foretelling

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä juontaa juurensa juoksevaksi kuumennetun tinan heittäminen veteen uutenavuotena? 72 Tinanvalanta eli molybdomantia on jo muinoin käytetty ennustuskeino, jota nykyään harrastetaan pääasiassa leikkimielellä uudenvuodenaattona mm. Pohjoismaissa. Sen alkuperää ei varsinaisesti tunneta, mutta esimerkiksi antiikin Roomassa oli samantapaista ennustamista, kun ennustettiin sulattamalla vahaa [1]. Tinanvalannan tarkoitus on ennustaa juuri seuraavan vuoden tapahtumia [2], sekä myös onnensa turvaaminen, koska ensimmäinen tina oli aikoinaan tarkoitus valaa haltijalle tai tontulle [3].Vedestä nostetun tinan varjokuvan tulkintoja linkissä [4].[1] https://ulukayin.org/molybdomancy-a-new-years-eve-tradition/[2] https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/tina-kertoo-mita-uutena-vuotena-tapahtuu-mutta-muitakin-keinoja-on-kaytetty/[3] https://yle....
Mitä vanha kansanviisaus ennustaa tulevasta talvesta, kun talvea edeltävänä kesänä on runsas pihlajamarja- ja omenasato? 79 Sanonnasta on kaksi versiota, "pihlaja ei kanna kahta taakkaa", ts. sekä marjoja että lunta, sekä "jos on paljon pihlajanmarjoja, tulee paljon lunta". Molemmat käsitykset on tunnettu jo pitkään, ks. https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=%22ei%20pihlaja%20kahta%20taakkaa%20kanna%22&orderBy=RELEVANCE sekä https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/914256?term=on&term=paljon&term=lunta&term=pihlajanmarjoja&term=tulevat&term=tule&term=tuli&page=32  
Onko ulkomailla englannin- tai saksankielisiä tv-ohjelmia, vastaavia kuin meillä Astral tv? Minkä nimisiä? Missä niitä voi katsoa? 290 Ohjelmalla on varmasti ollut esikuvia maailmalla. Näistä kannattaa kysyä suoraan Astral-tv:n asiakaspalvelusta: info@astraltv.fi Tässä kuitenkin termejä, joilla kannattaa etsiä:predictor programs fortune tellers programs Wahrsagerin Programm Wahrsager Programm Seherin Programm Seher Programm
Onko sään ennustamiseen tekoälyn avulla keskittyviä projekteja menossa parhaillaan millään julkisella taholla? 266 Välitimme kysymyksen Ilmatieteen laitokselle, Ilmatieteen laitoksen ohjelmistoarkkitehdin Roope Tervon vastaus: "Koneoppimista käytetään ja tutkitaan sään ennustamisessa monilla eri tavoin. Esimerkiksi osana säämalleja käytetään Markovin piilomalleja (HMM) [1, 2] ja mallidatan jälkikäsittelyssä muun muassa lineaariregressiota (LR) [3]. Esimerkkeinä uudesta tutkimuksesta voidaan mainita muun muassa uudet tilastolliset kausiennusteet [4, 5], ukkosen todennäköisyyden ennustaminen neuroverkoilla [6], myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen ennustaminen [7] ja jäissä kulkevien laivojen nopeuden ennustaminen [8].    Edellä mainittujen, jo julkaistujen tulosten lisäksi, koneoppimisen hyödyntämistä tutkitaan muun muassa havaintojen...
Kuka oli amerikkalainen selvänäkijä, joka 1970-luvulla kirjoitti teoksen, jossa ennustettiin esim. Kennedyjen murhat? 1003 Jeane Dixon lienee oikea henkilö, hän oli kuuluisa amerikkalainen astrologi ja meedio, joka oli erityisesti tunnettu siitä, että hän olisi ennustanut John F. Kennedyn murhan. Hänen myös kerrotaan ennustaneen Robert F. Kennedyn murhan. Suomeksi hänestä ei juuri internetistä löydy tietoja, mutta englanniksi kyllä paljonkin. Jeane Dixonin muistokirjoitus New York Timesissa 27.1.1997: https://www.nytimes.com/1997/01/27/us/jeane-dixon-79-astrologer-claiming-psychic-power-dies.html Artikkeli Jeane Dixonista New World Encyclopediassa: http://www.newworldencyclopedia.org/entry/Jeane_Dixon Hänen kirjansa My Life and Prophecies ilmestyi suomeksi 1971 Weilin& Göösin kustantamana nimellä Ennustukseni kävivät toteen. Kirjaa löytyy vielä...
