Voinko julkaista kirjan vaikka olen 10.v? |
99 |
|
|
|
Kirjan julkaisemiselle ei sinänsä ole ikärajaa, esimerkiksi nuortenkirjailija Kaisa Ikola julkaisi ensimmäisen kirjansa 12-vuotiaana ja dekkarikirjailija Leena Lehtolainen julkaisi esikoisteoksensa saman ikäisenä. Kustantamot etsivät jatkuvasti laadukkaita käsikirjoituksia julkaistaviksi, joten uskoisin että laatu määrää, ei niinkään tekijän ikä, vaikkakaan oman kirjan saaminen kaupalliselle kustantamolle ei ole ihan läpihuutojuttu aikuisellekaan, lopulta vain hyvin pieni prosentti kaikista tarjotuista käsikirjoituksista julkaistaan. Kannattaakin siis sinnikkäästi kirjoittaa ja kehittyä kirjoittajana yhä taitavammaksi, luettaa omia tekstejä toisilla, osallistua vaikkapa kirjoittajakursseille tai lähettää omia tekstejä arvostelupalveluihin... |
Saako oman kirjan kannen suunnitella täysin itse? |
188 |
|
|
|
Oman kirjan kannen saa periaatteessa suunnitella täysin itse. Esimerkiksi omakustannekirjan kannen saa itse suunnitella ja kuvittaa. Sen sijaan eri kustannusyhtiöillä on erilaiset käytännöt kirjojen kansien suunnittelussa. Kustannusyhtiöillä on usein graafikko, joka suunnittelee kirjan kannen yhdessä kustannustoimittajan ja/tai taittajan kanssa, mutta myös asiakkaan eli kirjailijan toiveita ja näkemyksiä ulkoasusta kuunnellaan.
Esimerkkinä omakustanteen julkaisuprosessi:
Onnistuneen omakustanteen julkaisu - BoD.fi
Kustannusyhtiön julkaisuprosessi:
Kirjan matka -sarja, osat 1-7 – Suomen kirjastoseura
|
Mitä booktok kirjoja (suomeksi) on tulossa ensi vuonna? |
212 |
|
|
|
Tätä kannattaa kysyä suoraan kustantamoista. Esim. Karistolta, joka julkaisee ensi vuonna Booktok/Kirjatok kirjan "Kiltti tyttö, kohta kuollut". Linkki Kariston yhteystiedot.
Myös muut isot kustantamot varmaan huomioivat Booktok kirjojen suosion. Siispä linkit myös Tammen ja WSOYn yhteytietoihin.
Booktok kirjojen ennakointi on myös vaikeaa, sillä joku suomalainen tokkaaja saattaa nostaa jo olemassa olevan kirjan suosikiksi. Linkki Yle.fi juttuun Kirjatokista
|
Haluan perustaa uuden aikakausilehden. Mitä minun tulee ottaa huomioon lehteä perustaessa? Miten lehti perustetaan? |
428 |
|
|
|
Kun perustat lehden, perustat uuden yrityksen. Ryhdyt harjoittamaan kustannustoimintaa.
Yrityksen perustamiseen saa hyviä ohjeita esim. https://yrityksen-perustaminen.net/
Voit tutustua myös kevytyrittäjyyteen. https://yrityksen-perustaminen.net/kevytyrittajyys/
Kustannuslan yritystä perustaessa kannattaa tutkia myös muiden kokemuksia esim. Kirjailijaliitto.fi ja Kiiltomato.net tai https://www.uusiinari.com/
Journalistiliiton sivustolta kannatta lukea myös Journalistin ohjeet eli eettinen ohjeisto kirjoittajalle.
