80-luvulla Porin kaupunginkirjastossa luin käännetyn jännityskirjan, jossa oli paljon ns toimintaa, muistaakseni päähenkilö oli myös krav magan osaaja…

Kysytty

80-luvulla Porin kaupunginkirjastossa luin käännetyn jännityskirjan, jossa oli paljon ns toimintaa, muistaakseni päähenkilö oli myös krav magan osaaja. Päähenkilö oli vetäytynyt ankaraan luostariin (ehkä trappisti-?), jossa vietti aikaansa täydellisessä eristyksessä niin, että ruokakin tuotiin luukusta. Kuitenkin hänen vaistonsa olivat valveilla ja hän huomasi äänimaailman muutoksesta että jotain uhkaavaa tapahtui ja hän onnistui pakenemaan luostariin tunkeutujilta.

Vastaus

Vastattu

Etsimäsi kirja voisi olla tämä:

Morrell, David

Kiven veljet (Gummerus, 1987)

ISBN 9512027682

 

Tässä vielä takakansiteksti:

Kaikki kammiot olivat ankaran paljaita. Asukkaat olivat tulleet sinne vapaaehtoisesti, pukeutuneet samanlaiseen asuun ja luopuneet kaikesta henkilökohtaisesta.
Nyt munkkien oli pitänyt luopua myös hengestään. Luostari oli muuttunut hautakammioksi.
Ainut murhaajalta säästynyt oli Drew MacLane, katumuksentekijä, etninen ammattitappaja. Drew tiesi että vain hän oli ollut kohde, että menneisyys oli vihdoin saanut hänestä otteen. Hänen olisi löydettävä uudelleen tappajanvaistonsa ja mentävä maailmaan, jonka hän oli hylännyt.

Hänen olisi metsästettävä ja tuhottava miehet ja organisaatio, jotka olivat hävittäneet hänen viimeisen toivonsa rauhasta.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Uskoisin, että tämä on juuri oikea kirja, kiitos!
Aivan mahtavaa, voinko kysyä, miten tämän ihmeen suoritit/te?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.