Suomen kirjastoautotoiminnan historia
Kirjoittanut Antero Kyöstiö 2004
Kirjastoauton määritelmä
”Ei ole keksitty mitään parempaa keinoa tavoittaa maaseudulla asuvat ihmiset. Kirjat tulevat käyttäjän luo. Meidän ei tarvitse odottaa, että käyttäjät tulevat kirjan luo.” (Mary L. Titcomb, kirjastoautotoiminnan luoja 1909)
”Kirjastoautolla tarkoitetaan kirjastoksi sisustettua moottoriajoneuvoa tai sellaiseen kytkettävää vaunua jonka nimenomaisena tehtävänä on määrätyn reitin ja aikataulun puitteissa harjoittaa kirjallisuuden tai muun kirjastoaineisten lainausta suoraan yleisölle ja mahdollisuuksien mukaan tarjota käyttäjilleen myös muuta kirjastotoiminnalle ominaista kirjastopalvelua.” (Sirkka Sarkola 1975)
”Kirjastoauto on harvinainen ilmiö kulttuurin lohkolla. Se vie kulttuuria ihmisten luo ja alentaa kynnystä, joka johtaa kulttuurin luo.”(Antti Eskola 1970-luvun alkupuolella)
”Kirjastoauto on pieneen lähikirjastoon verrattavissa oleva liikkuva kirjasto, josta ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää kiinteää kirjastoa, saavat mahdollisimman samanlaiset kirjastopalvelut, mitä kiinteän kirjaston käyttäjät saavat.” (Antero Kyöstiö 2004)
Kirjastoautotoiminnan alkuvaiheet vuoteen 1961 asti
Suomen ensimmäinen liikkuva kirjasto toimi nykyisen Vantaan kaupungin, entisen Helsingin maalaiskunnan, alueella 1913-14. Sen toiminnasta tiedetään, että se toimi hevosen vetämissä kärryissä herastuomari Frithiof Winbergin aloitteesta. Ensimmäinen maailmansota keskeytti toiminnan.
Kirjastolehdessä oli vuonna 1914 ensimmäinen maininta kirjastoautosta eli kirja-autosta kuten kirjastoautoa Suomessa kutsuttiin 1930-luvun loppupuolelle asti.
Maailmansotien välisenä aikana käydyssä keskustelussa kirjastoauto koettiin lähinnä autona josta silloisten piirikirjastojen kirjastonhoitajat olisivat voineet valita kirjoja.
Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen kirjastoautoasiaan palattiin ja asiasta tehtiin vuonna 1947 eduskunta-aloite, jossa ehdotettiin, että muutaman kirjastoauton avulla kokeiltaisiin toimintaa, koska kirjastoauto tyydyttäisi paljon laajempaa lukijakuntaa kuin monta pientä kiinteää kirjastoa yhteensä. Eduskunta myönsi, että kirjastoautoista voisi olla hyötyä. Eduskunta kuitenkin hylkäsi aloitteen, koska maassamme ei ollut sopivaa keskuskirjastovarastoa, josta kirjoja välitettäisiin ja koska asia tulisi varmasti esille kansankirjastolain uudistamista varten asetetussa komiteassa. Komitea totesi autotoiminnan tulevan sillä hetkellä liian kalliiksi. Komitea asettui kuitenkin varovaisen myönteiselle kannalle kirjastoautojen suhteen. Komitea suositteli, että autotoimintaa voitaisiin kokeilla useamman kunnan yhteisenä toimintana ja jolloin se voitaisiin liittää maakuntakirjastojen työmuotoihin.
1950-luvulla käydyssä keskustelussa valtion kirjastoviranomaiset, niin valtion kirjastotoimiston johtajat Mauno Kanninen ja Kaarina Ranta kuin kirjastontarkastajat ottivat varovaisen myönteisen asenteen kirjastoautotoimintaa kohtaan. Kuvaavaa tilanteelle olikin tarkastajien toteamus vuonna 1956 pitämässään kokouksessa : Sivukirjastoja ei saa lakkauttaa. Kirjastoautojen toimintaa voidaan kokeilla, ei kovalla kiireellä.
