äänitteet

214 osumaa haulle. Näytetään tulokset 101–120.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olisiko pääkaupunkiseudun kirjastoista saatavilla cd-levyjä, joilla olisi saamelaisten joikuja äänitettynä? 676 Kyllä on. Alla olevan linkin kautta saat luettelon niistä: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28joiut%20saamelaiset%29%2… Haku on tehty Helmet-haussa (http://www.helmet.fi/fi-FI) hakusanoilla joiut saamelaiset ja rajaamalla aineistoksi cd-levyt.
Etsin An der schönen blauen Donau -kappaleesta sellaista äänitettä, jonka esitys olisi tallennettu ennen vuotta 1964. ELi CD voi siis toki olla julkaistu tämän… 819 Tavoitteena lienee siis löytää Straussin tekijänoikeudellisesti vapaasta sävellyksestä esitys, joka on myös ehtinyt tekijänoikeudellisesti vapaaksi. Lakihan muuttui marraskuussa siten, että entinen 50 vuotta pidentyi 70 vuodeksi. Sitä ei kuitenkaan sovelleta taannehtivasti, joten vuotta 1964 vanhemmat äänitykset ovat tältä osin vapaita. Syynä siihen, ettei kirjastojen tietokannoissakaan yleensä ole alkuperäistä levytysvuotta, on yksinkertaisesti tiedon puute. Monen vanhemman levytyksen kohdalla tämä tieto on pysyvästi kadonnut ja vielä useamman kohdalla julkaisija ei ole tietoa vaivautunut levyn tietoihin lisäämään. Siksi vain osa levytyksistä pystytään kohtuullisella vaivalla täsmentämään ajallisesti. HelMet-tietokannassa on kaksi keinoa...
Onko Reino Helismaan Parodiatangoa saatavissa cd-levynä? 878 Helismaan Parodiatango julkaistiin 1974 Acre Karin vinyyli-LP:llä "Unohtumaton vokstrotti". Se löytyy Youtubesta. Kansalliskirjaston Viola-diskografiasta näkyy, että Reino Helismaan esittämänä Parodia-tango löytyy Kansalliskirjastosta, myös digitoituna äänitteenä.
Onko Vili (Viljo) Vesterinen soittanut Sam(Samuel) Sihvon marssia Muistoja Pohjolasta? 664 Ilmeisesti ei ole soittanut ainakaan niin, että kappale olisi äänitetty. Suomen kansallisdiskografia Violan (https://viola.linneanet.fi/vwebv/searchBasic?sk=fi_FI) kautta löytyvät tiedot kotimaisista äänitteistä. Tarkempia tietoja Violasta: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/viola.html
En mistään löytänyt selkeää vastausta (tai sitten en vaan etsinyt tarpeeksi) siihen, ovatko Biffy Clyron Lonely Revolutions -levyllä kaikki biisit uusia? Ja… 1014 Biffy Clyron kotisivulta osoittesta http://www.biffyclyro.com/music.htm näkyy, että bändi on julkaissut albumien lisäksi lukuisia cd-singlejä, vinyylisinglejä ja vieläpä tupla-vinyylisinglejä. Niissä on aina ollut yksi kappale varsinaiselta cd-albumilta, mutta sen lisäksi 1-3 kappaletta, joita ei ole ollut albumilla. Lonely Revolution sisältää nämä albumeilla julkaisemattomat "b-puolet" vuosilta 2008-2010. Singlet on julkaistu varmaan lähinnä promootio- ja keräilytarkoituksessa, joten niiden painosmäärät ja saatavuus ovat olleet rajattuja. Myös Lonely Revolutions -kokoelmasta yhtye on näyttää halunneen tehdä keräilyaarteen, sillä se julkaistiin alun perin vain vinyyliversiona. Myöhemmin tuli pieni cd-painos, jota bändi myy vain suoraan...
