kansitaide

10 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–10.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Saako Kansikuvahaustanne kopioida haluamiaan kirjojen kansikuvia ja julkaista niitä Facebookissa osana omia FB-julkaisuja? 121 Kopioston sivulla kerrotaan näin:"Kirjan kansikuva ja kuvitus ovat luovan alan ammattilaisten tekemiä kuvataiteen teoksia tai valokuvia, joita suojataan tekijänoikeuslailla. Jos teoksen tekijänoikeus on rauennut, sitä saa käyttää vapaasti. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos kirjan kansikuvaa näytetään vinkkauksen yhteydessä, kyse on sitaattioikeuden mukaisesta tilanteesta tai kirjan kuvitus on vain toissijaisessa merkityksessä videossa tai kuvassa.Kopioston lupaa ei myöskään tarvita, kun kirjan kansikuva tuodaan verkkokirjastoon linkittämällä se kirjaston ja kyseisen palveluntarjoajan välisen sopimuksen mukaisesti. Aina linkit eivät toimi, kansikuvaa ei ole saatavilla tai...
Saako oman kirjan kannen suunnitella täysin itse? 222 Oman kirjan kannen saa periaatteessa suunnitella täysin itse. Esimerkiksi omakustannekirjan kannen saa itse suunnitella ja kuvittaa. Sen sijaan eri kustannusyhtiöillä on erilaiset käytännöt kirjojen kansien suunnittelussa. Kustannusyhtiöillä on usein graafikko, joka suunnittelee kirjan kannen yhdessä kustannustoimittajan ja/tai taittajan kanssa, mutta myös asiakkaan eli kirjailijan toiveita ja näkemyksiä ulkoasusta kuunnellaan.    Esimerkkinä omakustanteen julkaisuprosessi:  Onnistuneen omakustanteen julkaisu - BoD.fi Kustannusyhtiön julkaisuprosessi:  Kirjan matka -sarja, osat 1-7 – Suomen kirjastoseura   
Mistä löytyisi lista Neiti Etsivä kirjoista niin, että ne on jaoteltu kansien ulkomuodon perustella? Esim. valkopohjaiset... 190 Tällaista kansien ulkoasujen mukaan tehtyä listaa emme onnistuneet löytämään. Mutta jos etsit jotakin tiettyä teosta kannen perusteella, niin esimerkiksi kirjoittamalla Googlen kuvahakuun 'carolyn keene' ja 'neiti etsivä', saat aika paljon kuvia kansikuvista näkyviin, sillä kirjoja on hyvin liikenteessä esimerkiksi antikvariaattien valikoimissa: https://www.google.com/search?q=carolyn+keene+neiti+etsiv%C3%A4+-kirjat… Myös esimerkiksi Kirjasammon kansikuvahaulla voit hakea Neiti Etsivä -kirjojen kansikuvia, mutta suurin osa palvelussa listatuista kirjoista näyttää olevan ruotsinkielisiä, joten niissä voi olla eri kannet kuin suomenkielisissä:  https://www.kirjasampo.fi/fi/coversearch?page=1&s=carolyn%20keene%20&o=…;
Ketkä ovat Topi Sorsakosken & Agentsin albumin Besame Mucho kannessa esiintyvät henkilöt Topi Sorsakosken lisäksi? 184 Levyn kannen naishenkilöt ovat yhtyeen kiertueilla mukana olleet tanssitytöt Mari Hatakka ja Tiina Isohanni. https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5829050 Topin itsensä lisäksi kannessa on ulkonäön perusteella hyvin todennäköisesti bändin tuolloinen komppikitarsti Hans Etholén.
Onko tanskalaisbändi moi Capricen albumin "You can't say no forever" kansikuva jostakin elokuvasta? Onko missään tietoa kannen alkuperästä? 134 Albumin kansikuvituksen tekijäksi on merkitty tanskalainen taiteilijaryhmä Ingen Frygt. Sama ryhmä ohjasi myös albumilta julkaistun singlen "To the Lighthouse" videon. Etu- ja takakannen kuvat näyttävät olevan peräisin videolta tai ainakin samasta kuvaustilanteesta. YouTubessa kerrotaan, että video on kuvattu yksinkertaisesti seuraamalla vuorokauden ajan oikean islantilaisen kalastajan elämää.
Olen lukemassa Jyrki Erran Kaunasin sivuja. Luin aiemmin Berliinin ajokoirat ja vuoroaan odottelee vielä Lyijyvalkoinen. Kansien samankaltaisuus kiinnitti… 123 Kyllä, sama henkilö on kaikkien kansien takana.  Berliinin ajokoirat ja Kaunasin sivut ovat Sami Saramäen käsialaa. Lyijyvalkoisen kannen tekijä on Johanna Junkala, mutta kirjassa mainitaan erikseen, että sarja-asu on Sami Saramäen.
Kuka on kuvittanut Laila Hirtamiehen Mäeltä näkyy toinen mäki-romaanin kannen, jossa on ikkunasta kuva mäelle? 140 Mäeltä näkyy toinen mäki -kirjan kansitaiteilija on Seppo Polameri.
Mitä ovat Fröbelin palikat -yhtyeen levyjen kansissa esiintyvät kaksi hahmoa? 250 Tämän Fröbelin palikoiden sivulta löytyvän puuhamonisteen mukaan hahmot ovat F-ukko ja P-ukko. Ilmeisesti ne edustavat nimen Fröbelin Palikat alkukirjaimia ihmismäisiksi tyyliteltyinä. http://www.frobelinpalikat.fi/puuha/tehtava1.pdf
Miten kirjan irrallisesta kansipaperista saa hintalapun irti siististi? Jos kirja on esim joululahjaksi mutta sen joutuukin palauttamaan.. 310 Mitään yleispätevää niksiä ei ole.  Voi kokeilla pehmeällä pyyhekumilla hankaamista. Hieman ronskimpia kenoja ovat varovainen kostutus hintalapun kohdalta tai hiustenkuivaajalla kuivaaminen. Lisäksi tarvitaan kohtuullisen pitkät kynnet, joilla lapun voi varovasti ja vähän kerrassaan rapsuttaa irti. Joskus voi olla turvallisinta liimata toinen tarra hinnan päälle. Ylen uutisissa ongelmaa on pohdittu 16.12.2009
Kenen ulkomaalaisen tenorisaksofonistin cd-levyn kannen keskellä on silmä? 159 Amerikkalainen jazzsaksofonisti Joe Farrell on käyttänyt kahden levynsä kansikuvassa silmää: Moon germs (1972) ja Canned funk (1974). Myös saksofonisti Branford Marsaliksen levyn Random abstract (1987) kansikuvassa on silmiä. Toivottavasti joku näistä on etsimäsi levy!