Kuitenkin 1950-luvulla kokeiltiin kirjastoautotoimintaa neljässä kunnassa eli Helsingin maalaiskunnassa, Karjaalla, Munsalassa ja Nokialla. Silloisista kirjastontarkastajista varsinkin ruotsinkielisten kuntien tarkastaja Barbro Boldt oli hyvinkin kirjastoautomyönteinen ja näistä neljästä kunnasta oli kolme ruotsinkielisiä ja ainoan suomenkielisen kunnan eli Nokian toiminnalle antoi alkuvirikkeen kirjastontarkastaja ja sitten Valtion kirjastoimiston johtajana toiminut Kaarina Ranta.
Noissa kokeilukunnissa autona oli joko kunnan omistama pakettiauto tai vuokrattu farmariauto. Autot ajoivat reittinsä yleensä kerran neljässä viikossa ajopäivän ollessa sunnuntai. Pakettiautoissa oli tilapäiset hyllyt. Kokeilut osoittivat, että toiminta oli tarpeellista, sillä asiakkaat ottivat autot hyvin vastaan. Joissain lainaus nousi suuremmaksi kuin kunnan silloisten piirikirjastojen lainaus. Kokeilu osoitti, että ajopäiviksi ei riitä pelkästään kerran neljässä viikossa, että kantakirjaston kirjakokoelma ei ollut joka kunnassa riittävän suuri ja lisäksi auto toi esiin piilevää kirjastokäytön tarvetta.
Kirjastoautotoiminta kirjastoautoiksi rakennetuilla autoilla vuodesta 1961 alkaen
Nuo 1950-luvun muutamassa kunnassa tapahtuneet kirjastoautokokeilut olivat todella vain kokeiluja ja ne tapahtuivat täysin kunnan omalla kustannuksella. Vuonna 1961 voimaan tullut kirjastolaki ja sitä seurannut vuoden 1962 kirjastoasetus mahdollistivat varsinaisen kirjastoautotoiminnan alkamisen Suomessa. Silloin säädettiin, että kirjastojen menoista valtionapua laskettaessa katsotaan siihen kuuluvan mm. kirjastoautojen hankinta- ja korjauskulut ja näihin maalaiskunnat saavat 2/3 ja kaupunkikunnat 1/3 osan näistä menoista. Aikoinaan monen vuoden ajan kirjastoautotoiminnan eteen ansiokkaasti työskennellyt kirjastontarkastaja Sirkka Sarkolan mielestä tällä lainkohdalla on ollut ratkaiseva vaikutus kirjastoautotoiminnan kehittymiseen maassamme. Kun vielä 1950-luvulla oltiin paljolti sitä mieltä, että kirjastoautojen tulisi toimia keskuskirjaston tai maakuntakirjaston alaisuudessa, niin nyt todettiin, että kirjastoauto toimii osana kunnan kirjastolaitosta.
Kuitenkin Suomen ensimmäisen alun perin kirjastoautoksi rakennetun auton hankki Turku omalla kustannuksellaan kirjastolain voimaantulo vuotena eli 1961. Kukaanhan ei oikeastaan tiennyt, millaisen kirjastoauton olisi pitänyt olla, ei edes kirjastoväki vaikka Turun kirjastotoimen johtajana 1959-1960 toiminut Eila Seppälä oli käynyt hakemassa oppia ulkomailta, eivätkä tienneet myöskään alustan- ja korinvalmistajat. Turun autosta tuli tavallaan esikuva maamme kirjastoautotoiminnalle. Auto on muuten säilynyt ja sitä on alettu restauroida Turun kirjastoautojen tallissa.
Ensimmäiset kunnat, jotka hankkivat kirjastoauton valtionavun turvin, olivat vuonna 1963 Lohjan mlk ja Urjala.
Vaikka kirjastoauto olikin mahdollista hankkia valtionavun turvin tuon uuden kirjastolain ja asetuksen turvin, niin 1960-luvulla kunnat alkoivat käyttää tätä mahdollisuutta hitaasti hyväkseen. Vuonna 1965 autoja oli vasta 5 ja 89 vuonna 1970. 1960-luvulle oli tyypillistä kaksi asiaa. Toinen oli se, että kaupungit hankkivat selvästi enemmän autoja kuin maalaiskunnat. Vuonna 1970 oli kaikista kirjastoautoista kaupungeissa 42, 9% vaikka niiden kaupunkien osuus kaikista kunnista oli vain 20%. Joka viides kaupunki oli hankkinut kirjastoauton kun taas maalaiskunnista vain 6,3%. Toinen piirre oli autojen voimakas keskittyminen neljän Etelä-Suomen läänin alueelle, joissa oli vuonna 1970 63,5% kaikista autoista. Tämä alue oli myös maan varakkainta aluetta.
