1 maailmansodan viim. päivä 11.11.1918 viime viikolla tv:ssä viim.uhreista länsivaltojen osalta. paljonko saksalaisia kaatui tuona päivänä ja kuka oli nimeltä…

Kysytty

1 maailmansodan viim. päivä 11.11.1918 viime viikolla tv:ssä viim.uhreista länsivaltojen osalta. paljonko saksalaisia kaatui tuona päivänä ja kuka oli nimeltä viimeinen ammuttu saksalainen?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kysymyksille on perusteltu tarve, sillä 1. maailmansodan viimeisten päivien tapahtumista on kirjoitettu paljon ympärysvaltojen näkökulmasta, mutta niukemmin saksalaisesta näkökulmasta.

Myös näihin kysymyksiin oli haastavaa löytää tarkkoja ja täysin luotettavia vastauksia. Useissa internet-lähteissä on kuitenkin tuotu esille, että viimeinen 1. maailmansodassa ammuttu saksalainen sotilas olisi ollut Leutnant (vänrikki) Tomas, ja että hänet olisi ammuttu varsinaisen aselevon jälkeisessä sekavassa tilanteessa. On kuitenkin syytä muistaa, että kyseinen fakta on hyvin pitkälti sopimuksenvarainen asia.

1. maailmansodan viimeisenä päivänä 11.11.1918 on laskettu kaatuneen vielä kaikkiaan yli 10 000 sotilasta - asemia käskettiin pitämään viimeiseen asti taistellen, ja esimerkiksi joillakin rintamalohkoilla ei rauhantuloon uskottu. Saksalaisiakin on siis merkitty kaatuneiksi viimeisenä päivänä useita tuhansia, tosin erilaiset tilastointitavat voivat vääristää lukemaa; siihen on saatettu laskea mukaan myös esimerkiksi vangiksi joutuneet.

1.maailmansodan viimeisistä hetkistä kertoo esimerkiksi Joseph E. Persicon teos "Eleventh month, eleventh day, eleventh hour: Armistice Day, 1918, World War I and its violent climax", vuodelta 2004.

Internet-linkkejä teemaan:

http://en.wikipedia.org/wiki/Armistice_with_Germany_(Compi%C3%A8gne)

http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/magazine/7696021.stm

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.