historia

972 osumaa haulle. Näytetään tulokset 261–280.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Keitä ensikodeissa työskenteli 40-luvulla? 309 Suomen ensimmäinen ensikoti perustettiin Helsinkiin vuonna 1942. Aira Heinäsen teoksen Ensikodin kasvutarina 1942-2002: Helsingin ensikoti 60 vuotta (2002) mukaan henkilökunnan lukumäärä oli 13, ja lisäksi kiinteistöllä oli talonmies. Johtajatar oli koulutukseltaan sairaanhoitaja, lastenhoitajat opastivat lastenhoidossa ja keittiön henkilökunta opetti taloudenhoitoa. (s. 39) Vuonna 1948 ensikoti perustettiin Ouluun, mutta muita 1940-luvulla perustettuja ensikoteja Suomessa ei ollut.  
Onko teiltä saatavissa graafinen esitys 1900-luvun jälkipuolella rakennetuista julkisista ja kunnallisista kirjastoista esimerkiksi vuosikymmenittäin? 165 Kulttuuritilaston verkkopalvelusta löytyy 3.19 Yleisten kirjastojen pää-, sivu- ja laitoskirjastot sekä niiden henkilöstö 1960–2017https://pxhopea2.stat.fi/sahkoiset_julkaisut/kulttuuritilasto/html/suom0002.htm . Valmista graafia asiasta ei ole. Varhempia tietoja voi löytyä julkaisusta "Suomen yleisten kirjastojen historia" / toim. Ilkka Mäkinen | BTJ | 2009.
Milloin megalodon löydettin? 441 Esihistoriallisesta jättiläishai megalodonista (Carcharocles megalodon) on löydetty lähinnä fossilisoituneita hampaita, koska haiden tukiranka ei ole luuta vaan rustoa eikä se kivety samaan tapaan. Megalodonin hampaita on löydetty etelämannerta lukuunottamatta kaikilta mantereilta, ja aikoinaan niiden kuviteltiin olevan lohikäärmeiden tai käärmeinen kivettyneitä kieliä. Tanskalainen luonnontieteilijä Nicolas Steno tunnisti ne hain hampaiksi vuonna 1667 julkaistussa kirjassaan. Lajin kuvaili ja nimesi sveitsiläissyntyinen, Yhdysvalloissa vaikuttanut luonnonhistorioitsija ja geologi Louis Agassiz vuonna 1835. Agassiz tutki laajasti fossiileja ja sukupuuttoon kuolleita kaloja, ja hänen vuosina 1833-43 osina julkaistu teoksensa Recherches sur...
Tarvitsisin tietoa 1800-luvun ja 1900-luvun alun pukeutumisesta suomessa. Lähinnä köyhien tai keskituloisten kaupunkilaisten pukeutumisesta. Kiinnostaa myös… 701 Kannattaa katsoa esimerkiksi seuraavia kirjoja: Lehtinen, Ildikó: Rahwaan puku : näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin Well heeled : the story of the Finnish shoe Suomalaisen arjen historia -sarja, osat 2 ja 3 (arkielämästä yleisesti) Kopisto, Sirkka: Puku Suomessa 1750-1900 Seddiki, Pirjo: Naisen kuvia : sievän ja koristeellisen merkityksiä Lisäksi Museoiden Finna -hakupalvelusta voi etsiä Suomen muesoissa olevia vaatteita, joiden kuvia pääsee tarkastelemaan palvelussa. Tarkennettu haku -toiminnolla pystyy laittamaan esimerkiksi aineistotyypiksi esineen, hakusanaksi (aihe) vaatteet ja valmistusvuodeksi 1800 - 1910. Tuloksena on vaatteita em. aikakaudelta. https://museot.finna.fi/Search/Advanced
Mitä tapahtui Suomessa/Hämeenlinnassa 27.7.1939? 241 Helsingin Sanomien Aikakoneessa  27.7.1939 päivän lehdestä löytyi seuraavanlaisia uutisia: Suomi-Ruotsi maaottelu käynnissä 27.7.-28.7.1939 Stadionilla -Uutisesta käy ilmi, että A-ottelu käydään Ruotsissa ja B-ottelu Helsingissä. Uitot päävesillä sujuneet säännöllisesti Maakuntien kasvot kaunistuvat -Artikkelissa kerrotaan useasta maakunnasta, Hämeessä kerrotaan, että meneillä on jopa metsänsiivoustöitä. 115 syytettä liikennerikkomusten johdosta Hämeen läänissä viime kesäkuun aikana Laaja salakuljetusjuttu päättynyt Taitelija Juho Rissasen kesäohjelmassa valmisteilla kymmenkunta uutta työtä Hyttipaikoista puute olympialaisaikana -Helsingissä meneillään Olympiakisojen liikennekongressi. -Poliittista analyysia Euroopan tilanteesta ja...
