Olin suorittamassa asevelvollisuutta vuonna 1953 Lappeenrannassa KTR 3 , 6 patteri. Muistini mukaan kun pääsin kotilomalle piti ottaa mukaan henkilökohtainen… |
1152 |
|
|
|
Hyvä asiakas,
emme ole löytäneet kokoelmastamme aineistoa, joka vahvistaisi sen, mitä kysytte.
Kuitenkin 50-luvulla suuri osa Suomen asukkaista on asunut maaseudulla tai pienissä taajamissa, joten ihmiset ovat nykyistä suuremmassa määrin tunteneet toisensa. Tällöin vallitsevista säännöistä poikkeamista on saattanut tapahtua ”tuttavan kauppaa” – tuttuihin ja naapureihin on luotettu ja siksi ehkä joustettu määräyksistä.
Emme voi myöskään vahvistaa, että kuvaamaanne asiaa ei olisi voinut tapahtua.
Varsinkaan, kun Aamulehden uutistenjälkeisessä keskustelussa eräs kirjoittaja mainitsee 1.6.2010, että hänenkin isänsä kävi asevelvollisuuttaan suorittaessaan sotilaskiväärin kanssa kotona. Kirjoittaja ei mainitse tapahtumavuotta, ajankohtaa eikä... |