Charles Trenet - La Mer on upea laulu sanoitukseltaan ja sävellyksenä. Onko tätä La Mer'iä suomennettu ja suomalainen artisti laulanut? Löytyisikö myönteisessä… 4029 Charles Trenet'n kappale "La Mer" on on käännetty suomeksi nimellä "Laulu merelle". Suomenkieliset sanat on laatinut Anja Eskonmaa ja se löytyy nuotista:" Viihdekuoro 4: sekakuorosovituksia". Tämä nuotti löytyy ainakin Tapiolan ja Sellon kirjastoista Espoosta. Kappaletta on esittänyt ainakin Eino Grön. Keith Westin "Exerpt from..." en löytänyt mistään suomeksi. "Livin' thing"-kappale on suomeksi nimeltään "Tule kiivetään" ja se löytyy Frederikin lp-levyltä "Olen Dracula" vuodelta 1977. Lp-levyn voi lainata Tikkurilan musiikkivarastoasta.
Löytyykö levytystä siperialaisesta laulusta Kukkiva maa. 919 Nuotissa Laivat : lauluja Neuvostoliitosta 2 on kappale Zemlja tsvetov suomeksi Kukkiva maa. (Löytyy Vaasan kaupunginkirjastosta.) Yleisradion Fono-äänitetietokannasta löytyy levy EVEREST : Pesni na stihi Igorja Shaferana / Lauluja Igor Shaferanin teksteihin. Sillä on kappale Zemlja tsvetov (käännös: Kukkasmaa). Esittäjä: Nadezhda (yhtye). Tekijät: Martynov, Jevgeni (sävellys). Shaferan, Igor [1932-1994] (sanoitus). Voisiko kyseessä olla tämä kappale? Mistään kirjastosta ei ikävä kyllä kyseistä äänitettä löydy. Mikäli haluat ostaa levyn, kannattaa kääntyä Ruslania-kirjakaupan puoleen, he myyvät myös musiikkia ja ehkä heidän kauttaan tämäkin levy jostain löytyisi. Yhteystiedot: http://www.ruslania.com/context-584.html.
Etsin CD äänitettä Keho ja mieli liikkeelle-hengityksen ja rentoutumisen kautta tasapainoon. Tekijä on Risto Ranta. 1363 Sain yhteyden Risto Rantaan Topos ry:n kautta, joka on julkaissut hänen rentoutumislevyjään. Hän kertoi, että häneltä ei ole julkaistu tuon nimistä levyä. Yhteystiedot: http://www.topos.fi/ Etsin tietoja myös äänitteen nimellä, mutta en löytänyt mitään. Etsin Fennicasta, josta löytyy tiedot suomalaisesta julkaisutuotannosta, Frank-monihausta josta löytyy tiedot lähes kaikkien avointen suomalaisten kirjastojen aineistosta, Kansallisen ja Akateemisen kirjakaupan nettisivulta sekä googlesta. Risto Rannan rentoutumislevyjä löytyy kuitenkin Vaski-kirjastojen kokoelmista.
Ystäväni etsii Seppo Hovi/Dominante-kuoro- levyä, kasettia tai ....jossa kappale Ramona. Mistähän sen voisi lainata? 1268 Kappale sisältyy äänitteeseen Laulunlyömät, joka on ilmestynyt lp-levynä (Scandia SLP717) ja kasettina (Scandia SMK717) vuonna 1987. Äänitteellä esiintyvät Seppo Hovi (piano) ja Dominante-kuoro johtajanaan Seppo Murto. Äänitteen tiedot löytyvät Viola-tietokannasta, joka on Suomen kansallisdiskografia (viola.linneanet.fi). Jos ystäväsi lähikirjastossa ei tätä äänitettä ole, sen voi tilata kaukolainaksi jostain muusta kirjastosta, sillä se löytyy sekä lp-levynä että kasettina monesta yleisestä kirjastosta. Lp-levy on lainattavissa esim. Tikkurilan musiikkivarastosta Vantaan kaupunginkirjastosta. Äänitteen saatavuuden kirjastoista voi tarkistaa Frank-monihaun kautta (http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search). Ystäväsi voi mennä...