Mistä voisin löytää tietoa joustavien vaatteiden (joustavien kankaiden käyttö vaatetuksessa) historiasta? 206 Voit päästä alkuun tutkimalla wikipedian englanninkielisiä artikkeleita Textile https://en.wikipedia.org/wiki/Textile sekä History of clothing and textiles https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_clothing_and_textiles niistä voit saada hyviä hakusanoja erilaisiin tietokantahakuihin. Hakukielenä kannattaa käyttää aluksi englantia, sillä suomenkielistenkin tutkimusten tiivistelmät ovat nykyään usein englanninkielisiä. Frank monihaku https://monihaku.kirjastot.fi/fi/ löysi muutaman pukeutumisen pukeutumisen ja tekstiilien kulttuurihistoriasta kertovan kirjan. https://monihaku.kirjastot.fi/fi/ sekä tekstiilien historiasta https://monihaku.kirjastot.fi/fi/ Melinda-haulla voi myös löytää jotain kiinnostavaa. https://melinda....
Piikana 12-vuotiaasta työskennellyt isoäitini kertoi hyvin vähän lapsuudestaan ja piian töistä. Miten piikoja yleensä kohdeltiin? Isoäiti kuoli pari vuotta… 665 Suosittelen, että tutustut teokseen Työteliäs ja uskollinen : naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään / toimittaneet Marjatta Rahikainen ja Kirsi Vainio-Korhonen (Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006). Se on hyvin ansiokas ja perusteellinen selonteko piikojen elämästä ja sosiaalisesta asemasta. Piikojen elämä on varmasti erilaisissa palveluspaikoissa voinut olla hyvinkin erilaista, mutta enimmäkseen tuskin kuitenkaan sietämättömän kurjaa. 1900-luvulle asti piikominen pysyi naisten yleisimpänä palkkatyönä. Monessa palveluspaikassa piika on saattanut olla hyvinkin arvostettu henkilö ja on voinut edetäkin työurallaan; yllä mainittu teos sisältää mm. luvun "Pikkupiiasta taloudenhoitajaksi: henkilökuva"....
Metsästän kirjaa, jossa olisi mahdollismman monesta ruoasta taustatietoa. Esim; miten kello viiden tee sai alkunsa tai miten homejuusto hoksattiin (paimenpoika… 267  Tässä joitakin kirjoja, joissa on tietoa ja historiaa ruoasta ja ruokalajeista: - Ruoka-Kalevala, eli, Makumuistoja Suomesta / toimittanut Jani Kaaro - Klassikkoruokia : reseptit & tarinat / Tiina Rantanen - Ihmiskunnan syötävä historia / Tom Standage - Parasta pöytään : suomalaisen gastronomian historia / Kari Martiala & Helena Lylyharju - À la carte : ravintolaruokien historiaa / Anita Viitasaari
Mihin perustuu wienerleikkeen sitruuna, anjovis ja kapris koristelu? 2184 Itävaltalaisena tunnetun wieninleikkeen (Wiener Schnitzel) historia juontaa juurensa ilmeisesti jo vanhaan Bysanttiin. Arabit toivat sen sotaretkiltään Espanjan Andalusiaan. Sieltä se kulkeutui Italiaan ja myös Itävaltaan. Muualla  leike tarjotaan sitruunalohkolla ja persiljanoksalla koristeltuna, mutta Pohjoismaissa se on saanut lisukkeikseen sitruunan lisäksi anjovista ja kapriksia (Lähde: Viitasaari, À la carte : ravintolaruokien historiaa, 2006). Syitä juuri näiden lisukkeiden lisäämiseen ei valitettavasti löytynyt.  
