Kuulin seuraavanlaisilla sanoilla olevaa laulua, ja haluaisin löytää nuotit kyseiseen biisiin. Mistä kannattaisi etsiä? "Kaukana jossain on haaveiden maa… |
2238 |
|
|
|
Laulun nimi on Haaveiden maa, ja sen on säveltänyt Markku Kopisto ja sanoittanut Aappo I. Piippo. Se löytyy nuotista Kopisto, Markku: Kippari Neppari (Fazer Songs, 1985). (Säe "joskus taas kosketus huomaamaton" on nuotissa: "joskus kuin kosketus huomaamaton".)
Viola-tietokanta (viola.linneanet.fi) on hyvä apuväline myös kotimaisten nuottien etsimiseen, koska sieltä voi etsiä nuotteja myös laulujen alkusanojen perusteella. Muidenkin kirjastojen luetteloista saattaa löytää nuotteja myös alkusanojen perusteella, mutta luettelointikäytännöt ja verkkokirjastojen hakumahdollisuudet vaihtelevat eri kirjastoissa.
Jos oman kirjastosi kokoelmassa ei ole tätä nuottia, voit tilata sen kaukolainaksi.
|
Tarvitsisin tietoa Juicen tekemästä lastenmusiikista. Mitä kaikkea hän on tehnyt tällä saralla ja onkohan aiheesta kirjoitettu mitään? Kaipaan nimenomaan… |
2624 |
|
|
|
Juice Leskistä ei sinänsä voi pitää varsinaisena lastenkirjailijana eikä lastenmusiikin tekijänä. Ylipäänsä lapsilla on Juicen teksteissä melko marginaalinen osa. ”Lapset ihmisen edustajina esiintyvät JL:n teksteissä harvoin. Yleensä he silloin ovat teräväsanaisia pikku riiviöitä. Lapset arvioivat toisiaan ja pitävät luokkatovereitaan vähemmän älykkäinä olentoina. Jos he ovat eri sukupuolta kuin rehvakas kertoja, voi arvata, että nimitys miedoimmasta päästä on vaikkapa "toinen lässy" (Lemmikkigallup / Juice Leskinen: Haitaribussi, GSCD 009). Tällaisen juttuihin ei ole luottamista ja ne voi mitätöidä kertomalla kahta hurjempia itse. Lapsessa on näyttämisen tarve, entä aikuisemmassa?” (Internetix / Maija Arvola) http://materiaalit.... |
Minun pitäisi kirjoittaa artikkeli suomalaisista kevyen musiikin lapsitähdistä - Tenavatähdistä, Jonnasta - keitä heitä nyt onkaan. Onkohan aiheesta… |
2468 |
|
|
|
Musiikin lapsitähdistä tai sellaisiksi yrittävistä on kirjoitettu varsin paljonkin. Alla muutamia tutkimuksia:
- Kappalevalinnat ja esiintymiskokemukset tenavatähtikilpailussa [Elektroninen aineisto] : kaksi tarinaa / Elina Tammilehto-Juntunen (Pro gradu -työ : Jyväskylän yliopisto, 2008)
- Tenavatähdistä tangoprinsessoja? Tapaustutkimus Kempeleen Ylikylän koulun tenavatähdistä / Merja Hillilä
(Pro gradu -työ : Oulun yliopisto, 1998)
- Tenavatähtikilpailuun 1995 osallistuneiden lasten yhteisiä piirteitä/ominaisuuksia / Leila Mattila, Virpi Vaulanen
(Erikoistyö : Tampereen yliopisto, opettajankoulutuslaitos, lastentarhanopettajakoulutus, 1996)
Myös lehtiartikkeleita on kirjoitettu:
- Nuoret mestarit opiston areenalla : maakunta sai neljä... |
Löytyykö Helsingin Kirjasto 10 englannin kielistä musiikkia tai dvd lapsille? Onko siellä lasten osasto? |
1247 |
|
|
|
Kirjasto 10:ssä ei ole lastenosastoa eikä sen kokoelmiin kuulu lasten musiikkia tai elokuvia.
Tarkemmin kirjasto 10:n aineistosta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjasto10/aineisto/.
|
Mistä löytäisi Pepin jäähyväislaulun nuotit? |
12488 |
|
|
|
Tekijänoikeudellisista syistä laulujen sanoja tai nuotteja ei useinkaan (ainakaan laillisesti) löydy Internetistä. Tämän Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun nimellä kulkevan vanhan ruotsalaisen kansanlaulun sanat löytyvät useasta laulukirjasta ja nuottijulkaisusta. Oikealta nimeltään laulu on "On laiva valmiina lähtöön".
