women

142 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tämä on kyllä nyt vaikea kysymys mutta kokeillaan löytyisikö näillä tiedoilla vastausta..eli etsin kirjan ja kirjailijan nimeä muistan vain että kirjojen… 704 Ensimmäisenä ehdokkaana mieleen tulee Riitta Vartin vuosina 1990-93 julkaistu neljän romaanin sarja, vaikka se sijoittuukin Pispalaan vain osittain: Sun lapsuutes (1990), Pispalan enkeli (1991), Nuoruuden yliopistot (1992), Naaraan aika (1993).
Luin joskus 70-luvulla suomalaisen tieteiskuvitelman, jossa suurin osa Euroopan väestöstä kuoli vetypommituhossa. Rakennukset ja infra säilyivät, ja muutamia… 753 Vetypommituhoa kirjassa ei ole, mutta silti tekee mieleni ehdottaa Lilian Kallion romaania Ugudibuu, joka sijoittui kolmannelle sijalle Tammen ja Jaana-lehden suuressa viihderomaanikilpailussa vuonna 1975. "Ugudibuu on vanhan leikin taikasana, jolla esineet muka loihdittiin olemattomiin. Viisi tamperelaistyttöä muisti häkeltyneenä tämän leikin ja tämän sanan, kun he kertasivat sen mielikuvituksellisen päivän tapahtumia, jolloin muut ihmiset lakkasivat olemasta, yksinkertaisesti vain katosivat, vaatteineen kaikkineen, silmälaseineen, hattuineen, kravatteineen. Heitä ei enää ollut. Oli vain helteinen elokuun päivä, palavia murskaantuneita autoja joiden kuljettajan paikalla ei ollut ketään, tyhjiä kauppoja, autioita katuja joilla irtipäässeet...
Harrastan kirjoittamista ja minua kiinnostaisi tietää hyviä ellei peräti erinomaisia amerikkalaisia nykynaisnovellisteja jotka käsittelevät parisuhteita tai… 535 Hyviä ja kiinnostavia amerikkalaisia nykynaisnovellisteja ovat ainakin Annie Proulx, Jhumpa Lahiri ja Joyce Carol Oates. Kaikilta on myös suomennettu novellikokoelmia. Kirjoja saa lainaan Helmet-kirjastoista: http://www.helmet.fi/fi-FI Kirjassa Kyyhkysrutto ja muita amerikkalaisia novelleja (suomentanut Anni Sumari, 2009) on eri kirjoittajien novelleja. Osa kirjailijoista on naisia. Granta-antologiasarjassa (ilmestynyt seitsemän osaa) on eri aihealueiden alle koottu eri kirjoittajien novelleja, joiden joukossa on todennäköisesti myös amerikkalaisia. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1937189__Skyyhkysrutto__Or… http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sgranta__Ff%3Afacetlanguages…
Kirjan nimi?? Miehet ikäänkuin katoavat planeetalta ja naiset jäävät yksin.. 609 Olisiko kyseessä Joanna Russin teos Naisten planeetta? Kirjayhtymä, 1986 Alkuteos: The Female Man (Bantam Books, 1975) Kääntäjä: Kristiina Drews Kirja kertoo neljästä saman naisen ilmentymästä erilaisissa rinnakkaistodellisuuksissa. Joanna on moderni nainen, Jeanninen maailma taas muistuttaa suunnilleen viime vuosisadan puoltaväliä, Janetin maailma on utopia, josta miehet ovat kuolleet pois kun taas Jaelin maailmassa naiset ja miehet ovat verisessä sodassa keskenään. Eri ilmentymien kohdatessa sukupuoliroolit saavat kyytiä Lähde:http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/naisten-planeetta/
Kysyisin suomalaisista naiskirjailijoista 1800-luvun lopun ja 1970-luvun väliltä. Googlettelemalla en ainakaan äkkiseltään löytänyt listausta tuon aikavälin… 2928 1800-luvun suomalaisista naiskirjailijoista löytyy jonkinlaista listaa Saran sisaret -kirjoituksesta osoitteesta http://digi.kirjastot.fi/files/original/3f230cb87f16f1d207733d558e3dfdb…. Se ei toki ole kattava ja alkaa jo 1800-luvun alkupuolelta. ”Sain roolin johon en mahdu” (Otava, 1989) esittelee naiskirjailijoita vielä laajemmalla aikaskaalalla pitkälle 1900-luvun puolelle. Tosin 1900-luvulla naiskirjailijoiden määrä kasvoi sen verran kovasti, ettei heitä liene mielekästä edes listata. ”Suomen kirjallisuushistoria” (osat 1–3; SKS 1999) nostaa esiin kirjallisuushistoriallisten suuntausten kannalta kiinnostavia kirjailijoita, joten sieltä voi poimia myös naiskirjailijoilta tuolta ajanjaksolta.