|
Onko Tove Ditlevsenin trilogiasta kaksi myöhempää osaa jo suomennettu? |
137 |
|
|
|
Sarjan kahta muuta osaa ei ole vielä suomennettu tai ainakaan julkaistu suomeksi, mutta koska sarja on saanut suomeksikin suosiota, voisi hyvin kuvitella, että ne julkaistaisiin jossakin vaiheessa suomeksi. Kirjan kustantajana on S&S, joten jos haluat saada tarkempia tietoja mahdollisista tulevista julkaisuista, voit kysyä asiaa kustantamosta. Sen yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://kustantamo.sets.fi/meista/. |
Kaikki suomen kustannusosakeyhtiöt jotka kustantaisivat kirjan.toinen on lasten kirja ja toinen on piirros kirja yhden sivun sarjakuva. myös olen yrittänyt… |
394 |
|
|
|
Listoja suomalaisista kirjankustantamoista löytyy esimerkiksi täältä:https://www.kirjastot.fi/kirjallisuus/kustantajat?language_content_enti…https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_kirjankustantamot
Oheinen blogiteksti valottaa hieman sitä, millainen kirjallisuus minkäkin kustantamon julkaisulinjassa painottuu:https://www.kirjailija.blog/2018/09/suomen-suurimmat-kustantajat-2018.h…
Mikäli kustantamot eivät tartu tarjottuun teokseen, kannattaa harkita kirjan painattamista omakustanteena:https://www.akkustannus.com/luova-kustantaminen/nain-julkaiset-omakusta…https://www.taloustaito.fi/vapaalla/omat-tekstit-julki--mita-omakustann…
Vinkkejä kirjan julkaisemiseen voi hakea esimerkiksi Saara Henrikssonin teoksesta Sinä julkaiset... |
Julkaisen omakustanteena runokirjan, jonka olen taittanut ja kirjoittanut itse. Kirja ei päädy julkiseen levitykseen tai myyntiin, joten sille ei tule ISBN… |
186 |
|
|
|
Nimiösivulle Kansalliskirjasto suosittelee seuraavia tietoja:
tekijä / tekijät
nimeke / nimekkeet (julkaisun nimi, esim. Seitsemän veljestä)
osan numero ja osan nimeke, jos kyseessä on moniosainen teos
Julkaisutiedot:
kustantaja ja / tai julkaisija
kustannuspaikka / -paikat
julkaisuvuosi
Tiedot haettu tältä sivulta 21.6.2021 |
Olisiko teillä tietoa mihin ottaa yhteyttä tai ketä kirjailija tai tuottaka olisi kiinnostunut suomen historian ylös kirjoittamisesta? 81vuotias isoäitini on… |
175 |
|
|
|
Kirjan kirjoittamisesta ja julkaisemisesta löytyy tietoa Kirjoittajayhdistyksestä http://www.kirjoittajayhdistys.com/nain-julkaiset-kirjasi/
Yksi taho, johon voisi olla yhteydessä on Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS . Haluatko kirjailijaksi –osiossa on kerrottu mitä julkaisemiselta edellytetään. https://www.finlit.fi/fi/kustantamo#.Xk0B9c4za70 |
Kuinka paljon kirjoja on yksi painos? |
1483 |
|
|
|
Yksi painos on vaihteleva määrä kirjoja. Painoksen suuruuden päättää kirjan kustantaja. Lisää tietoa vaikkapa Suomen tietokirjailijat ry: sivuilta:
https://www.suomentietokirjailijat.fi/kirjailijalle/kustannussopimus/kustannussopimussuositus/painosmaara.html |
Kuinka kauan ennen tunnetun henkilön kuolemaa hänestä laaditaan muistokirjoitus? Olen käsittänyt, että kaikki muut tiedot ovat valmiina jo ennen kuolemaa, eli… |
444 |
|
|
|
Lähes julkaisuvalmiita vainajan muistokirjoituksia eli nekrologeja tehdään merkittävässä asemassa olevista ja kuuluisista julkisuuden henkilöistä tapauskohtaisen harkinnan mukaan. Asiaan vaikuttavat mm. henkilön korkea ikä, elämäntapa, sairaudet sekä vähentynyt esiintyminen julkisuudessa. "Pöytälaatikossa odottavia" muistotekstejä päivitetään säännöllisesti. Esimerkiksi näyttelijä Elizabeth Taylorin nekrologi oli valmiina The Times -lehdessä 12 vuotta.