Etsimällä HelMet -aineistohaussa teosta tällä nimellä huomataan, että tämän laulun nuotit löytyvät useasta kirjastosta lainattavasta nuottikirjasta, esim. teoksesta Jos sull' lysti on / Toimittanut Hannele Soljander-Halme. Teoksen voi varata netistä pinkoodin avulla tai kirjastokäynnin yhteydessä.
|
Onko laulua Sirkusparaati saatavana cd-levyllä? |
2363 |
|
|
|
Laulu Sirkusparaati löytyy mm. vuonna 2004 ilmestyneeltä Piiri pieni pyörii cd-levyltä. Levyä löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista yhteensä 18 lainattavana kappaleena.
|
Mistä löydän nuotit ja tekijät lauluun jonka nimi on todennäköisesti Tiedätkö mitä mä yöllä näin. Ensimmäinen säkeistö menee seuraavasti: Tiedätkö mitä mä… |
2717 |
|
|
|
Tiedätkö, mitä mä yöllä näin? -laulun on säveltänyt ja sanoittanut Usko Kemppi. Laulun nuotit löytyvät mm. kirjasta Suuri lastenlaulukirja 2.
|
Mistähän löytisivät sanat ja sävelet seuraaviin Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä tuttuihin kappaleisiin: Hei hoo, hei hoo, ain laulu reipas soi ja Ain… |
7075 |
|
|
|
Hei hoo! -nimisen kappaleen sanat ja sävel löytyvät mm. seuraavista kirjoista:
Lasten kultainen laulukirja, osa 3
Lasten toivelaulukirja
Suuri lastenlaulukirja, osa 2
Toinen kysytty laulu on luultavasti nimeltään Tee työtäs laulellen. Siitä on olemassa ainakin kaksi erilaista suomennosta. Se löytyy mm. seuraavista kirjoista:
Lasten oma toivelaulukirja
Suuri toivelaulukirja : lastenlaulut
Suuri toivelaulukirja, osa 4
|
Löytyykö laulua Mennään hiljaa? |
2809 |
|
|
|
Pentti Rasinkankaan säveltämä ja sanoittama Mennään hiljaa löytyy esim. cd-levyltä Rasinkangas Pentti: Osuvat lastenlaulut sekä saman tekijän levyltä Parhaat lastenlaulut. Kappaleen nuotit ja sanat löytyvät esim. kirjoista Lasten oma toivalaulukirja ja Suuren toivelaulukirjan osasta Lastenlauluja.
|
Etsin lastenlaulukirjoja 1915-1930 väliltä, mutta valikoima tuntuu pieneltä ja painottuu kovasti liikuntaan ja leikkeihin. Onko tehty laulukirjoja, joissa… |
1507 |
|
|
|
Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia Viola, yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ja Suomen kansallisbibliografia Fennica antavat useita viitteitä lastenlaulukirjoista, jotka on tehty ajanjaksona 1915-1930. Kuitenkin vain muutamassa viitetiedossa on maininta siitä, että ne on suunnattu lastentarhoja varten. Seuraavissa viitteissä lastentarha mainitaan:
Korppi, Kaarina: Laulu- ja laululeikkikirja kouluja ja lastentarhoja varten. 1933.
Lastentarha 1937-1997: kokoelma Lastentarha-lehdessä 1938-1954 julkaistuja lauluja ja leikkejä. (Helsingin lastentarhanopettajat koonneet vuonna 1997).
Samalta ajanjaksolta löytyy enemmän laulukirjoja, joissa mainitaan, että ne ovat kouluja tai alakouluja varten.... |
Löytyisikö kirjaa/kirjoja liittyen lastenmusiikin historiaan. En ole onnistunut löytämään siihen aineistoa. |
1881 |
|
|
|
Lastenmusiikin historiasta löytyy vähänlaisesti kirjallisuutta. Ani Suikkanen on kuitenkin tehnyt suomalaisesta lastenmusiikista pro gradu -työn Jyväskylän yliopistoon otsikolla Kehtolauluista Känkkäränkkään : suomalaisen lapsuuden ja lastenmusiikin vaiheita kalevalaiselta kaudelta 1980-luvulle.
Tämä gradu on luettavissa myös verkossa osoitteessa: http://selene.lib.jyu.fi:8080/gradu/g/1678.pdf ja sen lähdeluettelosta löydät lisää lähteitä.
Muita teoksia, joista voi olla hyötyä näkökulmastasi riippuen:
Pajamo, Reijo: Lehti puusta variseepi : suomalainen koululauluperinne, 1999.