Koskee Helmet-kirjastoja. Informoitteko yksittäisten kappaleiden nimet jotenkin erikseen sellaiseltakin levyltä, jonka yksittäisiä kappaleita ei näy Helmetissä… 884 Etsimäsi Akvarium-yhtyeen esittämä kappale ”Gorod zolotoi” (Город Золотой ) sisältyy Akvariumin CD-levyyn ”Grand collection. Tšast 2” vuodelta 2008. Levyä on yksi kappale HelMet-kokoelmissa. Tikkurilan kirjaston musiikkivarastossa oleva Akvariumin LP ” AQUARIUM ENSEMBLE AKVARIUM” on vuodelta 1986, eikä sen sisältöä ole luetteloitaessa ”avattu” tietokantaan. Levy pitäisi siis tilata nähtäväksi, jos haluaisi tarkistaa, mitä kappaleita se sisältää. Jos äänitteen kappaleita ei ole erikseen luetteloitu kirjastotietokantaan, ne eivät näy sen paremmin virkailijoille kuin asiakkaillekaan. Nykyisin äänitteiden luettelointitietoihin merkitään yksittäiset kappaleetkin, joten äänitteet löytyvät helposti kirjastotietokannasta kappaleen nimen...
Yritän löytää CD levyä tai vanhaa LP:tä jolla amerikkalainen huilisti Robert Stallman soittaa Telemannia. Se on vuodelta 1992 tai sinnepäin. Meidän… 755 Turun kirjastosta kyseistä levyä ei löytynyt.
Elvis' gold records. Volumes 2-4 Olen varannut ym. cd:t. Olisin kysynyt onko kirjaston kautta saatavissa sarjan volume 1? 677 Ensimmäinen Elviksen viidestä Golden/Gold Records –kokoelmista RCA –levy-yhtiölle on nimeltään Elvis´ Golden Records. Se julkaistiin LP-levynä v. 1958 ja CD-muodossa 1980-luvulla. 1997 ilmestyi levystä kuudella kappaleella täydennetty versio. http://www.elvisspecialties.com/catalog/elvis__gold_records_volume_1_me… http://en.wikipedia.org/wiki/Elvis'_Golden_Records Helmet-kirjastossa on saatavana molemmat versiot. Alkuperäinen http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1462209 ja uudempi bonusraidoilla täydennetty remasteroitu versio http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1716328
Kysyisin onko H:gin kirjastoissa sellaista mahdollisuutta,että C-kasetista saisi tehtyä cd-r levyn?? Mieluiten sellaisessa paikassa,että toim.piteen saisi… 837 Helsingin kirjastoista voit digitoida äänitallenteita Myllypuron mediakirjastossa sekä Kirjasto 10:ssä. Molemmissa paikoissa saa opastusta laitteiden käyttöön. HelMet-kirjastojen palveluhakemisto: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut
Onko jossain/verkossa joku julkinen ääniarkisto, mistä saisin katkelman jonkun kirjailijan lukemana hänen omaa tekstiään? Proosaa tai runoa. Tai kertovan… 1078 Kirjailijoiden lukemia katkelmia omista teksteistään löytyy verkosta esim. osoitteesta: http://www.kirjastokaista.fi/kirjallisuus_ja_kulttuuri/prosak-proosaklu…. Myös Yleisradion Elävästä arkistosta "Kulttuuri-ja viihde" -kategoriasta rajauksena "kirjailijat" löytyy kirjailijahaastatteluja: http://www.yle.fi/
Etsin sellaista cd-levyä missä on laulu Pikku tonttu soittaa saa. Esittäjää en muista. Sanat menevät: Pikkutonttu se soittaa saa hassutella käsiä taputtaa jne. 2521 Laulun sanat löytyvät Riina Salon ja Inkeri Simola-Isakssonin kirjasta Tonttu lähti matkaan, jonka liitteenä olevassa cd:ssä laulu on myös laulettuna nimellä: Pikku tonttu soittaa.