Asiakas haluaisi löytää kirjan jonka hän on lukenut 70-luvun alussa. Asiakkaan mukaan kirjoittaja on ulkomaalainen nainen mormoniuskossa, ilmeisesti… 669 Kathryn Kuhlman oli amerikkalainen uskonnollinen julistaja ja uskolla parantaja, joka eli 1907-1976. Hän ei ollut mormoni vaan baptisti, eikä hän myöskään ilmeisesti ennustanut Neuvostoliiton hajoamista. Useitä hänen kirjojaan on kyllä suomennettu. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kathryn_Kuhlman Hän ei siis ehkä ole asiakkaan muistama henkilö. Muistaisiko joku lukijoista, kenestä on kyse?
Voiko etanan sarvista tai yleensäkin eläimistä (sammakot, etanat, linnut) tosiaan ennustaa säätä? Onko asiaa tutkittu ja onko eläimet luotettavia sääennustajia? 2672 Perinteinen säätieto on muodostunut ihmisen säähavainnoista ja kokemuksista jo antiikin ajoilta lähtien. Sään vaihtelut vaikuttivat sekä ihmisen toimeentuloon että hyvinvointiin. Siksi luontoa tarkkailtiin ja etsittiin merkkejä ja selityksiä, joiden avulla sään vaihteluita voitaisiin ennakoida. Lukuisat sananparret liittyvät sään kehitykseen ja ovat säilyneet perimätietona. Teos "Vanhat merkkipäivät" sisältää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon kerääntynyttä vanhaa tapa- ja uskomusaineistoa yli sadan vuoden ajalta. Nykypäivänä perinteinen kansanomainen säätieto on kansanperinteen tutkijoiden arkistoima. Aiheeseen liittyy myös nykyajan sääilmiöt ja niihin kohdistuvat uskomukset. Kasvikunta ja eläimet oletettiin jo...
Etsin nuortenkirjan suomennokseen suomenkielistä nimitystä koulutyttöjen ennustusvälineelle. Olen itsekin sellaisia taitellut vuosikymmeniä sitten. Englanniksi… 1705 Pirkko-Liisa Perttulan kirjassaan Tyttöjen jutut tästä ennustusvälineestä (yksinkertainen origami) käyttämän nimen kirppu ohella lasten on kuultu käyttävän nimeä ennustuskirppu. Waldemar Bühlerin kirjassa Paperi- ja pahvityöt sekä kirjansidonta (WSOY 1961) ja Anja Bühlerin kirjassa Tyttöjen suuri askartelukirja (WSOY 1971) samanlaisesta paperitaitoksesta käytetään nimitystä "taivas ja kadotuksen kuilu". Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kielitoimisto ei tunne virallista suomenkielistä vastinetta "paper fortune teller" - ennustusvälineelle.
Kysymykseni koskee vanhaa kansan uskomusta, jonka mukaan kihlasormuksella voidaan ennustaa tulevien lasten määrä ja sukupuoli. Sormusta roikotetaan hiuksesta… 3472 Erilaiset lapsen syntymään liityvät ennustukset ovat hyvin yleisiä, samoin ns. heiluritekniikalla tehdyt ennustukset. Periaatteessa heilurina voidaan useissa tapauksissa käyttää mitä tahansa esinettä, mutta tietenkin avioliittoon ja lasten syntymiseen liittyvissä ennustuksissa sormus on koettu voimakkaaksi taikaesineeksi, liittyyhän siihen muutenkin paljon avioliittosymboliikkaa. Suuren ennustuskirjan (Predicting your future) ja Leea Virtasen Nykymagian käsikirjan mukaan tämä kysymäsi ennustus eri variaatioineen (montako lasta, poika vai tyttö) tunnetaan maailmalla yleisesti. Itsekin muistan törmänneeni siihen mm. englanninkielisissä romaaneissa. Lohjan kaupunginkirjastossa löytyy eri toimipisteistä monenlaisia kirjoja ennustamisesta....