Onko Suomessa vielä ammatteja tai töitä, joihin nainsta ei oteta sukupuoleen vedoten? 924 Suomen perustuslaki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella. Yleissopimuksessa, joka koskee työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää, sanotaan: "Jokainen jäsenvaltio, johon nähden tämä yleissopimus on voimassa, sitoutuu kehittämään ja noudattamaan sellaista kansallista politiikkaa, jonka tarkoituksena on maan olosuhteisiin ja käytäntöön soveltuvin keinoin edistää yhtäläisten mahdollisuuksien suomista ja tasavertaista kohtelua työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä silmällä pitäen sitä, että kaikki syrjintä tässä suhteessa lopetetaan." http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700063/19700063_2 Helsingin Sanomien Annamari Sipilä kirjoittaa kolumnissaan, Suomen naisten...
Kuka esitti Azucenaa Verdin Trubaduurissa v. 2005 ulkoilmassa, järven rannalla taltioidussa esityksessä - Italiassa tai Itavallassa. Lavasteena Petrokemian… 828 Azucenaa esitti Marianne Cornetti. Esitys oli Bregenzin musiikkifestivaaleilla Itävallassa v. 2006.
Voisitteko suositella hyviä kirjoja, jotka käsittelevät johtajuutta. Myös kirjat, jotka käsittelevät eritoten naisjohtajuutta kiinnostavat. En ole kiinnostunut… 5823 Tässä poimintoja HelMet-kirjaston luettelosta. Hakusanoina on käytetty johtajuus TAI johtaminen EI liike-elämä sekä johtajuus TAI johtaminen JA itsetuntemus EI liike-elämä Suuraakkosilla kirjoitetut sanat ovat hakuoperaattoreita, jotka ovat käytettävissä HelMetin tarkennetussa haussa. Esimies palkitsijana : aseta tavoitteet, mittaa ja palkitse / Juhani Kauhanen. Kauppakamari, 2015. Sytytä innovatiivinen ajattelu! / Jari Ranne. Yrityskirjat, 2015. Kapasiteetti : johtajan menestystekijä / Antti Hagqvist, Mika, Nevalainen, Jari Puranen. Fitra, 2014 Hyvä paha pomo / Tony Dunderfelt. Kauppakamari, 2014. E-kirja. Minä johtajana! : subjektiivisesta johtajuudesta / Christer Hermansson. Avain, 2012 Uuden esimiehen kirja / Jari Salminen. Talentum,...
Voisitteko mainita kirjallisuuden klassikoita, jotka käsittelevät yksinäisen naisen problematiikkaa tai joissa tällainen henkilö on edes keskeisesti läsnä?… 763 Tässä listaa yksinäisten ja yksinäisyyttä kokevien naisten tarinoista. Ibsen, Nukkekoti Euripides, Medea. Moderni tulkinta Christa Wolf, Medeia. Flaubert, Madame Bovary Aho, Juhani Papin rouva. Päähenkilö on lapseton ja henkisesti yksin, vaikka onkin naimisissa. Vartio, Marja-Leea Hänen olivat linnut Joenpelto, Eeva Elämän rouva, rouva Glad Canth, Minna Työmiehen vaimo, Anna-Liisa, Kauppa-Lopo ja Canthin tuontanto yleensä. Jotuni, Maria Huojuva talo Rhys, Jean Huomenta keskiyö; Herra MacKenzien jälkeen, Jean Rhys Letters, 1931-1966, Jean Rhysin romaanit käsittelevät päähenkilön juurettomuutta ja sivullisuutta riipaisevasti. Makine, Andrei Vera Brontë, Charlotte Kotiopettajattaren romaani. Käsittelee paljon maailmassa yksin olemista....
