lastenkirjallisuus

1459 osumaa haulle. Näytetään tulokset 841–860.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Ruotsalaisen Pernilla Stalfeltin lastenkirjoista kaksi on suomennettu, nimellä Kakkakirja (Bajsboken) ja Karvakirja (Hårboken). Nyt Ruotsissa on tehty myös… 537 Suomenkielisissä kirjoissa ei ole nimettyjä päähenkilöitä. Näissä teoksissa Kakkakirja (Bajsboken) ja Karvakirja (Hårboken) käsitellään lapsia kiinnostavia aiheita vapautuneesti ja kiertelemättä. Kakkakirjassa Pernilla Stalfelt kuvailee kakan olomuodot ja käyttötavat höystäen tietopaketin mainioin piirroksin. Karvakirjassa Stalfelt kertoo ihmisen karvoituksesta päästä varpaisiin.
Osaatteko kertoa mikä tämän kirjan nimi on: perhe asui muistaakseni Alpeilla, köyhät oltavat ja päähenkilö oli ala-aste ikäinen poika, ylempänä asui joku… 352 Kyseessä oleva kirja on Patricia St.John "Lumen aarteet". Kustantaja on Päivä ja kirjasta on tullut 6. uudistettu painos vuonna 2004.
Tyttäreni haluisi tietää mitä kirjaa luimme 80-luvun puolivälissä. Siinä oli kauniisti tehtyjä lintuja joilla oli kaikilla lukko jotka piti saada auki. … 396 Valitettavasti emme ole tunnistaneet tätä kirjaa. Kysymys on lähetetty kirjastojen yhteiselle sähköpostilistalle. Jos sitä kautta vastaus löytyy, lähetän tiedon.
Löytyisikö satua tai tarinaa kuninkaasta, kuninkaan lapsesta ja muurahaisista? Ilmeisesti sen on jonkinlainen tarina vanhasta koulukirjasta, mutta onko se… 907 Tarina on Topeliuksen kirjoittama ja nimeltään "Kasper ei saanut oppia mitään". Se löytyy Zacharias Topeliuksen kirjasta Naturens bok (1856), joka ilmestyi suomeksi vuonna 1860 nimellä "Luonnonkirja ala-alkeiskouluin tarpeeksi" Johan Bäckwallin kääntämänä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on julkaissut tämän käännöksen uudelleen vuonna 2009. Siinä tarina Kasperista on sivuilla 9-11. Kieli on vanhaa suomea. Kasper ei ilmeisesti ole kuninkaan oma poika. Tarinassa hänet suljetaan kuninkaan puutarhaan, jota ympäröi korkea muuri ja jossa hän ei tapaa yhtään ihmistä. Tarina löytyy myös monista lukukirjoista. Esim. Kultaisessa lukukirjassa (Martti Haavio, Aale Tynni, A. Hinkkanen, kuvittanut Maija Karma, WSOY, 1957, s. 3-5) se on nimellä "Kasper...
Tuosta Timo Hännikäisestä tulikin mieleen Liisa Hännikäinen, joskus 70-luvulla luin hänen kirjojaan ja pidin niistä. Nyt yritin etsiä uusia kirjoja, en… 946 Vuonna 1943 syntynyt Liisa Hännikäinen on kirjoittanut pääosin aikuisten kirjallisuutta, mutta hänen tuotantoonsa sisältyy myös muutama lasten- ja nuortenkirjakin. Vuonna 1997 ilmestynyt Onneksi on toistaiseksi viimeinen Liisa Hännikäiseltä julkaistu teos. Hännikäisen 1990-luvulla ilmestyneet teokset ovat aikuisten kirjallisuutta, lukuun ottamatta nuortenkirjaa Terhin kreikkalainen kesä. Tässä koko Liisa Hännikäisen tuotanto: Polkkapari (Otava, 1971) Sinä olet nuori (Otava, 1972) Tulva peittää jäljet (Otava, 1973) Kaikilla joku ihminen (Otava, 1974) Pieni pala onnea (Otava, 1975) Doina (Otava, 1976)- lastenkirja Sikne (Otava, 1977) Irma (Otava, 1979) Oma elämä (Otava, 1980) Maisa ja Maisan rakkaus (Otava, 1983) Kompassipuu (Otava, 1984)...