Etsin tietoa ennustamiskirjasta. Olen laikaisemmin lainannut kirjan Rikhardinkadun kirjastosta Helsingistä kaukolainana useita vuosia sitten ja en muista… 1340 Kirja saattaisi olla Sven Linden teos Povarien salaisuudet : käytöllinen povauskirja / parhaista alkulähteistä koonnut Sven Linde. [Johanneshov] : [Sinkona-förlaget] , 1983 422 s. : kuv. ; 22 cm. Alkuteos: Sibyllans hemligheter. Kannen alanimeke: Käytännöllinen povauskirja. - Pain. 999 kpl. ISBN: 91-86148-15-X (sid.) Kirjaa ei enää ole Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmissa, joten kansien värin tarkistaminen ei onnistunut! Ainakin Pirkkalan, Lahden, Rovaniemen ja Oulun kirjastosssa on lainakappaleet, joten voit jälleen saada sen kaukolainaksi. http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot Ruotsiksi teos löytyy Helsingin kaupunginkirjastosta, samoin muita Sven Linden teoksia.
Mistä löytäisin kirjan jonka avulla voisi ennustaa ennustus korteista 1521 Helsingin kaupunginkirjaston kaikissa toimipisteissä on useita teoksia, joissa selvitetään/opetetaan korteista ennustamista, sekä tarot-korteista kuin myös tavallisista pelikorteista. Ota yhteyttä kirjastoon saatavuustilanteen tarkistamiseksi. Voit tietysti myös varmistua asiasta netin kautta. Kirjaston aineistotietokanta on osoitteessa http://www.libplussa.fi/ Korteista ennustaminen kuuluu luokkaan 192 kirjaston luokitusjärjestelmässä. Voit tehdä päätteeltä myös aiheenmukaisen haun, jolloin voit käyttää asiasanana esim. "korteista ennustaminen" tai "ennustaminen". Tällöin saat kattavamman käsityksen mitä aiheeseen liittyvää materiaalia kirjaston toimipisteitten kokoelmista löytyy. Voit käyttää haussa myös kielirajausta.
Löytyykö ainestoa kädestäennustamisesta tai tarot-korteista, tarttisin pikaista palautetta, kiitos yhteistyöstänne. 1062 Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy ihan mukavasti aineistoa kysymästäsi aiheesta. Voit itsekin katsoa verkossa olevasta aineistorekisteristämme Pallas-Introsta osoitteessa http://kirjasto.tampere.fi:8000/ Valitse selaushaku ja valitse sitten ns. pudotusvalikosta kohta asiasana ja kirjoita viereiseen kenttään sana ennustaminen, niin saat ainakin 61 viitettä ko. aiheesta ja mukana on myös kädestä ennustamista ja tarot-kortteja. Ohjelma näyttää aina 5 viitettä kerralla ja sinistä nuolta näpäyttämällä pääset eteen päin katsomaan seuraavia viitteitä. Tässä muutama esimerkki: Reid, Lori: Kädestä katsomisen taito, 1997. Aaltonen, Kalervo: Suuri tarotkirja: mielen labyrintti, 1997 Silva, Esmeralda da: Tarot, 1997 Barrett, David V.: Kädestä...
Nostrodamuksen ennustukset, kuka ne on kääntänyt suomeksi, onko ne julkaistu kirjana? 1096 Nostradamuksen runomuotoiset ennustukset löytyvät esimerkiksi työryhmän suomentamasta teoksesta Nostradamus - profetioita vuosille 1555-3797 (1997). Teoksen saatavuus sekä muita Nostradamuksen ennustuksia ja niiden tulkintaa sisältäviä kirjoja löytyy esimerkiksi Plussan nimekehaulla. Hakusana kannattaa katkaista (nostradamu#).