iskelmät

213 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Maikkarilla pyöri aikoinaan sarja Käskijän merkki. Levytettiinkö sata kelloa samaan aikaan, vai vasta kesän tai syksyn 1973 tienoilla? 36 Italialaissarja Käskijän merkki (Il segno del comando) tuotettiin vuonna 1971 ja Suomessa sitä esitettiin 1973. Tapani Perttu äänitti kappaleen Sata kelloa "Cento campanen" jo 1972, eli ennen sarjan esittämistä Suomessa. Kuitenkin tunnetuin eli Pasi Kauniston versio, niin kuin moni muukin kyseisen kappaleen suomenkielinen versio, äänitettiin 1973.https://vintti.yle.fi/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/kaskijan-merkki-sata-kelloa.htmhttps://fenno.musiikkiarkisto.fi/ 
Oliko joskus joku tällainenkin iskelmäkappale? Muistan aivan varmuudella että kuulin joskus lapsuudessani yli kolmekymmentä vuotta sitten jonkun… 75 Olisiko kyseessä jazzkappale "Sing, Sing, Sing"? Louis Priman sävellys vuodelta 1936 tunnetaan sekä lauluna että instrumentaalina. Tässä on esimerkiksi Anita O'Dayn laulama versio.Suomeksi kappale on levytetty nimillä "Musta Pekka" ja "Laulattaa".
Löytyykö nuottia jenkkaan heinolan heili? 36 Tarkoititkohan kappaletta Heila Heinolasta, jota on esittänyt mm. Tapio Rautavaara? Heinolan heili -nimellä ei löytynyt kappaleita.Heila Heinolasta löytyy esim. Reissumiehen lauluja 3 -nuottikirjasta: ratamo.finna.fi/Record/ratamo.64663 
Mistä löytyy nuotit: J Toiviainen, Ei, et ole yksin? 39 Tähän kappaleeseen ei valitettavasti löytynyt nuottia mistään.
Mistä löytyy nuotit Seppo Hanskin levyttämään kappaleeseen: Painan vain pääni 43 Kappaleesta ei ole nähtävästi julkaistu nuottia, jota kirjastot olisivat voineet ostaa kokoelmiinsa, mutta Musiikkiarkiston kokoelmissa on nuottikäsikirjoitus (laulu, piano, viulut (2), trumpetti, saksofoni, kitara, basso). Tätä ei voi saada kuitenkaan kaukolainaksi Musiikkiarkistosta, vaan on ainoastaan heidän tiloissaan käytettävissä.Chordify-sivustolta löytyy soinnut.
Kuka on sanoittanut "alla saarnipuun" ja onko käännös kappale 62 Hei, tarkoititko Aikaan täysikuun -kappaletta, jossa lauletaan "aikaan täysikuun, alla saarnipuun, seisot rinnallain", sillä tuon nimistä kappaletta ei löydy? Laulun on tehnyt tunnetuksi Kari Tapio.Aikaan täysikuun on käännös Roy Orbisonin California Blue -biisistä, jonka ovat kirjoittaneet Orbison, Jeff Lynne ja Tom Petty. Suomenkieliset sanat ovat Kari Tapion käsialaa (tekijätiedoissa voitu käyttää myös hänen oikeaa nimeään Kari Jalkanen). Tässä Kari Tapion version tiedot Fono-tietokannassa.
Äääretön aava on ympärilläin, sanat 56 Jos pelkät sanoitukset riittävät, ne löytyvät lyrics.fi:stä: lyrics.fi/eino-gron/aareton-aava-ymparillainKappaleen nuotit sanoineen löytyvät esimerkiksi Suuri toivelaulukirja 13:sta: lastu.finna.fi/Record/lastu.83838Kappaleen Ääretön aava ympärilläin on säveltänyt ja sanoittanut Juha "Junnu" Vainio ja tehnyt tunnetuksi Eino Grön.