Minä vuonna Suomessa valmistui viimeinen opistomerkonomi? 1740 Toisen asteen kaupan ja hallinnon alan koulutus muutettiin kolmivuotiseksi vuonna 1997, jolloin merkantin tutkinto poistettiin ja opiskelijat koulutettiin suoraan merkonomeiksi. Uudeksi tutkintonimekkeeksi tuli liiketalouden perustutkinto, merkonomi. Uusi ammatillista koulutusta koskeva lainsäädäntö taas astui voimaan vuoden 1999 alussa, minkä myötä oppilaitoslainsäädäntö muuttui koulutuslainsäädännöksi. Samalla kauppaoppilaitoksia koskenut erillislainsäädäntö jäi historiaan. Viimeiset opistomerkonomit valmistuivat Suomessa vuonna 2000.   Lähde Markku Maunula et al.: Kauppaopetuksesta liiketalouden koulutukseksi. 60-vuotta Kouvolassa /// Eilen-Tänään-Huomenna. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Kouvola 2010. (https://www.theseus.fi/...
Tietoa viljankorjuusta elokuussa 1948 Tohmajärvellä? 197 Luultavasti noin tarkasti määriteltyä tietoa ei löydy oikein mistään. Sopivia muistelmiakaan nimenomaan Tohmajärveltä ei osunut hakuihini. Arvelisin kuitenkin, ettei viljankorjuu ollut niin kovin erilaista Tohmajärvellä kuin yleisesti Suomessa, joten kenties seuraavista maatalouden yleishistorioista voisi löytyä hyödyllistä tietoa: Suomen maatalouden historia. II : Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle / toimittanut Matti Peltonen Suomen talonpoika 800-2010 / Pentti Viita Suomen talonpoika kautta aikojen / Eino Jutikkala Suomen talonpojan historia / Eino Jutikkala Talonpoika toimessaan : Suomen maatalouden historia / Jari Niemelä Tohmajärvestä on kirjoitettu myös historia: Vanhan Tohmajärven historia / Jaana Juvonen...
Mistä löytäisi Maarian entisen pitäjän rajat? Se kai liitettiin palasina osaksi Turkua, ensin osa, sitten loput, mutta aikoinaan käsitti valtavan alueen… 1630 Maarian pitäjä/kunta liitettiin tosiaankin palasina osaksi Turkua. Ensimmäiset liitokset tehtiin jo 1600-luvulla. Ruissalo luovutettiin Turun kaupungille vuonna 1845. Vuonna 1944 liitettiin laajoja alueita Turkuun (mm. Ranistula ja Hirvensalo). Seuraavina vuosikymmeninä liitettiin Turkuun vähäisiä alueita ja vuonna 1967 koko kunta.   Kirjaston kokoelmista ei ikävä kyllä löydy kartta-aineistoa, joka muodostaisi kattavan ajallisen läpileikkauksen Maarian entisen pitäjän rajoista. Kävin läpi kaikki Turun kaupunginkirjaston pääkirjastosta löytyvät Maarian historiaa käsittelevät teokset sekä kokoelmistamme löytyvän vanhan kartta-aineiston. Kävin läpi myös laajan otannan Turun kaupunkihistoriaa sekä Turun asemakaavoituksen historiaa...
