Tampereella on alue (kaupunginosa?) Janka ja katu Jankanraitti. Eikö janka mukaudu astevaihteluun - miksi (kuten jänkä : jängän)? Tarkoittaako nimi jotakin,… |
2826 |
|
|
|
Jankan talo on yksi vanhan Messukylän toisen pääkylän eli Takahuhdin vanhoista kantataloista, jonka isäntänä vuoden 1540 maakirjassa mainitaan Heikki Kalamies. Vuonna 1589 Heikki Kalamies muutti nimensä Henrich Jankaksi.
Astevaihteluttomuus Jankankadun ja Jankanraitin tapauksessa ei ole kieliopin vastaista. Normaalin astevaihtelun ulkopuolelle jää erilaisia tapausryhmiä, kuten esimerkiksi erisnimiä. Varsinkin sillä seikalla saattaa olla vaikutusta käyttöönotettuihin nimenmuotoihin, että hämäläismurteissa yhtymä nk on vanhastaan ollut astevaihtelun ulkopuolella (kaupunkilla, Helsinkisä).
Lähteet:
Maija Louhivaara, Tampereen kadunnimet. Tampereen kaupunki, 1999
Jari Niemelä, Tamperelaisen tiedon portaat. Tampere-seura, 2008
Iso Suomen... |