Mistä löytyy Puolanganvaarat sanat 42 Kappale Puolangan vaarat löytyy Kullervo Linna: Kultainen nuoruus -nuottikirjasta. Siinä on mukana myös sanat. outi.finna.fi/Record/outi.194310 
Kuka lauloi30-40 luvulla rio granden karjakauppias.olisiko se ollut Helismaa? 75 Kappale on Lännen farmari, alkuperäiseltä nimeltään I'm an Old Cowhand (From the Rio Grande). Ainoa levytys, jonka löysin on Jorma Ikävalkon ja Kulkurit-yhtyeen versio vuodelta 1950. Se on julkaistu kahdella äänitteellä (linkit vievät Kansalliskirjaston Finna-tietokantaan):Mule Train/Lännen farmariLännen farmari/Pelimanni Olli Fonosta löytyy tiedot vain ensimmäisestä ja siellä esittäjäksi on virheellisesti merkitty Eero Väre ja Ramblers, jotka ovat levyn A-puolen Mule Train (Muulikaravaani) -kappaleen esittäjät. Toinen julkaisu on USA:ssa painettu vinyyliversio, jonka B-puolena on Kipparikvartetin Pelimanni Olli.
Löytyykö nuotteja Paula Koivuniemi tää hetki hiljainen 566 Valitettavasti tästä kappaleesta ei ole julkaistu nuottia. Kappaleen "Tää hetki hiljainen" on säveltänyt Jori Sivonen ja sanoittanut Pertti Reponen. Paula Koivuniemi julkaisi sen LP-levyllä Lähdetään (1983). Levytys on julkaistu uudelleen erilaisilla kokoelmilla, joita voi lainata kirjastosta tai kuunnella suoratoistona. Jos tarvitset nuotin, se on tässä tapauksessa tehtävä itse tai pyydettävä jotakuta muuta kirjoittamaan kuuntelun perusteella.
Joyce Heath esitti "I would'nt dream of it". Nuotteja en ole löytänyt vielä.Olisiko jossain? 52 Joyce Heathin laulaman kappaleen "I Wouldn't Dream of It" sävelsi Gary Geld ja sanoitti Peter Udell. Nuottikuvaa sävellyksestä ei näytä olevan missään julkaisussa.Verkosta löytyy kappaleeseen soinnutusehdotelmia, esimerkiksi Chordifysta, Ultimate Guitarista ja tästä videosta.
Onko Jaakko Salon sävellyksestä Savukuva olemassa nuotti jossain kokoelmassa? En onnistunut löytämään. 36 Sävellyksestä löytyy jonkinlainen nuotinnos vihosta Polttava liekki; Savukuva (Scandia-Musiikki, 1960). Harvinaista julkaisua löytyy yksi lainattava kappale Varastokirjastosta.
Laulun sanoissa on mm. Mulla on mielessä tuulan silmät, Tuulan silmät eikä mitkään muut, mulla on mielessä Tuula huulet, Tuulan huulet kirsikkasuu 63 Voisikohan kyseessä olla Tuulan sijaan Liisa? Four Catsin Liisa-kappaleessa (kansansävelmä, san. Saukki) lauletaan:"Meillä on mielessä Liisan silmät, niitä ei voita mikään muu, Meillä on mielessä Liisan huulet, ei ole kellään kauniimpi suu"Sanoista tulee kovasti mieleen myös Gösta Sundqvistin sanoittama Sinisilmä mansikkasuu, jota ovat esittäneet mm. Leevi and the Leavings ja Aarne Tenkanen:"Tyttöni sinisilmä mansikkasuu, Kun pääni sinun povellesi painan, Ei huoleta mua murheet eikä mitkään muut --- Ei sytytä mun sydäntäni toisen tytön silmät, Ei suutele mun huuliani toisen suu" 
2006 sain lahjaksi kirjan joka kertoi tarinat laulujen taustoista. Kyse oli Muhoksen Mimmistä, Joensuun Ellistä, Imatran Inkeristä jne. Nyt kaipaan heitä!… 80 Kyseessä lienee vuonna 2006 ilmestynyt Anne Lampisen kirja nimeltä Kaunis Veera ja muita naislegendojaKaunis Veera ja muita naislegendoja | Kansalliskirjasto - Arto | Finna.fi  
Löytyykö Toivo Kärjen Jäähyväiset sumussa kappaleen nuotteja ja sanoja jostakin? 51 Toivo Kärjen sävellyksestä "Jäähyväiset sumussa" ei näytä olevan nuotinnosta. Kokoelmalla Tanssirytmejä 02 (Kustantamo Kal-Te, 1946) julkaistu nuotinnos on tehty Erkki Niemen aiemmasta samannimisestä sävellyksestä.Myöskään Pauli Salosen sanoitusta ei ole saatavilla muuten kuin kuuntelemalla kappaletta.