Löytyykö sellaisia lastenkirjoja taaperoikäiselle, jotka käsittelisivät nukahtamis- ja nukkumisongelmia esim. sadun keinoin? Eli olisivat tukena lasta… 745 Nukahtamis- ja nukkumisongelmia käsitteleviä lastenkirjoja ovat esimerkiksi seuraavat: Forssén Ehrlin, Carl-Johan: Kani joka tahtoi nukahtaa : nukutussatu kaikille iltakukkujille Teräs, Mila & Pertamo, Karoliina: Elli ja unenpää Genechten, Guido van: Jannen unikirja Mossmann, Barbara: Veeti ei saa unta Chapman, Jane: Ei nukuta yhtään Waddell, Martin: Pikku karhu ei saa unta Hest, Amy: Kauniita unia, Sami Lisää aihetta käsittelevää suomenkielistä lastenkirjallisuutta löytyy Vaski-kirjastoista esimerkiksi seuraavalla haulla (uni, unettomuus, nukkumaanmeno, nukahtaminen, rentoutus): https://vaski.finna.fi/Search/Results?join=AND&bool0%5B0%5D=OR&lookfor0… Kirjastossa asioidessasi voit pyytää lisää apua kirjaston henkilökunnalta.
Etsiskelen mummolleni lahjaksi Tyyra Leinon kirjaa nimeltä Katinpoika Manun seikkailut. Mummo on lukenut tätä lastenkirjaa pienenä tyttönä ja lausuu siitä… 711 Tyyra Leinon Katinpoika Manun seikkailut julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1937. Sen jälkeen siitä on otettu kolme uusintapainosta, viimeinen vuonna 1978. Kirjakaupoista teosta ei siis enää saa. Sinun kannattaa etsiä Katinpoika Manun seikkailuja antikvariaateista ja helpoimmin se käy nettiantikvariaateissa. Antikvariaattien nettikauppojen osoitteita löytyy helposti googlettamalla. Monissa nettiantikvariaateissa on mahdollisuus jättää etsimänsä teos puutelistalle. https://fennica.linneanet.fi/vwebv/searchBasic
Löytyykö Inkeroisten kirjastosta Ville Hytönen-kuvitus Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi, apinahiisi (Tammi) ja Jukka Laajarinne-Timo Mänttäri : Isä vaihtaa… 441 Ville Hytönen-kuvitus Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi, apinahiisi (Tammi) ei löydy Inkeroisten kokoelmasta, mutta varaamalla sen saa kyllä muista toimipiteistä Inkeroisten kirjastoon. Jukka Laajarinne-Timo Mänttäri : Isä vaihtaa vapaalle kirjoja (WSOY)löytyy läheisestä Myllykosken kirjastosta. Varaamalla senkin saa Inkeroisten kirjastoon. Lasten- ja nuorten aineiston varaaminen on ilmaista.
Satukuirjan/kuvakirjan nimi? Ilmestynyt tod.näk. -70-80 luvulla, kannessa laiha nalle, joka seisoo takajaloilla. Nallen päässä on neliskanttinen foliohattu,… 679 Kysymyksen kuvailusta tulevat ensimmäisenä mieleen Else Holmelund Minarikin Pikku karhu -kirjat, joita ilmestyi kaikkiaan viisi vuosina 1978-79: Pikku Karhu, Isä Karhu tulee kotiin, Pikku Karhu saa ystävän, Pikku Karhu mummolassa ja Suukko Pikku Karhulle. Yhdenkään kannessa tosin ei kuvatun kaltaista kuvaa ole, mutta kirjassa Pikku Karhu on tarina Pikku Karhu lähtee kuuhun, jonka kuvissa karhulla on päässään neliskulmainen laatikosta askarreltu kypärä, josta sojottaa pari antennia.
Luin lapsena kirjaa (1990-luvulla), joka oli tullut lasten kirjakerhosta tai lasten parhaat kirjat kerhosta. Siinä oli muistaakseni apina, jonka nimi oli mungo… 830 Voisikohan kyse olla Rae Lambertin Mungo-kirjoista, joita 90-luvulla ilmestyi useampiakin, mutta joita ei tällä hetkellä ole kirjastojen kokoelmissa juurikaan. Helmet-kirjastoissa on muutama kappale ruotsin kielisenä. Muualta Suomesta joitakin Mungo-kirjoista saattaisi saada kaukolainaksi. Suomen lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta löytyvät tiedot viidestä Mungo-kirjasta: Mungo maailmalla, Mungo tutustuu jokilaaksoon, Mungo tutustuu metsän eläimiin, Mungo tutustuu pikku eläimiin, Mungo tutustuu sademetsään. Kaikki on julkaistu suomeksi vuonna 1994, kustantaja on Kolibri-kustantamo. Kirjoja kuvaillaan näin: "Mungo on Brasilian sademetsissä syntynyt hämähäkkiapina, joka asuinalueensa tuhouduttua on jäänyt kodittomaksi. Pikku apina...