Salainen muuttoliike Suomesta Venäjälle 1930-luvulla (rannikolta). 585 Ylen Elävän arkiston ohjelman Suomalaiset emigrantit Neuvostoliitossa mukaan Suomesta loikkasi 1930-luvun pula-aikana Neuvostoliittoon 12 000 -15 000 ihmistä. Aiheesta on kirjoitettu paljonkin. Alla linkit Ylen arkistoon, Aamulehden uutiseen aiheesta (Neuvostoliittoon loikkasi 20- ja 30-luvuilla 15 000 suomalaista – moni ammuttiin Stalinin vainoissa, 26.12.2016), josta löytyy mm. luetteloa lähteneistä paikkakunnan mukaan ja Suomen humanistiverkko Agricolan sivuille (Johanna Pörhölä, Kuinka selvittää Neuvostoliiton suomalaisten kohtaloita, 27.6.2018), josta löytyy myös lisää lähteitä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/suomalaiset-emigrantit-neuvostoliitossa https://www.aamulehti.fi/kotimaa/neuvostoliittoon-loikkasi-20-ja-30-...
Etsin tietoa suomalaisten ravinnosta, pukeutumisesta ja arjesta 1500-1600-lukujen vaihteessa. 152 Suomalaisten elämästä 1500-1600-luvuilla on kirjoitettu paljon. Joissakin keskiaikaan keskittyvissä teoksissa kerrotaan myös renessanssin ajasta, kuten Satu Hovin kirjassa Keskiajan puvut. Alle on listattu vielä lisää teoksia:   Aalto, Seppo: Kauppiaita ja laivanvarustajia: helsinkiläisten elämä Ruotsin aikana 1550-1809 Häggman et al: Suomalaisen arjen historia, osa 1. Savupirttien Suomi Nissiaho, Aino (toim.): Ihmisen maisema: kirjoituksia yhteisön ja ympäristön muutoksista Lounais-Suomen rannikolla Pylkkänen, Riitta: Renessanssin puku Suomessa 1550-1620 Pylkkänen, Riitta: Säätyläispuku Suomessa 1550-1620 Seppälä, Suvianna: Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539-1609 Suolahti,...
Nimet Aurinkokuningas, Celsius, Fahrenheit, Kelvin: Milloin on alettu käyttää nimitystä "Aurinkokuningas"? Käyttivätkö jo aikalaiset sitä? Entä lämpötila… 625 Valitettavasti tällaista tietoa ei löytynyt. Kannattaa vielä tutustu Wikipedian lähteisiin asianomaisten henkilöiden kohdalla. Louis XIV of Francehttps://en.wikipedia.org/wiki/Louis_XIV_of_France Anders Celsiushttps://en.wikipedia.org/wiki/Anders_Celsius Daniel Gabriel Fahrenheithttps://en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Gabriel_Fahrenheit William Thomson, 1st Baron Kelvinhttps://en.wikipedia.org/wiki/William_Thomson,_1st_Baron_Kelvin
Matti Klingen muistelmien toisessa osassa "Upsalasta Pariisiin", hän mainitsee sivulla 74, että suuri määrä (Helsingin) Ylioppilastalon huonekalujen… 300 HYY:n arkistosta kerrottiin, että ylioppilaskunnan perimiä rakennuksia on Lauttasaaressa ilmeisesti ollut useampia. Nykyään niiden paikalla on vaaleita rivitaloja Pohjoiskaarella vastapäätä entistä Alkon Salmisaaren tehdasta. Tarkemmin kyse on Huopalahden kunnan Lauttasaaren yhdyskunnan Tullabo‑nimisen lohkotilan R.N:o 147 Heikaksen verotilasta. Ylioppilaskunta sai tontin Pohjoiskaari 25, nykyään luultavasti tontit 13 ja 21 lahjoituksena Annie ja Y. E. Rainiolta 1941. Tila myytiin ilmeisesti 1962 ja siitä saadut rahat käytettiin Domus D-talon Hietaniemenkatu 14 rakentamiseen muun varainhankinnan ohella. D-talon aulassa on tästä muistuttava messinkilaatta. HYY / arkisto