1970-luku merkitsi kirjastoautojen määrän voimakasta kasvua. Vuonna 1975 kirjastoautoja oli jo 209 ja 224 vuonna 1980. Kirjastoautojen määrän kasvusta kertoo myös se, että kun vuonna 1969 8,9%:lla kunnista oli auto, niin vuonna 1980 tuo luku oli jo 45,3% Samalla kirjastoautot laajenivat koko Suomeen. Oulun lääni sai ensimmäisen auton vuonna 1966 (Kuusamo) ja Lapin lääni vuonna 1967 (Sodankylä). Seuraavat autot tulivat Lapin lääniin 1970-luvun puolella. Etelä-Suomen osuus kakista autoista oli vuonna 1980 enää 42,4%. Tuo autojen lukumäärän kasvu painottui nyt ennen kaikkea maalaiskuntiin ja vuonna 1980 kirjastoautoista oli kaupungeissa enää 31,3%.
Vuoden 1961 kirjastolaki ja vuoden 1962 kirjastoasetus käytännössä mahdollistivat kirjastoautotoiminnan aloittamisen Suomessa ja sitä myötä sen leviämisen koko Suomeen 1960- ja 1970 lukujen aikana. Tärkeä tekijä oli myös samanaikaisesti tapahtunut voimakas väestön muuttoliike ja elinkeinorakenteen muutos. Maataloudesta siirtyi yhä enemmän väkeä muiden elinkeinojen palvelukseen ja niiden mukana väkeä siirtyi yhä enemmän maaseudun pienistä kylistä ja taajamista suurempiin taajamiin, suuriin asutuskeskuksiin. Tämä merkitsi samalla maaseudulla voimakasta koulujen lakkauttamista. Näillä kouluillahan sijaitsi usein sivukirjasto koulun opettajan hoitaessa sitä. Samanaikaisesti syntyi suurempiin kaupunkeihin nopeasti uusia lähiöitä. Kirjastoautot tulivat juuri palvelemaan näitä tarpeita – korvaamaan maaseudun lakkautettuja sivukirjastoja ja toisaalta tuomaan kirjastopalvelut uusiin lähiöihin.
Tärkein syy siihen, miksi kirjastoautot tulivat 1960-luvulla tulivat paljolti juuri kaupunkikuntiin, oli, että maaseudun kirjasto-olot olivat kaupunkeihin verrattuna selvästikin kehittymättömimpiä. Tilanne alkoi kuitenkin 1970-luvulla muuttua maaseudun kirjastojen tason parantumisen myötä. Kirjastoautotoiminnan laajenemista edisti vuoden 1961 kirjastolain määräys, jonka mukaan valtionavun saannin ehtona oli, että kirjasto toimi tarkoituksenmukaisissa tiloissa, sillä oli oltava riittävä kirjastovarasto ja kirjastolla tuli olla asetuksessa säädetyn kelpoisuuden omaava hoitaja. Monilla kunnilla oli vaikeuksia täyttä sivukirjastonsa osalta nämä ehdot, jolloin kirjastoautolla pystyttiin halvemmin kustannuksin korvaamaan sivukirjastot. Kaupungeissa kirjastoautot tyydyttivät uusien lähiöiden kirjastotarpeen siihen asti, kunnes suurimpiin lähiöihin saatiin omat lähikirjastonsa.
Kirjastoautotoiminnan kriisi 1980-luvun taitteessa
Kirjastoautotoiminta joutui/ajautui kriisiin 1970-luvun lopulla. Syynä oli valtion tuolloin selvästi ja nopeasti huonontunut rahatilanne, mutta myös kuntien omat talousvaikeudet. 1970-luvulla arvioitiin, että kirjastoauton käyttöikä oli 10-12 vuotta ja siksi moni auto tuli uusimisikään 1970-luvun lopulla ja vuonna 1978 arvioitiinkin, että seuraavien viiden vuoden aikana olisi uusittava 107 autoa.
Kuitenkaan valtion huonon rahatilanteen takia rahaa ei ollut vuosina 1977 ja 1978 autojen uusimiseen lainkaan ja seuraavina kahtena vuotena rahaa oli vain 2-3 auton uusimiseen sekä sitä
seuraavina kahtena vuotena 7-8 auton. Kun valtionrahoitusta alettiin saada 1980-luvun alkupuolella paremmin, niin tuo suma alkoi purkaantua vähitellen ja muutama uusi kunta aloitti kirjastoautotoiminnan. Vuonna 1991 kirjastoautoja oli 234 eli kirjastoautojen lukumäärä ei kääntynyt laskuun ennen kuin tuli 1990-luvun alun lama.