Pojat tykkäsivät kovasti Neropatin päiväkirjoista. Nyt ne on kaikki luettu. Mitä niiden jälkeen voisi kokeilla, onko mitään vastaavia humoristisia kirjoja 10… 1704 Nämä voisivat kiinnostaa : Lincoln Peircen Iso-Nipa –kirjat http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?lang=fin&target=iso+nipa Dav Pilkeyn Kapteeni Kalsari –kirjat http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skapteeni%20kalsari__Ff%3Afa… Tom Gatesin mahtava maailma / Liz Pichon. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2186924__Stom%20gates__Ff%… Stephan Pastisin Timi Möhläri –kirjat http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Stimi%20m%C3%B6hl%C3%A4ri__F… Timo Parvelan Pate –kirjat http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sparvela%20pate__Ff%3Afacetl… Geoff Rodkeyn Tapperin kaksoset –kirjat http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Stapperin%20kaksoset__Oright… Philip Reeven Buster Bayliss –kirjat http://haku.helmet.fi/iii/encore/...
Meillä kasvaa esikouluikäinen lukutoukka, jonka kirjallisuudenjanoa olemme lukemisen ohella sammuttaneet äänikirjoilla. Lapsi kun haluaa lukemista paljon… 1098 Seuraavassa joitakin ehdotuksia : Tuula Kallioniemen Reuhurinne –kirjat. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skallioniemi%20reuhurinne%20… Mauri Kunnaksen kirjat. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smauri%20kunnas%20%C3%A4%C3%… Tove Janssonin muumikirjat. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sjansson%20muumit%20%C3%A4%C… Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli –kirjat. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smarjatta%20kurenniemi%20%C3… Timo Parvelan Pate ja Ella –kirjat. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Stimo%20parvela%20pate%20%C3… http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Stimo%20parvela%20ella%20%C3… Lea Pennanen : Me Leijonat. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1852782__Spennanen%20me%20…...
Mistä löytyisi suomen kielellä satujen alkuperäisiä versioita? Siis sellaisia kuin ne olivat ennen kuin Disney teki niistä lapsille sopivia elokuvia. Näissä… 3568 Kannattaa tutustua Raija Jänicken ja Oili Suomisen toimittamaan ja suomentamaan kolmiosaiseen kokoelmaan Grimmin sadut (Tammi, 1999). Se on ensimmäinen täydellinen suomennos Jacob ja Wilhelm Grimmin Kinder und Hausmärchen -kokoelmasta, ja tuttujen klassikoiden lisäksi siinä on yli 50 ennen suomentamatonta satua. Charles Perraultin Hanhiemon saduista on puolestaan saatavilla vuoden 1922 suomenkielisen käännöksen näköispainos (Lasipalatsi 1999). Sekä Grimmit että Perrault kirjoittivat satunsa paitsi suullisen, myös kirjallisen eurooppalaisen tarinaperinteen pohjalta. Monet Perraultin 1600-luvulla tunnetuksi tekemät sadut saivat Grimmeiltä 1800-luvulla uudenlaisen tulkinnan, ja Perrault puolestaan käytti omien versioidensa pohjana muiden...
Mitä kirjoja suosittelisitte päiväkotiin luettavaksi aiheesta kestävä kehitys, kierrätys yms? Kiitos! 2185 Tässä muutama aiheeseen liittyvä lastenkirja: Sanna Pelliccioni: Onni-pojan kierrätyskirja Marika Kokkonen: Roska-Reima ja jätevuoren valloitus Annastiina Syväjärvi: Yllin kyllin Salla Savolainen: Kirpputorikoira Napo Frith, Alex: Roskat pois!: kurkista ja kierrätä (tietokirja) Kirjastosta löytyy myös useita kierrätysaskartelukirjoja.
Mikä runo, en muista tarkkaan, mutta olen pienenä joskus 50-60-luvulla esittänyt sitä juhlassa....alkua en ihan tarkkaan siis muista, mutta jotain tällaista… 1441 Runo on Immi Hellénin runo Kotini Silmät avaan aamusella, nousen, riennän ikkunaan. Näen tyynen kotirannan, viheriäisen pihamaan. Puut ja pensaat kutsuu sinne metsän varjoon vilpoiseen, tunnen niityn kukkain tuoksun, kuulen kiurun säveleen. Istun kodin portahilla, kiitos nousee rinnastain. Kysyn kyynelsilmin – näin miks’ kaunihin mä kodin sain? – Kesävihantina tuolla kotipeltoin pientareet, isän aura pellon kynti, höysti isän askeleet. Kotipolkuja mä kuljen, joka kumpu tarinoi, joka aho, aitovieri mulle säveleitä soi. Veikko reipas vierelläni, sisko kättä tarjoaa. Ja kun katson kauemmaksi – siell’ on suuri synnyinmaa. Metsän polkujakin...