Etsin kirjaa, jonka nimeä enkä kirjoittajaa muista. Kirjailija on joko kanadalainen tai Yhdysvalloista (nainen). Romaanin päähenkilö on menestyvä… 1162 Olisiko kyseessä kanadalaisen Carol Shieldsin teos Ellei? Kuvailusi sopisi siihen hyvin.
Moro! Miksi STM:n tasa-arvoyksikössä kaikki henkilöt ovat naisia? http://www.stm.fi/yhteystiedot Eikös tuo ole nyt vallan ironista? Pitäisikö tuonne ottaa… 893 Samaa asiaa kysyttiin muutama vuosi sitten. Tiedustelin silloin asiaa ministeriöstä, josta annettiin seuraava vastaus, joka pitänee vieläkin paikkansa: ”Tasa-arvoyksikön henkilökunta on tosiaan tällä hetkellä naispuolista. Tähän ei olla ministeriössä tarkoituksella päädytty vaan hakijat avoinna oleviin virkoihin ja virkasuhteisiin ovat muokanneet henkilökunnan kokoonpanon tähän suuntaan. Rekrytoinnissa noudatetaan normaalia valtionhallinnon sääntöä, eli virkaan tulee valita hakijoista se, jolla on alalle paras pätevyys ja vankin alan työkokemus. Toivomme miesten kiinnostuksen alaa kohtaan kasvavan, jotta voimme yhä useammin valita joukkoomme osaavia miehiä hoitamaan sekä miesten että naisten tasa-arvokysymyksiä. ”Tasa-arvoyksikön...
Paljonko on vuonna 1939 syntyneitä miehiä/naisia vielä elossa ja milloin heidän ennustetaan kuolevan? 3388 Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan vuonna 1939 syntyi kaikkiaan 78 164 lasta, joista poikia 39 864 ja tyttöjä 38 300 (Lähde: Syntyneet-tilasto. Tilastokeskus. Verkossa: http://tilastokeskus.fi/til/synt/index.html). Vuonna 1939 syntyneistä on nyt elossa (tilanne 31.12.2013) kaikkiaan 46 431 henkilöä, joista miehiä 20 500 ja naisia 25 931. (Lähde: Väestörakenne-tilasto. Tilastokeskus. Tietokantataulu: Väestö syntymävuoden, iän ja sukupuolen mukaan 31.12.2013. Saatavissa vain tietopalvelusta). Odotettavissa oleva elinikä löytyy Kuolleet-tilaston Elinajanodote-taulusta. Vuonna 1939 syntyneellä miehellä vielä elinaikaa noin 12 vuotta (12.01), naisella noin 14 vuotta (14,70). Tilanne on vuoden 2012 lopun tilanteen mukainen (73-vuotiaat...
Etsin kulttuurihistorian esseetä varten Hilja Valtosen Autotyttö-näytelmää (1929) ja Päivä perijättärenä -romaania. Onko esim. kirjavarastossa? Muut… 955 Hilja Valtosen romaani Päivä perijättärenä vuodelta 1932 on lainattavissa HelMet-kirjastoista. Teosta on yksi kappale Pasilan kirjavarastossa, josta voit tilata sen omaan lähikirjastoosi. Valtosen näytelmää Autotyttö : kommelluksia kolmessa näytöksessä (1929) sen sijaan ei ole lainkaan HelMet-kirjastojen kokoelmissa. Teosta voi pääkaupunkiseudulla lainata esimerkiksi Teatterikorkeakoulun kirjastosta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastosta ja Työväenliikkeen kirjastosta. Kansalliskirjastossa on yksi kappale ko. teosta, mutta sitä ei saa kotilainaan vaan ainoastaan lukusalikäyttöön. Etsimästäsi aiheesta pitäisi löytyä tietoa esimerkiksi seuraavista julkaisuista: Vähäkangas, Ismo: Sata lasissa (Turun historiallinen yhdistys, 2000)...
