Asiakas on nähnyt ko. elokuvat 1980-luvulla Tampereella elokuvakerhossa. Kateissa on elokuvien nimet. Olletikin molemmat elokuvat olivat musta-valkoisia ja…

Kysytty

Asiakas on nähnyt ko. elokuvat 1980-luvulla Tampereella elokuvakerhossa. Kateissa on elokuvien nimet.
Olletikin molemmat elokuvat olivat musta-valkoisia ja edelleen oletuksella Italian- tai ranskankielisiä.
Toisessa on iso laakea suihkukaivo, jonka ympärillä kaikki toiminta tapahtuu. Suihkukaivon äärellä ovat mies ja nainen. Katsoja olettaa koko elokuvan ajan, että heistä tulee pari, mutta tyttö vain odottikin omaa poikaystäväänsä. Mies jää yksin ja pettyneenä.

Toisessa elokuvassa on myyjättäriä ja prätkäkaveri, jolla on teddyvuorinen nahkatakki. Prätkäkaveri seuraa yhtä myyjättäristä, niin että tämä olettaa saaneensa ihailijan. Kuitenkin lopuksi prätkäkundi surmaa myyjättären metsässä.

Onko Suomessa mahdollista nähdä nämä elokuvat?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Ensimmäinen elokuvan on Le notti bianche / Nuits blanches /Valkeat yöt / Vita nätter / ). Italia / Ranska 1957. Ohjaus: Luchino Visconti. Käsikirjoitus: Luchino Visconti, Suso Cecchi d’Amico – F.M. Dostojevskin novellista ”Valkeat yöt” (”Belyje notshi”, 1848, suom. mm. 1981 Eila Salminen kokoelmassa Valkeat yöt. "Mies on yksinäinen sosiaalisista syistä: hän on muukalainen ja vastatullut. Tyttö on yksinäinen, koska hän on aina elänyt eristettynä, vieläpä keskellä kaupunkia, ja lisäksi hän tahallaan korostaa yksinäisyyttään, koska hän rakastaa miestä, jonka hän ei koskaan odota palaavan mutta joka jatkuvasti hallitsee hänen elämäänsä niin että muille suhteille ei ole tilaa. Uskomatonta kyllä, elokuvan lopussa rakastaja palaa. Tyttö saa hyvityksensä ja mies joka on ystävystynyt hänen kanssaan ja toivonut hänen rakkauttaan jää sivuun, yksinäisempänä kuin koskaan."

Toinen elokuvan on Les bonnes femmes / Kuumat suhteet/Vänninnorna, Ranska 1960. Ohjaus: Claude Chabrol.  "Chabrolin varhaiskauden elokuva Les bonnes femmes esittelee neljän pariisilaisen myyjättären maailman. ...Tytöistä herkin ja vilpittömin uskoo suureen romanttiseen rakkauteen ja on siksi haavoittuvin: hän seuraa moottoripyöräilijää joka herätettyään ensin tytön luottamuksen kuristaa tämän. "

FINNAn ja Helmetin mukaan elokuvia  ei ole Suomessa lainattavissa kirjastoista. (Mutta ostettavissa: https://www.filmihulluleffakauppa.com/etusivulle/6357-les-bonnes-femmes…)

Lähde: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, elokuvien esitystoiminta, sähköpostikeskustelu 28.3.2019.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, elokuvien esitystoiminta, elokuvien  esitteet (Tenho-tietokanta)

https://kavi.fi/fi/elokuva/191035-valkeat-yot

Finna.fi

Helmet.fi

 

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.