Olen etsiskellyt tietoa miten vanhojen( tai uusienkin) astioiden lyijypitoisuutta voisi mitata luotettavasti. On etikkaliotuskeino ja joitakin testiliuskoja,… |
310 |
|
|
|
Kuningaskuluttajan artikkelissa 4.6.2008 kerrotaan kotikäyttöisistä Leadcheck-lyijytesteistä. Linkki artikkeliin.
Google haulla niitä löytyy useita tuotenimiä mm. Lead Test Kit Swabs ja Instant Lead Testing Swabs. Linkki hakutulokseen
Iltalehti antoi myös artikkelissaan 2.7.2015 ohjeen:"Kuningaskuluttaja antoi vinkin astian lyijypitoisuuden testaamiseksi. Kilauta astiaa lusikalla: kumea ääni kertoo matalasta polttolämpötilasta ja suuresta lyijyriskistä, korkea ääni puolestaan korkeasta polttolämpötilasta ja pienemmästä riskistä." Linkki juttuun |
Leikin 1990-luvun alussa Pieni sähköteknikko -elektroniikkasarjalla, jossa oli mukana sinkki- ja kuparilevyjen lisäksi myös kaksi harmaata lyijylevyä. Oliko… |
198 |
|
|
|
Mehanon tekemästä Pieni sähköteknikko -sarjasta en löytänyt juurikaan tietoa, mutta sivustolla https://www.elektronik-labor.de/Lernpakete/Mehano.html kerrotaan, mitä muutoksia on turvallisuussyistä tehty. Mm. kaksi lyijylevyä on poistettu, joten olivat oikeaa lyijyä.
Lyijy on todettu terveydelle vaaralliseksi, mutta sen sanomiseen, kuinka vaarallista levyjen sisältämän lyijy on mahdollisesti ollut, minulla ei ole asiantuntemusta.
Lyijystä leluissa voit lukea lisää esim.:
Ilta-Sanomien artikkeli https://www.is.fi/perhe/art-2000000899729.html. Jutussa viitattu artikkeli: https://pubs.acs.org/doi/full/10.1021/acs.est.7b04685
Terveyskirjasto https://www.terveyskirjasto.fi/asy00301
Tukes https://tukes.fi/tuotteet-ja-palvelut/lelut |
TV-ohjelmissa hahmo voi laittaa esimerkiksi kultakolikon suuhunsa ja purra sitä. Mitä tässä oikein testataan? |
378 |
|
|
|
Kultakolikon puremisella testataan, että kolikko on aitoa kultaa. Oletus on, että jos kolikon metalliin olisi sekoitettu lyijyä, kolikkoon jäisi hampaanjäljet. Aitoon kultaan taas ei jäisi jälkiä, koska se on kovempaa kuin lyijy. Pureminen ei kuitenkaan ole mikään hyvä keino testata kullan aitoutta, ja kyse on enemmänkin elokuvissa ja vastaavissa esiintyvästä kliseestä. Ks. myös Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Gold_coin |
Lyijyn käyttö lopettaminen polttoaineen lisäaineena vähensi merkittävästi ihmisten elimistön kertyvää lyijymäärää, mutta mistä muualta ihmiset voivat vielä… |
394 |
|
|
|
Kysymyksessä jo mainitut vanhat lyijymaalit sekä keraamiset astiat ovat yksi mahdollinen lyijyaltistuksen lähde. Kaivostyöntekijöiden lisäksi myös esimerkiksi ammustehtaiden työntekijät sekä joidenkin elektronisten laitteiden tuotannossa ja tiettyjen metallien sulattamoissa työskentelevät sekä muut lyijypitoisia aineita työssään käsittelevät voivat altistua lyijylle työnsä kautta.
Vuonna 2010 julkaistun, Kiinassa tehdyn tutkimuksen mukaan hiilivoimaloiden päästöt olisivat merkittävin lyijyn määrään elimistössä vaikuttava tekijä. Hiilivoimaloiden tuhka sisältää lyijyn lisäksi myös muita raskasmetalleja ja terveydelle haitallisia aineita, joita kulkeutuu pienpartikkeleina esimerkiksi hengitysilman kautta elimistöön. Myös tupakointi lisää... |