1800-luvun loppupuolella varkauteen syyllistynyt sai ja kärsi rangaistukseksi 40 paria vitsaa/raippoja. Lyötiinkö rosvoparkaa todella 80 kertaa, paljaaseen…

Kysytty

1800-luvun loppupuolella varkauteen syyllistynyt sai ja kärsi rangaistukseksi 40 paria vitsaa/raippoja. Lyötiinkö rosvoparkaa todella 80 kertaa, paljaaseen selkään, ja millaisella välineellä? Missä kunnossa mahtoi tämän kärsittyään olla, hoidettiinko jotenkin?

Vastaus

Vastattu

Suomessa raipparangaistukset kuuluivat rikoslakiin 1890-luvun alkupuolelle asti. Yksi pari raippoja tarkoitti kolmea lyöntiä. Pahimmillaan rangaistukseksi saattoi tulla 40 paria raippoja. eli 120 lyöntiä. Rangaistus saattoi tulla esimerkiksi varkaudesta tai taposta. Kovan raipparangaistuksen seurauksena moni myös kuoli. Raipparangaistus annettiin paljaaseen selkään, joten epäilemättä ainakin iho meni rikki ja vuosi verta. Varakkaat saattoivat päästä raipparangaistuksesta maksamalla sakkorahoja, mutta köyhillä sitä mahdollisuutta ei ollut. Siitä tulee sanonta: "Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan". 

Raippa saattoi olla rottinkikeppi, vedessä liotetut pitkät pajunvitsakimput tai lakisääteisesti määrätty kaksimetrinen, suolavedessä liotettu koivuvitsa. Suolaveden tarkoituksena oli vähentää tulehduksia.

Lähteet:

Helsingin Sanomat 10.9.2017 Aikuisten raipparangaistuksista luovuttiin Suomessa ennen kuin lasten piiskaaminen kiellettiin – raippaa tuli vankilassa ja armeijassa mutta myös työpaikoilla | HS.fi

Helsingin Sanomat 14.9.2008 Rakkarinniemi oli pelottavaa seutua | HS.fi

Maaseudun tulevaisuus Metsä 12.12.2020 Tiesitkö näistä entisajan rankaisuhistorian jäänteistä? Aarre: Suomessa monilla paikkakunnilla on niin sanottuja piiskuupetäjiä - MT Metsä - Maaseudun Tulevaisuus

Raipparangaistus – Wikipedia

Mahdollisesti kiinnostavia linkkejä:

YLE Elävä arkisto Noituutta, salavuoteutta, penkkiriitoja ja puukkojunkkareita – tervetuloa suomalaisen rikoshistorian pikakurssille! – Elävä arkisto – yle.fi

Mistä saan tietoa, missä suoritettiin ruoskimisrangaistus 1830-luvun lopulla? | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.