Nopeatempoisessa mediamaailmassa ensimmäinen julkaisija saa kilpailuetua. Asetelman kääntöpuolena nekrologeja pääsee julki ennenaikaisesti - huhujen, väärinkäsitysten ja ennakoivien arvailujen takia.
https://latimesblogs.latimes.com/afterword/2011/03/elizabeth-taylors-ob…
https://www.... |
Tarkoitukseni on koota 1910-luvun lauluista kirja, jota ajattelin tarjota kustantajille. Tarvitsenko näin vanhoista kappaleista jotain tekijänoikeuslupia? Jos… |
655 |
|
|
|
Kysymykseen täytyy vastata hiukan laveasti, koska en tiedä, tarkoittaako "lauluista koottu kirja" tekstikirjaa vai nuottijulkaisua. Periaatteeseen tämä ei vaikuta, mutta kylläkin mahdollisiin jatkotoimiin. Vastaan varmuuden vuoksi molempiin.
Tekijänoikeus ei määräydy teoksen iän mukaan. "1910-luvun laulu" ei ole tässä suhteessa merkitsevä tieto. Yksittäisen tekstin tai sävellyksen tekijänoikeudellisen suojan määrää tekijän kuolinvuosi. Jokainen teos on suojattu tekijän elinajan ja sen jälkeen vielä 70 vuotta. Jos tekijä elää 100-vuotiaaksi, hänen nuoruudessaan tekemänsä laulu voi olla suojattu 150 vuotta. Sibeliuksen teokset ovat edelleen suojattuja, koska hän eli pitkän elämän.
Jokainen kokoelmaan ajateltu laulu täytyy siis käydä läpi... |
Onko mistään saatavissa tilastoja 1960-luvulla julkaistun suomenkielisen kaunokirjallisuuden kappalemääristä? Kustannusyhdistyksen tilastot alkavat 1990-luvun… |
230 |
|
|
|
Vanhat Suomen tilastolliset vuosikirjat löytyvät digitoituina Doria-palvelusta. Tässä linkit kysymiisi vuosiin. 1960-luvun tiedot ovat parissa eri vuosikirjassa.
- vsk 1965, s. 330 (1960-1964)
http://www.doria.fi/handle/10024/87698
- Vsk 1971, s. 356 (1965-1970)
http://www.doria.fi/handle/10024/87817
Tilastokeskuksen julkaisemasta Kulttuuritilasto-julkaisusta löytyvät tiedot viisivuosittain:
http://www.doria.fi/handle/10024/162262
|
Koska mustan tikarin veljeskunnan 15.osa (the chosen)suomennetaan? |
1463 |
|
|
|
Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa on julkaissut suomeksi Viisas elämä -kustantamo. Kysyin sieltä, ilmestyykö 15. osa suomeksi. Sain vastauksen, että kustantamo painottaa nykyään julkaisuohjelmassaan hyvinvointikirjallisuutta, joten kyseistä kirjasarjaa ei enää suomenneta. |
Jos asiakas kuvaa videokuvaa kirjastossa henkilökunnasta, saako hän julkaista sen yleisesti esim. Youtubessa tai fb-sivustolla ? |
1193 |
|
|
|
Julkisella paikalla esim. kirjastossa kuvaaminen on luvallista. On kuitenkin hyven tapojen mukaista ja aina varminta kysyä kuvattavalta lupa julkaisemiseen.
Näin ohjeistaa journalistiliitto: https://journalistiliitto.fi/fi/pelisaannot/tekijanoikeudet/journalistien-erityiskysymyksia/
Myös tietosuojavaltuutettu on samaa mieltä. Kuvattavalta kannattaa aina pyytää lupa kuvaamiseen ja kuvien julkaisemiseen. Alaikäisen luvan myöntää holhooja.
