Minulla olis lapsena kauniisti mustavalkopiirroskuvin kuvitettu pienehkö (noin A5 kokoinen) satukirja, jonka kovat kannet olivat vihertävät. Minusta tuntuu,… |
812 |
|
|
|
Suurin osa annetuista vihjeistä viittaa kyllä vahvasti juuri Oiva Paloheimon Tirlittaniin. Ensipainoksestaan lähtien Tirlittanin sidotut laitokset ovat ilmestyneet pohjaväriltään vihreissä kansissa ja kirjan selkä on ollut vihreä. Kansikuvassa toki on runsaasti keltaistakin väriä.
Tirlittanin nykypainokset ovat aivan samannäköisiä kuin vuoden 1953 alkuperäislaitos tai 60-70-lukujen vaihteessa ilmestyneet painokset. Kaikissa on sama Rolf Sandqvistin mustavalkokuvitus.
Tirlittanilla on läpi kertomuksen mukanaan okariino; soitin näkyy useassakin kuvassa ja ainakin yhdessä Tirlittanin nähdään sitä soittavan (s. 13). Samaisessa kuvassa on koivujakin.
Ainoa kysymyksen vihjeistä, joka ei sovi Tirlittaniin, ovat nuo lumpeenlehdet hiuksissa, joka... |