Minua kiinnostaisi tietää, kuinka uskonto on tavannut periytyä Suomessa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa lapsen vanhemmat ovat naimisissa ja äiti on… |
728 |
|
|
|
Vaikka yleistäminen onkin riskialtista tämäntyyppisiä kysymyksiä tarkasteltaessa, jonkinlaisia linjanvetoja lienee kuitenkin tässäkin tapauksessa mahdollista tehdä. Tarkasteltavan periodin alkupuolella seka-avioliitoissa oli tavallisinta kastaa lapset isän uskontoon. Näin meneteltiin myös perinteisellä ortodoksisella alueella Raja-Karjalassa, missä 30-luvun alkuun tultaessa lähes puolet avioliitoista oli seka-avioliittoja (vielä vuonna 1917 näitä oli vain alle 10%) - siitäkin huolimatta, että seka-avioliitoissa morsian oli tavallisemmin ortodoksi.
Sotien jälkeen ortodoksin ja luterilaisen väliset avioliitot yleistyivät myös muualla maassamme siirtoväen asuttamisen myötä. Isän uskontoon kastamisen perinne vaikutti edelleen jossain määrin,... |