matkaliput

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miä nimi oli matkalipulla silloin kun 1800 luvulla suomalaisia lähti Amerikkaan siirtolaisiksi? No2: Koska nimi kinkerit on otettu yleiseen käyttöön? 251 Matkalipun ostaminen valtamerentakaisiin maihin ei ollut Suomessa mahdollista vielä 1870-luvulla eikä 1880-luvun alussakaan, vaan siirtolaiseksi lähtevän oli hankittava matkalippunsa joko Ruotsista tai Norjasta. Tämän lisäksi suomalaiset siirtolaisiksi aikovat saivat kuitenkin jo hyvin varhain matkalippuja myös Yhdysvalloista, jossa laivayhtiöillä oli asiamiehiä. Näiltä siirtolaiset saattoivat osaa niin sanottuja prepaid-lippuja, joita voitiin lähettää Eurooppaan. Suomalaisten lähtö siirtolaiseksi helpottui huomattavasti vuonna 1886: tästä alkaen siirtolaiseksi haluava saattoi nimittäin ostaa matkalippunsa jo kotimaasta. Ensimmäisen "tikettikonttorin" avasi kauppias K. J. Wahlstein Vaasassa. Amerikan Suomalaisessa Lehdessä yleensä...
Miten koulumatkat maksettiin nuoruudessani? 230 Kirjasesta "Mennään siniharmailla" (Turun Linja-autoilijain Osuuskunta, 1983) löytyi kuva ja seloste käytössä olleista lipputyypeistä. Ainakin tuolloin 1980-luvun alussa Turussa on ollut mahdollisuus hankkia 50 matkan koululaislippu TLO:n lippumyymälästä. Kuvan perusteella koululaislippu ei ole ollut leimattavaa tyyppiä vaan vihkomallinen. Finna.fi-palvelusta voit löytää kuvia vanhoista matkalipuista esimerkiksi hakusanoilla "koululaislippu" tai "sarjalippu".