Jalkanen, Pekka: Pohjolan yössä : suomalaisia kevyen musiikin säveltäjiä Georg Malmsténista Liisa Akimofiin, 1992.
Kirsi, Anna-Liisa: Levytetty lastenmusiikki 1930... |
Millaista lastenmusiikkia on 2-vuotiaalle? |
1395 |
|
|
|
Kaksivuotias saattaa pitää hyvinkin monenlaisesta musiikista. Tässä on joitakin ehdotuksia. Lennä, lennä leppäkerttu (Warner Music Finland, 2001), Anni tanni -lastenlaululevyt (julk. Sympaali), Muksujen musaboksi : 50 suosituinta lastenhittiä (Warner Music Finland, 2001), Nallekarhu konsertissa : Orkesterimusiikin suosikkeja lapsille (Ondine, 1999), Maija Baricin säveltämät Unta ja unelmia sekä Missä ilo asustaa? -levyt (Nukketeatteri Sampo, 2004), Järvenpää Risto: Tatsia ja janssia lapsille (Risto Järvenpää, 1993).
|
Lastenlaulu, josta muistuu mieleen vain pätkä, joka menee suurinpiirten näin: "mä tottakai myös olympiainnostuksen sain, vaikka pikkupoika olen vain" Mikäköhän… |
2559 |
|
|
|
Kyseessä on Pikku-Tapanin esittämä laulu Olen pikku urheilija. Tämä löytyy levyltä Peipon pesä: 20 unohtumatonta lastenlaulua.
|
Minkä niminen on Mikko Perkoilan kappale jossa kertosäe kuuluu jotenkin näin: Maailmassa monta on ihmeellistä Aasiaa, Amerikkaa Australiaa jne |
1498 |
|
|
|
Kappale on nimeltään Ihmettelylaulu. ("Suuren ihanteeni Nalle Puhin hengessä syntynyt laulu. Ihmettely on maailmaa eteenpäin vievävoima.") Sanat löydät esim. nuottikokoelmasta Runokoira Pentti ja muita lauluja. Kappale löytyy levyltä Laiska kottarainen. Voit tarkistaa kumpaisenkin saatavuustiedot Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta osoitteessa http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/
|
Lastenlaulujen sanoja |
4711 |
|
|
|
Lastenlaulukirjoja: Suuri toivelaulukirja - Lastenlauluja( toim. Virpi Kari), Riitta Korpela: Ti-Ti Nallen laulukirja, Jussi Rasinkangas: Lastenlauluni, Soili Perkiö: Urpon ja Turpon laulukirja, Oravan pesä ja muita eläinlauluja lapsille( toim. Päivi Kerola), Muksuboksi - 40 suosituinta lastenlaulua Mörri-Möykystä Putte-Possuun, Musiikin maailmaan - Lauluja ja runoja( toim. Laura Voipio), Erna Tauro: Muumilaakson laulukirja. Tässä on murto-osa tarjonnasta, kannattaa siis kysellä lisää materiaalia lähikirjastonne virkailijalta.
|
Mistä löytyisi runo jossa koira Kirjalainen tunnustaa rakkautensa kirjoihin. Sen on Elina Salo esittänyt radiossa vuosia siten. |
1558 |
|
|
|
Runon nimi on Kirjastokoira Kirjalainen. Se löytyy ainakin vuonna 1979 ilmestyneeltä lastenlaululevyltä Täti Monika. Sanoittajaksi on merkitty E. Mäkinen.
|
Onko Kaj Chydenius säveltänyt Lounatuulen laulun lisäksi muita lastenlauluja? Onko niitä levytetty? Onko levy(j)ä saatavissa Helsingin kirjastoista? |
3668 |
|
|
|
Lounatuulen laulun lisäksi tunnetuin Chydeniuksen lastenlauluista lienee Magdalena (...on pikkuinen tyttö jolla on kutonen laulussa jne). Muita: Taivassatu, Neekerilapsi, Maailma on omena. Edellä mainitut löytyvät Posetiivi-nimiseltä äänitteeltä, jota löytyy kasettina Helsingin kirjastoista.
Lisäksi Chydenius on säveltänyt musiikkia Lars Huldenin lastenrunoihin ; teos löytyy videona otsikolla "Unten rajamaa on lupiinien maa--ala-asteen äidinkielen ja musiikin ohjelma" sekä kasettina Landet lupinien / Lupiinien maa. Tiedot ovat oman aineistorekisterimme lisäksi peräisin Ylen Fono-tietokannasta.
|