http://www.tietosuoja.fi/fi/index/lapsillejanuorille/mitatietosuojallatarkoitetaan/kuvatjaniidenjulkaisunetissa.html |
Olen kirjoittanut kirjan kehitysavusta ja haluaisin sen e.kirjaksi – miten tämä tapahtuu? |
344 |
|
|
|
E-kirja on ensin saatava sopivaan tiedostomuotoon ja sitten jaetuksi lukijoille. Esim. Paperitehdas -blogista löytyy kattavasti ja selkeästi tietoa siitä, mitä kaikkea tähän sisältyy. Huomioithan, että mikäli kirjasi on jo julkaistu jonkin kustantajan toimesta,, kustannussopimus voi rajoittaa julkaisuoikeuksia. |
Jos on julkaissut omakustanteen (- kirjan) voiko tätä omakustannekirjaa vielä tarjota oikealle kustantajalle joka ehkä olisikin siitä kiinnostunut ja sen… |
873 |
|
|
|
Kustantamosta kerrottiin, että, omakustanteena julkaistua kirjaa voi tarjota myös "oikealle kustantajalle" mutta on harvinaista, että kustantajat kiinnostuisivat tällaisesta kirjasta tarpeeksi julkaistakseen sen uudelleen. Julkaisemattoman käsikirjoituksen tarjoaminen on aina parempi vaihtoehto. |
Olen laatikkorunoilija ja minulla on paljon kuvarunoja tallessa koneellani. Mietinkin nyt,miten saisin ne julkaisuun ja kelle voisin niitä viedä näytille ?… |
692 |
|
|
|
Voit tarjota runoja ja kuvia kustantajalle kustannettavaksi. Kirjastot.fi-sivulta löytyy suomalaisten kustantajien luettelo linkkeineen:
http://www.kirjastot.fi/kirjallisuus/kustantajat
Voit myös kustantaa kirjan itse. Alla pari linkkiä, joissa neuvotaan, kuinka toimia:
https://paltta.wordpress.com/category/kuinka-julkaista-omakustanne/
http://blog.typeandtell.com/fi/omakustanne-vaihtoehtona/#.WNiwZk00O70
Omakustannetta tai pienkustantajan kirjaa voi mainostaa kirjastot.fi-sivulla:
http://www.kirjastot.fi/forum/404
|
Terveiset täältä Etelä-Ruotsista Skövde -Asunut täällä sitten 1965 ja ollut volvolla 41 v. töissä sain sopimus eläkkeen 2006--Haluaisin tietää koska … |
647 |
|
|
|
Välitin kysymyksesi kustannus oy Otavalle. Tuuri kuuluu heidän kirjailijoihinsa. Sieltä vastattiin seuraavaa:
"Antti Tuuri on viime vuonna julkaissut kirjan Tangopojat, joka on nuoren miehen siirtolaistarina 1960-luvulta, kun suuri muutto tyhjensi Suomen maaseudun ja vei Ruotsiin satojatuhansia suomalaisia. Mahtaneeko kysyjä tarkoittaa tuota kirjaa?
Kirjailija Tuuri on kertonut jatkavansa saman aihepiirin parissa myös seuraavissa teoksissa. Tässä linkki Antti Tuurin haastatteluun eiliseltä, jossa hän sivuaa myös tätä aihepiiriä http://areena.yle.fi/1-3927356."
Tarkempaa ilmestymispäivää ei seuraaville osille ole vielä tiedossa. Tuuri on kuitenkin tuottelias kirjailija, joten emme varmasti joudu odottamaan pitkään.
|
Haluaisin tiedottaa uudesta kirjasta kirjastoihin. Onko olemassa sähköpostilistaa PIKI-kirjastoista? Outi-kirjastoista? Lapin kirjastoista? Helmet-kirjastoista… |
659 |
|
|
|
Valmiita listoja ei valitettavasti ole, mutta esimerkiksi Helmet kirjastoista voi kärsivällisyydellä tehdä oman listan. Kaikkien kirjastojen sähköpostiositteet löytyvät Helmet-sivuilta.
Uudesta kirjasta kannattaa tiedottaa jälleen myyjille esim. Kirjavälitys ja BTJ, jotka ovat monien kirjastojen sopimuskirjakauppoja.
Myös nettinäkyvyys lisää kysyntää, sillä silloin lukijatkin innostuvat kirjasta.
|
Kartoitan kuinka paljon suomessa julkaistaan suomalaisia luontovalokuvaukseen liittyviä kirjoja vuosittain. Löysin kansalliskirjaston tietokannasta… |
482 |
|
|
|
Hain Suomen kansallisbibliografiasta Fennicasta https://fennica.linneanet.fi/ Suomessa julkaistut kirjat asiasanalla luonnonvalokuvaus vuosittain ja sain seuraavan tuloksen:
2015: 15 kpl
2014: 23 kpl (joista 1 opas)
2013: 28 kpl (joista 1 opas)
2012: 43 kpl (joista 3 opasta)
2011: 20 kpl (joista 1 opas)
|