Kirjastoautotoiminnan kehitys 1990-luvun alkupuolelta lähtien
Kirjastoautojen määrä saavutti huippunsa vuonna 1991 jolloin autoja oli 234. Tämän jälkeen lukumäärä kääntyi hitaaseen laskuun, joka jatkuu yhä. Tätä kirjoitettaessa lukumäärä on 191. Tähän laskuun on kaksi pääsyytä: taloudelliset ja väestölliset.
Suomeen tuli taloudellinen lama 1990-luvun alussa ja se heijastui selvästi kuntien talouteen. Menoista oli säästettävä, palveluja rationalisoitava. Toimintoja haluttiin säästösyistä keskittää. Lähipalveluja alettiin karsia. Kirjastoautot olivat yksi tällainen kohde. Autojen vähentämisen aloittivat usean auton omistaneet suuret kaupungit sekä sellaiset maalaiskunnat, joilla oli myös useampia autoja. Jonkin ajan kuluttua seurasivat myös yhden auton omistaneet kunnat. Otollinen tilanne autotoiminnan lopettamiselle tuli, kun olisi pitänyt uusia vanha auto ja/tai kuljettaja jäi eläkkeelle. Ei hankittu uutta autoa ja/tai valittu uutta kuljettajaa. Kirjastoautojen kannalta kuntien vaikeutunut taloudellinen tilanne on jatkunut lieventyneenä aina tuosta 1990-luvun alusta lähtien.
Toinen kirjastoautojen lukumäärän vähenemiseen vaikuttanut syy on maan sisäinen muuttoliike joka on jatkunut jo vuosikymmenten ajan ja ennusteiden mukaan jatkuu yhä. Kun väestöä muuttaa pois kuntien syrjäkulmilta kuntien taajamiin ja maan muutamiin kasvukeskuksiin, kirjastoautolta vähenevät näissä kunnissa asiakkaat - liiaksi. Kirjastoauton käyttö jää liian vähäiseksi ollakseen kannattavaa ja autotoiminta lopetetaan. Opetusministeriö edellyttääkin nykyään pääsääntöisesti myöntäessään valtionapua uuden auton hankinnalle, että kunnan tai useamman kunnan yhteisesti omistaman auton kokonaisväkiluku on vähintään n. 10 000 asukasta, jotta auton toiminta voidaan turvata pitemmällä tähtäimellä.
Suomessa kirjastoauton on yleensä omistanut yksittäinen kunta, mutta myös kuntien välinen yhteistyö on ollut mahdollista aina vuoden 1962 kirjastoasetuksesta lähtien. Kuitenkaan tarvetta ei ole ollut tähän yhteistyöhön ja vasta vuoden 1978 lain Kunnan peruskoulun, lukion ja yleisten kirjastojen valtionosuuksista ja avustuksista sekä lainoista koettiin käytännössä mahdollistavan tämän yhteistyön. Kunta voi siis ostaa kirjastoautopalveluja naapurikunnaltaan/-kunniltaan. Tätä mahdollisuutta alettiin vähitellen käyttää hyväksi tuon lain voimaantulon jälkeen ja tällä hetkellä eli vuonna 2004 n. 40 kuntaa ostaa kirjastoautopalveluja toiselta kunnalta/kunnilta.
Kuntien yhteisesti omistama kirjastoauto on myös mahdollinen. Tällä hetkellä Suomessa on neljä tällaista autoa. Kaksi näistä toimii valtakunnan rajojen molemmin puolin. Toinen näistä on Muoniota pääpaikkanaan pitävä auto, joka toimii myös Norjan ja Ruotsin puolella (vuodesta 1979 alkaen) sekä Norjan Kaarasjoen kuntaa pääpaikkana pitävä auto, joka ajaa myös Suomen puolella Utsjoen kunnassa (vuodesta 1989 alkaen). Pelkästään Suomen rajojen sisällä toimiin kaksi autoa: toinen on Iin, Kuivaniemen ja Yli-Iin kuntien auto (vuodesta 1991 alkaen) sekä on toinen Ruoveden ja Virtain yhteinen auto (vuodesta 2004 alkaen). Lisäksi Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnat ovat tehneet vuonna 2004 sopimuksen yhteisen auton hankinnasta.