Missä hoidettiin Turussa lapsen luutuberkuloosia vuosina 1916 -1918? 295 Sirkka Törrösen kirjan ”Varsinais-Suomen tuberkuloosipiiri” (Varsinais-Suomen tuberkuloosipiirin kuntainliitto, 1983, sivu 9) mukaan Turun kunnallissairaala hoiti tuberkuloosipotilaita vuodesta 1892 nk. Fridolf-Paulinen osastolla. Täten potilastietoja voisi tiedustella Turun yliopistollisen keskussairaalan potilaskertomusarkistosta: http://www.vsshp.fi/fi/yhteystiedot/Sivut/arkistot.aspx Potilastiedot ovat kuitenkin melko tiukasti salassa pidettäviä, ja lähiomaisillekin tietoja luovutetaan yleensä vain potilaan suostumuksella. Myös potilaan kuoleman jälkeen tiedot ovat suuressa määrin salassa pidettäviä. Lisätietoja ja lomakkeita löytyy Tyksin sivuilta: http://www.vsshp.fi/fi/potilaille-ja-laheisille/potilasasiakirjat/Sivut/default.aspx
Arki sodanjälkeisessä Berliinissä 394 Sodanjälkeisen Saksan ja Berliinin arjesta on kirjoitettu melko runsaasti, mutta suomennoksia on olemassa valitettavan vähän. Vaski-kirjastoista löytyy esimerkiksi kulttuurihistorioitsija Wolfgang Schivelbuschin teos In a Cold Crater: Cultural and Intellectual Life in Berlin, 1945-48 (1998). Schivelbusch keskittyy pääasiassa Berliinin kulttuurielämään sodanjälkeisessä Berliinissä. Vaski-kirjastoista löytyy lisäksi Marta Hillersin omaelämäkerrallinen teos Nainen Berliinissä: Päiväkirja 20.4.-22.6.1945 (1954). Tässä anonyymisti julkaistussa kirjassa tekijä kuvailee omaa elämäänsä sodan viimeisinä päivinä sekä sodan jälkeen. Tietoa sodanjälkeisestä elämästä löytyy jonkin verran sotahistorioitsija Antony Beevorin teoksesta Berliini 1945 (2002...
Kaveri: "Talo juutalaisghetossa. Seinätekstin mukaan se on rakennettu vuonna 2221. Siinä päivän pähkinä." 241 Kyseessä on Casa di Lorenzo Manilio Rooman juutalaisessa kaupunginosassa Piazza Giudian laidalla. Talo on rakennettu vuonna vuonna 1468, mutta talon rakennuttaja Lorenzo Manilio halusi kunnioittaa kaupungin roomalaista perintöä ja merkitsi talon rakennusvuodeksi 2221, joka laskettiin Rooman perustamisvuodesta 753 jKr.   http://roma.mysupersite.it/romaantica/regio-9-circus-flaminius/porticod… https://iviaggidifra.wordpress.com/curiosita/curiosita-romane/la-casa-d… https://www.romeartlover.it/Iscrizio.html https://www.romeartlover.it/Vasi29.html
Minä vuonna picatinny-kisko tuli USA:n armeijan käyttöön ja milloin siviilimarkkinoille? 181 Picatinny- kisko kehitettiin jo 1980-luvun alussa, mutta se standardoitiin vasta 3.2.1995. https://en.wikipedia.org/wiki/Picatinny_rail http://www.biggerhammer.net/picatinny/1913_specs.pdf Picatinny-kisko sovitettiin metri-järjestelmään 8.5.2009. Siviilimarkkinoille tuloan aikaa en saanut selville. Olisiko se tuon metrijärjestelmään sovittamisen tietämillä?