Ida Aalberg. Hän oli alkanut vuodesta 1876 kirjoittaa sukunimensä kahdella a:lla (myöhemmin myös veli Jalmari seurasi esimerkkiä).
Syitä kirjoitusasun muuttamiseen ei Heikkilä tässä yhteydessä sen tarkemmin mainitse.
Samassa teoksessa kerrotaan myös Ida Aalbergin vanhempien taustasta, mutta siellä ei ole sen tarkempaa tietoa sukunimen historiasta. Antti Ahlberg oli avioton lapsi, jonka isä Ritva Heikkilän teoksen mukaan oli tiettävästi nahkuri Åhlbergin tuomaripoika Anders Johan.
Tarkempia vastauksia... |
Haluasin tietää mistä löytyy tietoa teatterista ja miten niihin ja tv-sarjoihin pääsee näyttelemään,tai jotain tietoa lasten/nuorten teatterin toiminnasta ja… |
2386 |
|
|
|
Teatterista voit hakea kirjallisuutta esim. http://www.kirjastot.fi/ -sivun tiedonhaku -osaston monihaulla tai FENNICA -tietokannasta http://fennicaw.lib.helsinki.fi/ kirjoittamalla asiasanan kohdalle jokin hakusanoista teatteri lastenteatteri harrastajateatteri. Harrastaja- ja lastenteatteria käsittelevät ainakin seuraavat kirjat:
Gate, Helene
Tehdään teatteria : ideasta valmiiksi.WSOY, 1990 .
Sinivuori, Päivi: Esiripusta aplodeihin : opas harrastajateatteriohjaajille ja ilmaisukasvattajille, 2000 Gummerus
Aikakauslehtiartikkeleita löytyy edellämainituilla hakusanoilla ja mahdollisesti yhdistämällä niihin lapset tai nuoret esim. ALEKSI -tietokannasta, joka on kirjastoissa käytettävissä.
Oman alueen teatteritoiminnasta ja... |