Kirjastot ovat pyrkineet monipuolistamaan kirjastoautojen toimintaa. Yksi tällainen muoto on ollut ns. monitoimiautot. Ensimmäisenä tätä lähti kokeilemaan Kuhmo vuonna 1974 kulttuuribussin muodossa. Eräät muutkin kunnat kokeilivat tätä Kuhmoa pienemmässä muodossa.
Kokonaan uuden mahdollisuuden koko kirjastoautotoiminnalle toi ATK:n tulo kirjastoautoihin. Kuhmon auto oli ensimmäinen, jonne nämä laitteet tulivat vuonna 1987. Tänä päivänä ATK on käytössä kaikissa kirjastoautoissa joko offline tai online-pohjaisena. Samalla ATK on tuonut mukanaan koko ajan kehittyessään entistä parempia mahdollisuuksia palvella kirjastoauton asiakkaita. ATK:n käyttöä on kokeiltu myös laajemmissa puitteissa kirjastoautoissa, jolloin asiakkaat ovat saaneet sen avulla kirjastoautoista myös muuta kuin pelkästään kirjastoon liittyvää palvelua. Ensimmäinen tällainen kokeilu oli Kuusamossa vv. 1992-94. Toinen Kuusamoa laajempi kokeilu on ollut toiminnassa Kemijärvellä Kulkuri-projektin muodossa vuodesta 2000 lähtien.
Kirjastoautoista on voinut saada ATK:n lisäksi myös muita palveluja kuten esim. postipalveluja, kopiointia jne. Nämä monitoimipalvelut näyttävät tulleen jäädäkseen niiden kuntien autoihin, joissa on tarvetta tällaisille liikkuville lisäpalveluille ja joita voidaan hoitaa kirjastoautotoiminnan puitteissa.
Suomessa kirjastoautot ovat olleet perinteisesti autoja, joissa auto on palvellut kaikenikäisiä ihmisiä. Kuitenkin Suomessa on neljä erityisryhmiä palvelevaa autoa. Näistä kolme on lastenkirjastoautoa (Espoo, Helsinki ja Lahti). Oulussa toimii pienoiskirjastoauto, joka palvelee tarpeen mukaan joko lapsia tai ikäihmisiä. Lahdessa toimii auto, joka palvelee pelkästään ikäihmisiä. Lahden autot on muutettu vanhoista autoista, muut autot on hankittu uutena.
Kirjastoautojen tekninen kehitys
Aivan ensimmäiset autot oli rakennettu pakettiautojen alustalle ja ne olivat pituudeltaan 7-8 metriä. Pian kuitenkin huomattiin niiden olevan liian pieniä käyttöä ajatellen ja siirryttiin linja-auton alustalle rakennettuihin autoihin, joiden pituus on nykyään 11-12 metriä, 13 metriäkin pitkä auto on mahdollinen erikoisluvalla. Suomelle on ollut tyypillistä, että kaikkiin kirjastoautoiksi rakennettuihin autoihin korin on tehnyt suomalainen koritehdas. Aluksi auton käyttöikä oli n. 10 vuotta, mutta niin alustan kuin korin teknisen kehittymisen myötä iäksi tuli ensin n. 15 vuotta ja on tällä hetkellä n. 20 vuotta.
Tulevaisuuden tavoitteet
Kirjastopoliittisessa ohjelmassa 2001-2004 todetaan palvelujen laatusuosituksissa mm. ”Kirjasto- ja tietopalvelujen tulisi sijaita siten, että n. 80% kunnan vakinaisesta väestöstä on palvelupaikkaan enintään kahden kilometrin matka tai kirjastoauton pysäkki enintään kilometrin päässä. Harvaanasutuilla alueilla erityispiirteet tulee ottaa huomioon esim., että palvelujen tulee olla enintään 30 minuutin/yhden tunnin matkan päässä.” Näihin tavoitteisiin ei päästä ilman kirjastoautoja. Opetusministeriön saamien alustavien investointisuunnitelmien mukaan uusia autoja hankittaisiin vv. 2004-2007 yhteensä 34 kappaletta. Eli ei kirjastoautotoiminta Suomessa lopu vaan jatkuu tosin paikkakunnan tarpeista riippuen hieman uusissa muodoissa.