Kun katsoo esim. amerikkalaisia elokuvia, niin huomaa, että taloissa ei ole kuistia tai eteistä tai porstuaa, kuten sanotaan eri puolilla Suomea. Ovatko talot… |
562 |
|
|
|
Suomalaisiin talonpoikaistaloihin on tehty kuisti alkujaan pääasiassa suojaamaan ovea ja portaita. Niitä alettiin lisätä vanhoihin paritupiin ja uudisrakennuksiin 1800-luvun loppupuolella. Sitä ennen eteisestä oli suora käynti ulos, ulko-oven edessä oli yksi tai kaksi laakeaa porraskiveä tai puusta tehdyt rappuset. (Lähde: Maatilan pihapiiri, Sirkka-Liisa Ranta ja Juhani Seppovaara, 2003)
Amerikkalaisissakin taloissa on tyylin ja aikakauden mukaan myös kuistillisia, se on ollut jopa yksi talojen tyypillinen piirre. Itse muistan amerikkalaisista elokuvista monen näyttelijän, mm. Clint Eastwoodin, istuskelevan kuistilla. Alla olevalla sivulla esitellään amerikkalaisen kuistin historiaa, ja sen alla oleva linkki esittelee samanaiheisen... |