Katselin Lampisen ja Lahden Kasviatlas 2010 levinneisyyskarttoja. Vuorijalavan (Ulmus glabra) levinneisyys vastaa kasvullisuusvyöhykkeitämme kun ottaa huomioon, että sitä on puistopuuna istutettu pohjoisempaan kuin sen luonnollinen kasvualue. Kynäjalavalla (Ulmus laevis) näin ei ole. Sen levinneisyyden keskiö on Sydän-Hämessä ja Lohjalla, hämäläisten meritien varrella.
Gananderin sanakirja (1785) selittää, että puuta kutsutaan jalavaksi metsässä, mutta viljelysaukeilla se on kynnepää. Epäilisinkin, että kynnepää-termi tulee luokkia raskaammasta hyötykäytöstä, joka on sanasta ehkä luettavissakin.
Hesiodos (n. 700 eKr) teoksessaan Työt ja päivät neuvoo maanviljelijöitä tarvepuiden kaatamisessa. Yksi ohjeista on jalavan käyttäminen auran osana, mitä on lainattu myöhempiin 'maanviljelyksen käsikirjoihin'. Niistä tieto on kulkeutunut meillekin. Luulisinkin, että Hämeessä auran kurki ja vannas tehtiin jalavasta. Kahdesta tukevasta latvuksen haarasta saatiin vähällä vaivalla auran rungon pääosa. Puuaines on kovaa, sitkeää ja lahoamista kestävää, joten se toimi hyvin silloinkin kun vannaksen kärkeä ei vahvistettu metallilla. Kynnepäitä hämäläiset ovat kaiketi kasvattaneet tarvepuina viljelysaukeiden reunoilla. Samasta puusta saatiin vuosien mittaan useiden aurojen aihiot.
Katselin Lampisen ja Lahden Kasviatlas 2010 levinneisyyskarttoja. Vuorijalavan (Ulmus glabra) levinneisyys vastaa kasvullisuusvyöhykkeitämme kun ottaa huomioon, että sitä on puistopuuna istutettu pohjoisempaan kuin sen luonnollinen kasvualue. Kynäjalavalla (Ulmus laevis) näin ei ole. Sen levinneisyyden keskiö on Sydän-Hämessä ja Lohjalla, hämäläisten meritien varrella.
Gananderin sanakirja (1785) selittää, että puuta kutsutaan jalavaksi metsässä, mutta viljelysaukeilla se on kynnepää. Epäilisinkin, että kynnepää-termi tulee luokkia raskaammasta hyötykäytöstä, joka on sanasta ehkä luettavissakin.
Hesiodos (n. 700 eKr) teoksessaan Työt ja päivät neuvoo maanviljelijöitä tarvepuiden kaatamisessa. Yksi ohjeista on jalavan käyttäminen auran osana, mitä on lainattu myöhempiin 'maanviljelyksen käsikirjoihin'. Niistä tieto on kulkeutunut meillekin. Luulisinkin, että Hämeessä auran kurki ja vannas tehtiin jalavasta. Kahdesta tukevasta latvuksen haarasta saatiin vähällä vaivalla auran rungon pääosa. Puuaines on kovaa, sitkeää ja lahoamista kestävää, joten se toimi hyvin silloinkin kun vannaksen kärkeä ei vahvistettu metallilla. Kynnepäitä hämäläiset ovat kaiketi kasvattaneet tarvepuina viljelysaukeiden reunoilla. Samasta puusta saatiin vuosien mittaan useiden aurojen aihiot.