Angloamerikkalaisessa rikoskirjallisuudessa poliisit potkivat tarvittaessa oven sisään. Suomessa se olisi hankalampaa. Mikä on tausta sille, että ulko-ovet…

Kysytty

Angloamerikkalaisessa rikoskirjallisuudessa poliisit potkivat tarvittaessa oven sisään. Suomessa se olisi hankalampaa. Mikä on tausta sille, että ulko-ovet aukeavat eri tavalla?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Suomessa ovien aukeamissuuntaan on omat historialliset syynsä.1800-luvulla tapahtuneiden tuhoisten kirkkopalojen takia on annettu rakentamiseen ja paloturvallisuuteen liittyviä säädöksiä, jotta paniikkitilanteissa ulospääsy olisi mahdollisimman nopeaa.

Seuraava siteeraus on teoksesta Suomen historia : 5 (W+G 1986) sivut 118-119 Ilkka Mäntylän artikkelista Joulun pakokauhut.

”Juvan ja Lammin katastrofien johdosta Suomen kenraali kuvernööri Arseni Zakrevski lähetti Turun ja Porvoon tuomiokapituleille käskyn, jolla hän määräsi kaikkien kirkkojen ovet muutettaviksi ulospäin aukeaviksi, jotta väki pääsisi helpommin ulos.,
Toimenpiteellä on ollut kaksi merkittävää seurausta. Ensinnäkin juuri tuolloin on hävitetty huomattava määrä keskiaikaisia kirkonovia, joita Suomessa onkin säilynyt vain jokunen kappale. Toiseksi ilmeisesti juuri tästä johtuu, että meillä ulko-ovet yleensä avautuvat ulos- eikä sisäänpäin.”

Suomen kirkkopaloista ja paniikin aiheuttamista kuolemista löytyy verkosta artikkeli
Palontorjuntatekniikka –lehden numerosta 4/2002 ”Miksi paniikkeja joulukirkoissa?” osoitteessa :
http://www.pelastustieto.com/2002/Palontorjuntatekniikka2002/ptt402-2.h…

Lähde : Suomen historia : 5 (W+G 1986) sivut 118-119 kirjoittaja Ilkka Mäntylä

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Suomenlinnan opas kertoi useammin ilmenevän ja vähemmän dramaattisen syyn asuintalojen ulko-oven avautumissuuntaan. Suomessa sataa lunta (muinaisina aikoina joka vuosi runsaasti), ja nietoksia kasautuu myös ulko-oven eteen. Lumikasa ei kaadu kynnyksen yli eteiseen, kun se tulee ovea avattaessa työnnetyksi kauemmas.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.