TV2:ssa 5.1.2012 ja TV1:ssä 1.5.2012 tuli ohjelma Ilta Pietarissa. Siinä esitettiin kappale "Ilta satamassa". Laulajina Tomi Metsäketo ja venäläinen laulajatar… 1428 Erkki Junkkarinen on levyttänyt Ilta satamassa -nimisen kappaleen. Kappaleen on säveltänyt Toivo Kärki ja sanoittanut Kullervo. Laulu löytyy mm. LP-levyltä Erkki Junkkarinen 2 (Sävel SÄLP 627). Nuotteja ei löytynyt.
Mistä saan Rami Rengon cd:n? 1143 Rami Renko on julkaissut vuonna 1997 CD-levyn "Linda-Lindaa...", levyn tiedot Fono.fi-palvelussa: http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?ID=5963ac0c-ec32-47a5-bc2e-5c1ad52f3… Levy löytyy ainakin Loisto-kirjastoihin kuuluvan Alastaron kirjaston kokoelmista: http://loisto.kirjas.to/teos.asp?teosid=0100B731-0006-11D2-B24C-00104B5… Voit pyytää oman lähikirjastosi henkilökuntaa tilaamaan levyn kaukolainaksi Alastarosta. Kaukolainat ovat useimmiten maksullisia.
Hyvää päivää, Olen opiskelemassa Nizni Novgorodin Konservatoriossa (Venäjällä). Tutkemukseni aihe on “Viipurin musikaalinen historia”. Voisittekö sanoa, missä… 1049 Kysymäsi levy on Yleisradion oma äänite, jota ei valitettavasti ole kirjastoissa. Soittaja on urkutaiteilija Venni Kuosma. Hänen levynsä Suomalainen urkulevy : historiallisia urkunauhoituksia 1948-1981 (2007)on lainattavissa esim. pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista. Levyllä olevat kappaleet ovat osin samoja kuin kysymälläsi äänitteellä. http://helmet.fi/ Levyn on julkaissut urkutaiteeseen keskittynyt Organum-seura. Ehkä seuran kautta löytyisi lisävinkkejä: http://www.organum.fi/index.php?id=157
Löytyykö Arvi Karppisen runoa: Valkeat ristit? 987 Valkeat ristit -kappale, jonka sanoittajana on Arvo Karppinen, sisältyy äänitteeseen. Tieto löytyi VIOLA-tietokannasta: Karu, Olavi, säv. Valkeat ristit Esittäjät:Korpi, Kalevi (laulu). Karppinen, Arvo, san. Julkaisussa:Matkalla valoon. Arvo Karppiselta ei löydy kirjastojen luetteloista runoja eikä tästä kappaleesta ole myöskään nuottia. Äänitteestä voi kirjoittaa ylös sanat, elleivät ne ole äänitteessä mukana. Matkalla valoon -äänite löytyy LP-levynä ja kasettina kirjastoista. Voit saada sen kaukolainaksi oman kirjastosi kautta.
Löytyykö Mäntyharjun valssia soitettuna tai laulettuna? 1079 Toivo Orasmaan säveltämä "Mäntyharjun valssi" sisältyy mm. CD-levylle "Valssit", jonka on vuonna 1995 julkaissut Snap-Production. Kappaleen voi kuunnella myös CD-äänitteeltä "Ilta Pyhävedellä" ( Mäntyharjun pelimannit, 2008), jolla esittäjinä on Kompan tahti -niminen kokoonpano. Frank-monihaun mukaan äänitteitä löytyy useammastakin kirjastosta. Mikäli valssin sisältävä äänite ei kuulu oman lähikirjastosi kokoelmiin, kysy mahdollisuutta tilata levy kaukolainana. Lähteet: https://viola.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?Search_Arg=m%C3%A4ntyh… http://www.kirkas.fi/ http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search/