Mitkä olisivat sopivia kirjoja lapselle (kohta 7v.) aiheesta valehteleminen? Ajatuksena, että iltasatukirjaa lapselle lukiessa mukana menisi myös vähän… 1274 Tässä joitakin kirjoja, jotka käsittelevät valehtelemista ja jotka voisivat sopia lapsellesi: Harrin unelmaloma / kirjoittanut Chris Powling (helppolukuinen kirja) Hermanni Hiiri huijaa / kuvitus: Marco Campanella (tämä on erityisen suosittu) Pinokkio (monia eri versioita) Roosan pikku valhe / teksti ja kuvitus: Laura Rankin Saara ja pikku kummitukset / kertonut Thierry Robberecht Valheella on lyhyet jäljet / kirjoittanut ja kuvittanut Hans Wilhelm Viaton valhe / kirjoittanut Kitty Richard Älä narraa, Emma! / Pirkko Harainen, Leena Lumme Kannattaa vaikka lainata niistä muutama ja katsoa, olisivatko ne sellaisia, jotka tuntuisivat hyviltä iltasaduiksi luettavina.
Löytyisikö ehdotuksia lasten kuvakirjoista, jotka käsittelevät (lelujen tms.) jakamista muiden lasten/pikkusisarusten kanssa? 681 Hei, tässä muutama ehdotus, joista voisit lähteä liikkeelle: Moost, Nele: Kaikki minun! eli, 10 temppua, jolla saan kaiken Con, Martha Orr: Paras ystävni Pete Pelliccioni, Sanna: Onni-poika tahtoo kaiken Lambert, Sandrine: Saulin omat tavarat Corderoy, Tracy: Tämä on minun Kanto, Anneli: perttu Virtanen ja kauhea kateus Parvela, Timo: Anna ja Antti: kiusankappale
Etsiskelisin nimenomaan lastenkirjoja aikuisten/vanhempien mielenterveysongelmista. Masennukseen liittyen muutama lastenkirja löytyikin, mutta onkohan muita... 1756 Hei, Verkkokirjastosta voi hakea asiasanoilla: esimerkiksi "mielenterveyshäiriöt vanhemmat", "kuvakirjat" "masennus". Ehdottaisin mm. seuraavia teoksia: Appelgren: Vesta-Linnea kuunvalossa Tahvanainen: Silva ja teeastiasto joka otti jalat alleen (äiti kärsii migreenistä ja ehkä vähän muustakin) Tahvanainen: Lohikäärmeunia (unettomuus, stressi) Lindenbaum: Kun Ollin äiti unohti Tepa tahtoo tietää Lastenkirjahylly -blogista löytyy artikkeli, johon on koottu masennuksesta kertovia lastenkirjoja: http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/2010/04/murheen-alhosta-ilon-kukkul…
Etsin lapsuuteni 1950-60- luvun kirjaa toistamiseen, mutta en muista olenko sitä Teiltä kysellyt vai mistä. Se oli jonkinlainen mustavalkotussipiirroksin… 833 Etsitty "kummituskirja", jossa TonKeHaLi (Tonttujen, Keijukaisten ja Haltioiden Liitto) ja YhMöPeKu (Yhtyneet Möröt, Peikot ja Kummitukset) esiintyvät, on Kirsti Ahlmanin Toivomuskone : seikkailu satumetsässä (Gummerus, 1953).
Etsin tätini puolesta vanhaa lastenkirjaa. Hän on lukenut sitä 70-luvulla, mutta kirja voi olla vanhempikin. Kirjassa kerrotaan hiiri siskoksista nimeltä… 804 Yksi mahdollinen ehdokas etsityksi lastenkirjaksi voisi olla Annikki Setälän Hiiriystävät (Otava, 1955): "Lukija saa teoksessa tutustua viisaaseen Isä Hiireen, kilttiin Isoäitiin ja perheen lapsiparveen, Hiirimaikkiin, Hiirikalleen, Huli ja Vili kaksosiin sekä perheen viehkeään kuopukseen Hiramundaan."