Kuka oli suomalainen laulajatar Tekla Tummento? Nettisivulla http://www.genealogia.fi/hakem/kallavesi/kallavesi_t.htm on maininta saman nimisen henkilön… 1813 Kovin näyttävät niukoilta tähän henkilöön liittyvät tiedot. Digitoiduista aikakakaus- ja sanomalehdistä löysin ensinnäkin nimenmuutosilmoituksen: "Nimeni, joka tähän asti on ollut Tekla Pusenius, on tästä lähtien Tekla Tummento. Hki 12.IX.09" (Uusi Suometar 12.9.1909). Eli heti tultuaan täysi-ikäiseksi tämä henkilö on ottanut taiteilijanimen, viittausta naimisiin menosta ei ole eikä sanahauilla löydy muita samannimisiä ihmisiä. Lehdessä "Liikeapulainen" oli 11.3.1910 uutinen Helsingin Liikeapulaisyhdistyksen perhejuhlista: "Neiti Tekla Tummento esitti yksinlauluja pianon säestyksellä, mitkä vastaanotettiin rajuilla suosionosotuksilla." Tekla Tummento oli tuolloin 19-vuotias. Käkisalmen Sanomissa oli 22.7.1910 uutinen Räisälän nuorisoseuran...
Löytyykö vuosisadanvaihteen kirjallisuudesta esimerkkejä, joissa nainen (uhri) ei pääse eroon viettelijästään (raiskaaja, Don Juan)? Mieleen tulee ainoastaan… 980 Täysin kysymyksesi mukaisia teoksia en keksi, mutta Maria Jotunin Huojuva talo (tosin kirjoitettu vasta 1930-luvulla) kuvaa avioliittoa tyranniksi osoittautuvan miehen kanssa. Minna Canthin Hannassa, Sylvissä ja Salakarissa käsitellään epäluotettaviin viettelijöihin rakastuvia naisia ja heidän kohtaloitaan. Juhani Ahon Juhassa nimihenkilön vaimo Marja lähtee huijariksi osoittautuvan Shemeikan matkaan, mutta pääsee irti suhteesta. Teuvo Pakkalan Elsa ja Minna Canthin Anna Liisa taas sivuavat aihetta suhteen seurausten ja sukupuolimoraalin kautta.
Minun pitäisi lukea kahden suomalaisen kirjailijan kirjoittamat kaksi kirjaa äidinkielen lopputyötä varten. Kirjoilla pitää olla yhdistävä teema. Ajattelin… 1588 Tässä muutamia uudempia ja vanhempia tyttöjen ja nuorten naisten kasvukertomuksia. Lisätietoa kaikkien näiden kirjojen sisällöstä ja kirjailijoista kannattaa katsoa kaunokirjallisuuden Kirjasampo -palvelusta http://www.kirjasampo.fi Fagerholm, Monika: Diiva , Otava, 1998 – erään aikuistumisen ikiomat aakkoset Hännikäinen, Liisa: Maisa ja Maisan rakkaus : romaani, Otava, 1983 - aikuistuvan naisen muotokuva hevosurheilun piirissä Kaipainen, Anu: Vilulinnut : romaani WSOY, 1987 - suhde vanhempiin sekä tytön heräävä seksuaalisuus, kotoa irtautuminen Kilpi, Eeva: Kukkivan maan rannat 4. p., WSOY, 1996 – aikuistuminen, muutto kotoa 1950 -luvulla Koivisto, Sesse: Viivy vielä leppälintu, Otava, 1990 – pappilan tytön aikuistuminen 1940 –luvulla...
Etsin runoa suomalaisesta naisesta...muistelin että oli joku samantapainen kuin runo "Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä...." Ei nyt vaan… 1932 Jorma Eton Suomalainen-runosta tulee ehkä vahvimmin mieleen Helvi Hämäläisen Suomalais-suku ("Suomalaiset eivät ole kenenkään sukua...") vuonna 1958 ilmestyneestä kokoelmasta Punainen surupuku. Sen voi löytää myös Hämäläisen Valituista runoista (WSOY, 2007). Tässä runossa Hämäläinen hahmottelee suomalaisten ja etenkin suomalaisten naisten muotokuvaa ("Suomalaiset naiset ovat sinisiä vesiä..."). Varteenotettavia ehdokkaita on toki muitakin, niin kuin selaamalla vaikkapa sellaisia antologioita kuin Tästä hän kulki : suomalaisia runoja naisesta (WSOY, 1992) tai Suomalainen omakuva : Jaakko Ilkasta City-Merviin (Otava, 1991) voi vaivatta havaita.