1960-luvun loppupuolella radiossa oli ohjelma jonka nimi oli suurinpiirtein Ajatuksia ikivihreästä kappaleesta (tai iskelmästä) tai jotakin sinne päin. Kuka… 69 Ikivihreästä iskelmästä ikituoreita ajatuksia Yleisradiossa ajatteli Arvo Aallas. Ohjelmaa esitettiin vuonna 1966, alkuun lauantai-iltapäivisin, myöhemmin lähetysajaksi vaihtui tiistai-ilta. Kukin ohjelma oli nimetty kulloinkin käsitellyn iskelmän mukaan, "Ikivihreästä iskelmästä ikituoreita ajatuksia" oli eräänlainen kokoava alaotsikko – tähän tapaan: "15.30 Kielon jäähyväiset. Ikivihreästä iskelmästä ikituoreita ajatuksia. Ajatellut Arvo Aallas. – 20.05 Ramona. Ikivihreästä iskelmästä ikituoreita ajatuksia. Ajatellut Arvo Aallas."
Löytyykö nuotteja Veikko Samulin sävellyksen ' Ei rakastaa voi tämän enempää '? Levyttänyt Seija Simola. 105 Nuottikirjoista kyseistä kappaletta ei löytynyt, mutta Kansalliskirjastosta ja Oulun yliopiston kirjastosta löytyy 3-sivuinen sävelmänuotti. Voit saada siitä kopiot, kun otat yhteyttä lähikirjastoosi ja pyydät heitä Keskuskirjaston kaukopalvelun kautta tilaamaan kopiot.https://finna.fi/Record/fikka.4323818?sid=4715335509 
Pop-biisi, jossa kaunis kertosäe jotenkin näin: ja me lensimme Amsterdamiin...ei niitä vanhoja merimieslauluja.Käännäsiskelmä tai suomalainen... 171 Ihan näillä sanoilla ei mene Titta Jokisen laulama "Helsingistä Amsterdamiin". Kuitenkin laulussa ollaan ensin transit-hallissa ja lennolle Amsterdamiin mitä ilmeisemmin lähdössä. Kappaleella laulaa myös Pauli Virta. Levytys on vuodelta 1986. Voisiko etsimäsi laulu olla tämä? Esityksen voi kuunnella YouTubelta.    
Mistähän löytäisin Jukka Kuoppamäen kappaleen Sininen ja valkoinen saksankielisen version "Blau und weiss" sanat? Yritin etsiä netistä useasta eri… 136 Kappaleen sanoitusta tai nuotinnosta saksan kielellä ei näyttäisi olevan saatavissa. Käännöksen ovat finna-tietokannan mukaan tehneet Kirsti ja Sigurd Göttlicher. Kuoppamäen tulkintaa Blau und weiß -kappaleesta voi toki kuunnella vaikkapa YouTubelta ja yrittää kirjoittaa sanat talteen. https://www.finna.fi/Record/fikka.5124978?sid=4201237842
Löytyisikö mistään nuotteja Reijo Lumisalmen tekemään kappaleeseen "Muistoja vain"? 109 Sävellyksestä löytyy nuotinnos teoksessa Reijo Kallio (Musiikki Fazer, 1985): sanat, melodia, kosketinsoitinsäestys ja kitaran soinnut. Nuottikirjaa ei näytä olevan OUTI-kirjastojen kokoelmissa, mutta sitä löytyy muilta Suomen kirjastoalueilta. Siitä voi tehdä kaukolainapyynnön.