Äidinkielen lopputyöhön pitää valita kaksi suomalaisen kirjailijan kirjaa joita yhdistää jokin asia. Kirjailijan pitää kuitenkin olla eri. Osaisitko kertoa… 1380 Ensin sotaa ja sota-aikaa naisnäkökulmasta kuvaavia romaaneja: Nousiainen, Inka: Kirkkaat päivä ja ilta, Siltala, 2013 - talvisota Sirpa Kähkösen Kuopio -sarja sijoittuu jatkosodan aikaan: Kähkönen, Sirpa: Hietakehto, Otava, 2012 Kähkönen, Sirpa: Neidonkenkä, Otava, 2009 Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet, Otava, 2007 Kähkönen, Sirpa: Jään ja tulen kevät, Otava, 2004 Kähkönen, Sirpa: Rautayöt, Otava, 2002 Kettu, Katja: Kätilö, WSOY, 2011 - kuvaa Lapin sotaa Sandbacka, Carola: Sodan jaloissa, Tammi, 2010 - talvisota suomenruotsalaisesta naisnäkökulmasta Saisio, Pirkko: Sisarukset, Kirjayhtymä, 1976 - sota-aika 1930- ja 1940-luvuilla Pihlajamäki, Tiina: Siitä ei voi kertoa, Atena, 2003 - Balkanin sota 1992 Kilpi, Eeva: Elämä edestakaisin, WSOY,...
Teemme opinnäytetyötä päihdeongelmaisista naisista ja vertaistuen merkityksestä. Tarvitsisimme lisää tietoa ko. aiheesta. Kiitos! 1021 Tänä vuonna on ilmestynyt Ilmo Häkkisen kirja " Toipumiskulttuuri: päihdetoipuminen ja esimerkin voima". Vähän vanhempi teos on Jean Kirkpatrickin "Täyskäännös: uutta toivoa päihderiippuvaisille naisille". se on julkaistu 2000. Molempia kirjoja löytyy yleisistä kirjastoista. Katja Kuusisto on tehnyt väitöskirjan: Kolme reittiä alkoholismista toipumiseen: tutkimus muutoksesta hoidon ja vertaistuen avulla sekä ilman professionaalista hoitoa. Julkaisu on luettavissa myös verkossa. Osoite on: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66569/978-951-44-7957-1.pdf… Tiina Harjula Raija Utriainen ovat tehneet opinnäytetyön, jonka lähdeluettelostakin voisi olla teille hyötyä. Tutkimuksen nimi on "Vertaistuen merkitys naisten päihdekuntoutuksessa...
Etsin teoksia, joiden aiheena olisi 1) Kahden naisen välinen väkivalta, tai naisen tekemä väkivalta toista aikuista/jotain muuta kuin lastaan kohtaan. 2)… 1795 Ensin naisten tekemästä väkivallasta kaunokirjallisuutta (suurimmaksi osaksi on jätetty jännityskirjallisuus pois): -Aiskhylos: Agamemnon (Oresteia-tetralogian 1. osa, näytelmä) -Virginie Despentes: Pane mua, Maailmanlopun tyttö -Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu -Aino Kallas: Sudenmorsian (jos eläinten tappaminen sopii kysymykseesi) -Anja Kauranen: Pelon maantiede (myös elokuvana) -Stephen King: Carrie, Piina, Dolores Claiborne (kaikki myös elokuvina) -Hanna-Riikka Kuisma: Käärmeenpesä -Essi Kummu: Mania -Stieg Larsson: Millennium-trilogia (myös elokuvana) -Leena Lehtolainen: Tappava säde -Nibelungein laulu (toisessa osassa nainen kostaa miehensä kuoleman, sovitettu ainakin elokuviksi ja oopperaksi) -Ingrid Noll: Apteekkari, Kukko on kuollut...